EDITissä alkaa tänä vuonna uusi juttusarja, jossa keskitymme yhteen taideteokseen kerrallaan. Teoksen äärelle pysähtymisestä puhutaan aina, mutta kuinka usein sitä lopulta tuleekaan tehtyä? Yhden teoksen kohtaamiseen liittyy intimiteettiä ja intensiteettiä, jolle haluamme antaa tässä sarjassa oman tilansa ja aikansa. Esittelemme teoksia, jotka ovat meille jollain tapaa ajankohtaisia tai aikojen kuluessa tärkeiksi muodostuneita. Valokeilassa-sarjan aloittaa Sasha Huberin videoteos Karakia – The Resetting Ceremony (2015), jonka myötä lähdemme Uuden-Seelannin jäätiköille purkamaan sortavia rakenteita.
I stand below the chipped ice

Ilmakuva hivelee vuoren ruskeaa rinnettä ja sumuista solaa. Katseet ja kamera kurottavat ylös jäätikköä kohti. Kaksi hahmoa ottaa askeleita sinistä valoa hohtavan jäämassan päällä. Kivenveistäjä Jeff Mahuikan (Kati Mahaki, Poutini Kai Tahu) sanat alkavat laskeutua aisteille yhtä aikaa rosoisina ja sileinä kuin kivilaatta, jota hän kantaa kaulansa ympärillä olevassa nyörissä. Sasha Huber seisoo hänen vieressään ja kuuntelee siunausta.

Levollisesta kuvasta on vaikea havaita sekä rinteen jyrkkyyttä että jäätikön ylle synkkänä varjona laskeutuvaa nimeä. Jos hakukoneeseen syöttää sanat Uusi-Seelanti ja jäätikkö, ensimmäisten tulosten joukossa ovat Etelä-Saaren länsirannikolla sijaitsevat Franz Josef Glacier ja Fox Glacier. Suosittuina retkikohteina tunnettujen vuoristojäätiköiden eurooppalaisperäiset nimet ovat edelleen näkyvä osa kolonialismin perintöä, vaikka niille on vuodesta 1998 ollut käytössä myös viralliset maorinkieliset nimet Kā Roimata o Hine Hukatere ja Te Moeka o Tuawe. Samoilla Länsi-Alppien rinteillä on myös jäätikkö, joka ei ole saanut nimeään keisarilta tai pääministeriltä, vaan luonnontieteilijä Louis Agassizilta.

Sveitsiläinen Agassiz oli biologi ja geologi, joka teki 1800-luvulla uraauurtavaa tutkimusta juuri jäätiköistä. Harvardiin professoriksi päätynyt Agassiz luennoi ahkerasti myös valkoisen rodun ylemmyydestä ja käytti perusteluinaan muun muassa kallonmittauksia ja etnografisia valokuva-aineistoja. Tämän “tieteellisen rasismin” pioneerin ja rotuhygienian kannattajan mukaan on nimetty kymmeniä paikkoja ympäri maailmaa, unohtamatta Kuuta ja Marsia.

Demounting Louis Agassiz on historioitsija ja aktivisti Hans Fässlerin vuonna 2007 aloittama maailmanlaajuinen projekti, joka tuo esiin nimeämisprosessiin liittyvää vallankäyttöä ja problematiikkaa. Liikkeen tavoitteena on purkaa kolonialismin ja rasismin taakkaa esimerkiksi uudelleennimeämällä Agassiziin assosioituja paikkoja sekä taidetekojen että virallisen byrokratian kautta ja se on merkittävä osa myös sveitsiläis-haitilais-suomalaisen Huberin työskentelyä. Hänen aihetta käsittelevässä teossarjassaan yhdistyvät suoran toiminnan, performanssin ja kuvataiteen eri muodot. Uuden-Seelannin Agassiz Glacierille kesällä 2015 tehty karakia-seremonia on osa tätä useita vuosia jatkunutta prosessia.

We bring a cloak of freedom

Mikään kuvassa ei riko esteettistä maisemaa. Täällä ei olla urheilemassa räikeän värisissä outdoor-merkkien varusteissa. Pehmeänkarheaan villaan ja patinoituneeseen nahkaan suojautuneet ihmishahmot henkivät sekä kunnioitusta että yhteenkuuluvuutta ympäristöön. Huberin vyötäisille kurottu runsas villakangasvaate laskostuu samaan tahtiin jäätikkövirran halkeilleen pinnan kanssa. Harkittujen ja ajattomien visuaalisten elementtien väliin jäävän tilan täyttää Mahuikan ääni, tauoten välillä ähkäisyyn, purkautuen toisaalla voimallisena. Muutamassa minuutissa paikalle annetun nimen painolasti vaihtuu paikalla lausuttujen sanojen painoon. Lopulta kuva liukuu ylös jäätikköä pitkin tuulen kohinan mukana.

Tämä eleettömyyden ja vaikuttavuuden yhdistelmä voi ensinäkemältä hämmentää, ja saada pohtimaan dokumentaarisuuden ja taiteellisen ilmaisun suhdetta. Sortavien rakenteiden esiintuominen ja purkaminen taiteen kautta on tasapainoilua hienovaraisuuden ja ravistelun välillä. Tässä teoksessa pääosa on oikeutetusti paikallisväestöä edustavalla Mahuikalla, jonka toimijuutta taiteilija todistaa ja tallentaa. Yhteiskunnallinen aktivismi voi siten olla myös läsnäolon taidetta. Mitä enemmän uppoudun videon maailmaan, Jeff Mahuikan eleisiin ja maorin kielen kaikuun, sitä hiljaisemmaksi tulen. Päädyn todistajaksi itsekin.

Hold firm
Hold forever
Yes indeed
Gather
Unite

 

Sasha Huber: Karakia – The Resetting Ceremony (5:20 min)
Teos on tällä hetkellä nähtävillä Turun taidemuseon kokoelmanäyttelyssä Neljä elementtiäNäytteen videosta voi katsoa myös AV-arkin verkkosivuiltaLisätietoa teoksesta löytyy Huberin taiteilijasivuilta.

Kursivoidut tekstit ovat Mahuikan suorittaman seremonian englanninnoksesta.

Kuva: Sasha Huber / AV-arkki

Anu Pasanen
Olen taidealan humanisti, vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri Turusta. Tällä hetkellä maailmassa olemisessa tuntuu tärkeältä tarkkailun ja osallistumisen tasapaino. Ihmettelen pieniä liikahduksia pinnan alla niin taiteessa, kirjoittamisessa kuin elämässäkin. Vuonna 2019 työskentelen Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston apurahalla. anu[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*