Emma Ainalan näyttely Soft Hardcore on runsaudessaan ja värikkyydessään mustan, märän marraskuun vastakohta. Figuratiiviset maalaukset tulvivat värien lisäksi yksityiskohtia. Niiden naishahmot tuijottavat suoraan katsojaan, poseeraavat ja haastavat. Maailma heidän ympärillään on täynnä kauniita kasvoja, kukkia ja pehmoleluja mutta myös älypuhelimia, burgereita ja ranskiksia.

Helsinki Contemporaryssa esillä oleva Emma Ainalan yksityisnäyttely Soft Hardcore on nimensä mukaisesti ambivalentti ja vastakkaisuuksien lävistämä: se on pehmeyttä ja kovuutta, iloa ja ahdistusta, väriä ja synkkyyttä, itsevarmuutta ja riittämättömyyttä, somen solidaarisuutta ja yksinäisyyttä. Ainalan aiempaan tuotantoon verrattuna teoksissa on ehkä vähemmän mystiikkaa ja mytologiaa mutta sitäkin enemmän somea ja sirkusta, kirkkaita värejä ja klovneja sekä pikkulintuja ja perseitä, jotka ovat pyöreitä ja mehukkaita kuin persikkaemojit!

Esillä on maalausten lisäksi ensimmäistä kertaa myös taiteilijan tekemiä keramiikkaveistoksia. Ainalan kädenjälki on tunnistettava maalausten ohella myös veistoksissa, ja yhdessä ne luovat yllättävän yhtenäisen vaikutelman. Veistokset ovat aiemmin nähtyjen installaatioiden tapaan kuin maalauksista tilaan valuneita ja kolmiulotteiseksi muuttuneita elementtejä. Kukkasilla kuorrutetut pitsaslaissit valuvat pitkin portaita, hampurilaiset ovat pulleita mutta pullollaan tupakantumppeja.

Ainala on häkellyttävän tuottelias ja teknisesti taitava maalari. Maalausten yksityiskohdista välittyvä materiaalintuntu on vaikuttava: kuinka iho kuultaa mustien sukkahousujen lävitse tai valo laskeutuu aaltoileviin pitkiin hiuksiin juuri oikealla tavalla. Samalla voi kuvitella, miltä tuhatjalkaispehmolelun pinta, lenkkarit tai paidan röyhelöt tuntuvat.

Pienempiä julistemaisia maalauksia kiinnostavampia ovat jälleen suurikokoiset teokset, joissa useat hahmot ja lukuisat yksityiskohdat tarjoavat loputtomasti löytämisen iloa. Ne näyttävät jokaisella katsomiskerralla ikään kuin kasvonsa uusina, paljastavat niistä näkemättömän puolen ja yksityiskohdan. Tästä hyvä esimerkki on näyttelyn nimikkoteos Soft Hardcore (2018), joka näyttäytyy itselleni jonkinlaisena rinnakkaisteoksena Mikkelin taidemuseossa osana Ainalan Candy Crush Saga -näyttelyä esillä olleelle Sad Online -teokselle (2017) sommitelmansa ja tunnelmansa kautta.

Ensin kiinnitän Soft Hardcore -teoksessa huomioni naishahmoihin, heidän tyhjiin katseisiinsa. Sen jälkeen huomaan jo ehkä ne sukkahousut, maassa kiemurtelevat tuhatjalkaiset ja Disneyn logon. Seuraavalla kerralla katseeni kiinnittyy toisen hahmon ympärille kietoutuvaan turkikseen ja toisen kaulalla ryhmänä napottaviin Furby-olentoihin. Katson matolla olevia valkosipuleita, jotka itse asiassa ovatkin kenkien läpinäkyvien tolppakorkojen sisällä. Välissä onnistun palaamaan mielessäni tässä näyttelyssä nähtävään I’m The Neck That Turns The Head, The Head And The Sexy Body -teoksen (2018) vaaleaan ja vaaleanpunakulmakarvaiseen naishahmoon, jonka taittuneen asennon ja kukkakuosiin verhotun kehon yhdistän äkkiä samaisessa Mikkelin taidemuseon näyttelyssä esillä olleeseen Detachment Plateau (2017) -teokseen. Kun palaan takaisin Soft Hardcore -teoksen äärelle, löydän vielä ainakin ruusut, joutsenen, lumpeen ja simpukan, mutta missä vaiheessa oikeastaan ohitin tuon miehen irtopään?

Ainala jatkaa teoksillaan naiseuden teeman käsittelyä siirtyen luontevasti satujen maailmasta someen. Maalausten naiset poseeraavat kuin selfieissä pyöreine peppuineen tai vaikka vain pelkkinä päinä. He uhkuvat itsevarmuutta. He ovat kauniita ja voimakkaita. Kaikki on kiiltävää ja kaunista, aseteltua – he ovat aseteltuja.

Maalauksissa toistuu tapa, jolla ihmiset muuttavat itsensä kuviksi ja tarinoiksi: kuka olet, ja millaisena haluat muiden näkevän sinut? Some antaa mahdollisuuden esittää itseään, muokata ja rajata sekä itseään että elämäänsä halutunlaiseksi. Se on loputonta ihanaa leikkiä ja performanssia. Toisaalta se on myös tyly maailma täynnä tyhjyyttä ja ahdistusta, huomiotta jäämistä ja huorittelua. Vaatimukset ovat ristiriitaisia: Näytä tältä, ole tällainen. Älä näytä tuolta, älä ole tuollainen. Kun jakaa itsestään kuvan, toivoo sen saavan tykkäyksiä ja huomiota. Mutta tulevatko tykkäykset sinulle vai sille joka haluaisit olla? Riitätkö?

Fragile AF, Zero Fucks Given, Low Empathy, Big Dick Energy, Anxiety, Regrets… Poimin sanoja Ainalan maalauksista ja veistoksista. Voin kuvitella, että nuo sanat saattavat olla tuttuja tunteita monien (some)kuvien taustalla, kauniin pinnan alla. Kuin kylmät virtaukset vedenpinnan alla ne aiheuttavat epämukavia väristyksiä tai voivat jopa viedä mukanaan tuntemattomiin syvyyksiin. Tunne siitä, ettei saa henkeä. Tunne siitä, ettei pääse takaisin rantaan tai edes pintaan. Ja sitten toivottavasti taas tunne siitä, että hallitsee tämän kaiken: Määrittelee itse sen, mitä on ja mitä näyttää. Katsoo hetken tyhjyyttä silmiin, sulkee omansa ja näyttää taas maailmalle uudet kasvot.

 

 

Näyttely esillä 25.11. saakka
Helsinki Contemporary
Bulevardi 10

 

Kuvat: 
Yksityiskohta Emma Ainalan teoksesta Nice For What? (2018).
Emma Ainalan teoksesta Soft Hardcore (2018). Jussi Tiainen | Helsinki Contemporary.

Sanna Lipponen
Olen vapaa kirjoittaja, lukija ja koiranomistaja. Olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa sekä tehnyt viestinnällistä työtä tiedottajana ja toimittajana. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. Työskentelen vuoden 2018 ajan Taiteen edistämiskeskuksen valtion yksivuotisen kulttuurijournalismin taiteilija-apurahan turvin. sanna[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*