aura saarikoski

Aura Saarikoski: (sumua)

Aura Saarikosken installaatio (sumua) käsittelee nimensä mukaisesti sumua mutta myös tilan muuttumista toiseksi sekä lähtemistä ja palaamista. Se on esillä Oksasenkatu 11:sta vielä tämän viikon ajan.

Risteyksiä ja virtapiirejä

Circuit on Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisterinäyttely, jossa on esillä valokuvien lisäksi muun muassa syanotypioita, videoita, tekstiä, hiuspalmikoita lattialla ja kuivakukkia lasikuvun alla.

Melkein kuin performanssi

Albertinkatu kuuden kivijalkatilassa on esillä tekstipohjainen taidenäyttely tai installaatio. Miten sen nyt kukin haluaa sanoa. Kuraattori Maria Savela pyysi neljää taiteilijaa kirjoittamaan nettialustalla kehopäiväkirjaa ja tänä keväänä tuosta tekstistä muodostui Pus pus paperisoluja, pikseliluita ja iso läski origami. 31.10. Homo erectus, pystyihminen. Kahdelle jalalle nouseminen vapautti kädet työkalujen käyttöön ja ruokavalion monipuolistumisen myötä aivot kasvoivat. […]