nostalgia

ILMIÖ – festaritaideraportti

Muutaman vuoden tauon jälkeen festarikalenteriin ja Turun Uittamolle palasi tapahtuma nimeltä ILMIÖ. Vuonna 2009 alkunsa saanut vaihtoehtomusiikin festivaali kasvoi vuosien varrella H2Ö:ksi ja muutti Ruissalon telakalle (2014-2016), mutta viime lauantaina 29.7. vanhan tanssipaviljongin idyllinen ympäristö täyttyi jälleen monipuolisesta musiikki- ja taideohjelmasta. Festaritaide on jo oma ilmiönsä, mutta mitä annettavaa sillä on yhden päivän aikana yli 40 keikan keskellä? Ainakin nostalgiaa, erotiikkaa ja nallekarhuja.

Pari sanaa tavallisuudesta

Tällä hetkellä teattereissa rullaa kaksi erilaista ja erinomaista näytelmää, jotka käsittelevät tavallisuuden teemaa. Sekä Tavallisuuden aave Q-teatterissa että Pasi Was Here KOM-teatterissa mässäilevät kollektiivisen tavallisuuden tavaramerkeillä ja kaivavat tavallisuuden harmaasta massasta esiin kunkin yksilön erityisyyden. ”Haluaisin olla tavallinen, siis ihan normaali ihminen”, toteaa Elina Knihtilän esittämä perheenäiti näytelmän alussa. Saara Turusen Tavallisuuden aave – kuvia kotimaasta […]