Kuinka Beyoncén keikkojen lavasteet syntyvät? Kuinka graafinen suunnittelu voi pilata vaalit? Entä mitä yhteistä on Pariisin Pompidou-keskuksella ja Niken Air Maxeilla?

 

Näihin kysymyksiin vastauksia tarjoaa tuore kahdeksanosainen dokumenttisarja Abstraktio: Muotoilun taito (2017). Jakso kerrallaan sarja raottaa yhden tunnetun suunnittelijan ja tämän alan saloja.

Sarjassa palkitsevaa on jaksojen erilaisuus. Jokainen niistä on keskiössä olevan suunnittelijan näköinen ja rakentuu eri tavoin (hirveitä musiikkeja lukuun ottamatta). Sarjan aloittava kuvittaja Christoph Niemann vaikuttaa jaksonsa perusteella sympaattiselta tyypiltä. Hänen piirroksensa pursuavat paperilta videokuvaan karkaaviksi animaatioiksi, jotka havainnollistavat oivalla tavalla hänen työtään.

Graafinen suunnittelija Paula Scher puolestaan saa minutkin kiinnittämään huomiota, jopa innostumaan typografiasta. Sehän ympäröi meitä joka puolella! On myös kivaa kurkistaa Scherin kotiin, jossa hän maalaa mielettömiä pikkutarkkoja karttojaan sekä jutustelee miehensä Seymour Chwastin ja koiransa Mimin kanssa. Miten ihania tyyppejä!

Yhteistä kaikille sarjan suunnittelijoille on paitsi se, että he ovat omassa työssään menestyneitä, myös se, että heistä kaikista välittyy syvä intohimo tekemistä kohtaan. Hyvä muotoilu on usein näkymätöntä työtä, jonka lopputuloksena on toimiva tuote – oli tuo tuote sitten henkilöauto tai lehden kansi. Mutta millaista työtä muotoilu ja jatkuva uuden luominen on? Sarjan mukaan se vaatii ainakin sitä, että malttaa istua perseellään, tehdä asioita sinnikkäästi ja joskus myös väkisin. Toisaalta se on myös uusille ajatukselle avoinna olemista, ympärilleen katsomista, yllättäviä kohtaamisia ja innostumista.

Kunkin jakson aikana suunnittelija työskentelee jonkin tietyn projektin parissa ja kertoo kuinka se etenee. Esimerkiksi valokuvaaja Platon Antoniou, ihan Platon vaan, kuvaa jaksonsa aikana Colin Powellin ja kongolaisen raiskauksen uhrin muotokuvat. Samalla Platon esittelee muotokuviensa sommittelua mustavalkoisten abstraktioiden kautta sekä niiden sisältöä vaatimattomalla tavoitteellaan tallentaa kuvattavan sielusta jotakin. Tämän kaiken hän onnistuu tekemään olematta oikeastaan yhtään korni. Tai tavallaan koko sarja on tavattoman korni ja täysin kritiikitön, mutta juuri sellaisena vetoava.

Syvällisempää tietoa yhdestäkään muotoilun alasta sarja ei tarjoa, mutta jaksojen lomassa suunnittelijat tarinallistavat myös omaa elämäänsä ja siihen sisältyviä syy- ja seuraussuhteita. He kertovat kuinka ovat aikoinaan päätyneet alalle ja sittemmin saavuttamaansa asemaan. Joillekin se on sattumien summa, joillekin suunta on ollut selvä hyvin nuoresta lähtien. Osaa on kannustettu ja osan taas vähättely on saanut yrittämään entistä sinnikkäämmin.

Joku on piirtänyt lapsesta saakka autoja, lähtenyt kuitenkin opiskelemaan oikeaa ammattia ja löytänyt itsensä koulunsa keskeyttäneenä taas piirtämästä autoja lapsuudenkodistaan. Tuo joku on Ralph Gilles, joka on Fiat Chryslerin pääsuunnittelija.

Joku toinen taas halusi sarjakuvapiirtäjäksi, mutta päätyikin jo nuorena valtavan menestyneeksi arkkitehdiksi. Tuo joku on tanskalainen Bjarke Ingels.

Jokaisen suunnittelijan tarina on omanlaisensa ja jokainen heistä on kulkenut matkansa itse. Sarja saa väkisinkin ihailemaan vilpittömästi näitä suunnittelijoita, jotka suhtautuvat työhönsä intohimoisesti. He rakastavat sitä, he haluavat haastaa itseään, pyrkiä aina eteenpäin ja keksiä aina uutta. Se innostaa!

 

Abstraktio: Muotoilun taito (2017) Netflixissä.

Kommentoi

*

*