Emma Ainalan maalaukset ovat pastellisia sävyjä pulppuavia runsaudensarvia, jotka ihmetyttävät ja ihastuttavat. Helsinki Contemporaryssa on esillä vielä lauantain ajan Ainalan symbolisesti ylilatautunut näyttely Sensual World, jonka runsaudessa ei ole mitään liikaa.

Emma Ainalan teoksia nähtiin viimeksi Helsinki Contemporaryssa osana ryhmänäyttelyä pari vuotta sitten. Ainalan maalauksissa seikkailevat yhä populaarikulttuurista tutut artistit, satuhahmot ja symbolit. Aiempiin teoksiin nähden tämän kattauksen teokset näyttäytyvät kuitenkin kypsempinä ja teknisesti tarkempina. Siinä missä niiden värit ovat entistä pastellisempia, ovat kuva-aiheet yhä synkempiä, raadollisempia. Teosten runsauden ohella tästä ristiriitaisuudesta syntyy niiden vastustamaton vetovoima.

Ainalan teoksissa ovat läsnä sateenkaaren hempeimmissä väreissä identiteetin ja maailman reflektointi, piinallinen pinnallisuus ja olemassaolon kysymysten pohjaton syvyys. Teokset heijastelevat myös kiinnostavalla tavalla naisten välisiä suhteita sekä kasvua naisena ja naiseuteen.

Tällä kertaa näyttelyssä on maalausten rinnalle rakennettu installaatioita, jotka tuntuvat hyvin luontevalta osalta näyttelyä. Installaatioihin kootut esineet toistuvat maalauksissa ja ovat siten silta kahden maailman välillä.

Ainala on tuttua kuvastoa lainaavassa, omaperäisessä figuratiivisuudessaan ilahduttava poikkeus suomalaisella kuvataidekentällä. Hän luo vahvalla tavalla herkkiä kuvia kauniista, mutta ahdistavastakin rinnakkaistodellisuudesta. Tuo eriskummallinen maailma tarjoaa unien tapaan paljon tunnistettavia elementtejä, mutta säilyy silti tavoittamattomana ja puhuttelee salaperäisyydellään.

En voi olla ajattelematta Ainalan kiehtovien kärsimyskuvien rinnalla jälleen Lana Del Reytä. Lanan ääni tuntuu lähinnä pehmeältä peitolta, johon voi kietoutua, mutta kontrasti tuon kehräävän äänen ja laulujen aiheiden välillä on uskomaton. Hänen laahaava laulunsa maalaa hurjia kuvia kovien huumeiden vetämisestä, kuolemasta sekä seikkailuista jumalten ja hirviöiden maassa, missä enkelikin haluaa tulla naiduksi kovaa. Pastellisen hattarainen on vaarallista, houkuttavaa ja koukuttavaa.

Tämä jännite suloisen ja hirviömäisen välillä on leimallinen myös Ainalan teosten maailmoille, joissa paratiisimaisissa maisemissa leijuva merkityksettömyyden aave repii rinnan rikki ja saa kaivamaan oman sydämen sieltä ulos. Ympärillä kaikuvana, kuolemaakin suurempana näyttäytyy keinotekoiseen koristeellisuuteen verhottu tyhjyys, jossa kaikennäkevät silmät katsovat kohti ripsiä räpäyttämättä vaikka kyyneleet jo valuisivat.

Ainalan satumaiset teokset tekevät selväksi, että lapsuuden, viattomuuden ja kiiltokuvien aika on ohi. Maalaukset oksentavat nostalgiaa ajasta ja paikasta, jota ei ehkä koskaan ollutkaan. Mihin voi luottaa kun Lumikkikin valehtelee?

Ainalan teoksia leimaa myös liike sisäisen ja ulkoisen välillä. Yhtäältä niistä paistaa ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta tapahtuva ympäröivän maailman havainnointi. Toisaalta niissä sukelletaan syvälle omaan sisäiseen maailmaan, alitajunnan takaiselle tutkimattomalle jättömaalle, josta lukemattomia kertoja nähdyt ikonit pulpahtavat pintaan yllättävissä yhteyksissä.

Staattisista runsaista maalauksista välittyy näkyjen kaltainen välähdyksenomaisuus ja kuvia on mahdoton ottaa haltuun kokonaisuudessaan. Ne avautuvat kaleidoskoopin tapaan tuhatkasvoisina. Jokainen teos on yhtäkkiä uusi katsomishetkestä tai
-kulmasta riippuen. Yksityiskohdista paljastuu aina tuore tulkinnallinen taso – merkitykset limittyvät ja liukuvat loputtomasti. Ainala taivuttaa tunnetut symbolit osaksi luomaansa maailmaa, jolloin ne muodostavat täysin oman merkitysjärjestelmänsä.

Ainala lainaakin kulttuurista kuvastoa estoitta. On kuin hänen maalauksiinsa tallentuisi kaikki hänen näkemänsä ja kokemansa, minkä hän alkemistin tapaan muuttaa olemukseltaan erilaisiksi, maalausten mystisiksi maailmoiksi. Nuo maailmat ovat hattarankaltaisissa sävyissään vastustamattomia. Ne houkuttelevat mukaansa ja paljastavat vasta katsojan ahmaistuaan synkimmät sävynsä.

Runsaudesta paljastuva tyhjyys ja kauniiden naisten seireeninkutsut kaikuvat itsemurhametsässä kohtalokkaina.

Ainala2

Lue lisää Ainalasta, kentaureista ja pikkupegasuksista täältä ja bongaa jälkimmäiset myös Lana Del Reyn Lolita-videosta. 

Emma Ainala: Sensual World
30.4. saakka
Helsinki Contemporary

Kuvat:
Emma Ainala, Snow White Lies (2015) / Jussi Tiainen.
Emma Ainala, Aokigahara (2015) / Jussi Tiainen.

Sanna Lipponen
Olen vapaa kirjoittaja, lukija ja koiranomistaja. Olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa sekä tehnyt viestinnällistä työtä tiedottajana ja toimittajana. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. Työskentelen vuoden 2018 ajan Taiteen edistämiskeskuksen valtion yksivuotisen kulttuurijournalismin taiteilija-apurahan turvin. sanna[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*