Gentissä sijaitseva SMAK eli Stedelijk Museum voor Actuele Kunst on Belgian vanhin nykytaiteen museokokoelma, kansainvälisesti tunnettu instituutio ja entiseen kasinoon istutettu taidelaitos.

Seison isossa salissa, voisi oikeastaan sanoa hallissa, jossain Gentin nykytaiteen museon uumenissa ja katselen ulos seinän kokoisesta ikkunasta. Ulkona, museon portailla näkyy välipalaa mutusteleva koululaisryhmä, paljon vihreää ja tien toisella puolella Gentin taidemuseo. Siellä majailee parhaillaan van Eyckin veljesten mystinen karitsa, joka on laitettu esille lasin taakse koko seitsenvuotisen konservointinsa ajaksi.

Tässä museossa, tämän nimenomaisen salin ikkunaa vastapäisellä seinällä, on esillä Sol LeWittin monumentaalinen seinäpiirustus Wall Drawing No.36 / Intersecting Bands of four Colors (Black – Blue – Red – Yellow) from four Directions – 90 cm wide (symmetrically), jonka SMAK hankki kokoelmiinsa seitkytluvun puolivälissä. Tuossa vaiheessa Gentin nykytaiteen museo sijaitsi vielä fyysisesti samassa rakennuksessa tuon aikaisemman taidemuseon kanssa. Henkisesti kuitenkin oltiin eri leireissä ja tajuttiin, että tarvittiin omat salit, joihin koota uudenlaisen taiteen ideoita. Päällisin puolin ja yleistäen voisi ajatella tässä käydyn läpi samanmoisen prosessin, mikä täällä meillä oli vastassa, kun nykytaidetta vielä esitettiin Ateneumissa ja sitten tuli Kiasma. Gentissä ei lähdetty kuitenkaan uudisrakentamaan, vaan nykytaiteen museo päätetiin tehdä tähän tien toiselle puolelle, jugend–tyyliseen entiseen kasinoon.

SMAKissa on vasta avautunut pitkän taiteilijauran tehneen Jef Geysin (s. 1934) näyttely. Geys on se belgialainen taiteilija, joka vuonna 1970 kirjoitti Belgian kulttuuriministerille ja pyysi tältä lupaa räjäyttää Antwerpenin taidemuseo, siellä seuraavana vuonna pitämänsä retrospektiivin jälkeen.

Departing from the idea that every society, authority, institution, organization, person, etc. includes the seeds of its own destruction, the first and most important task of every society, authority, etc. in my opinion is to recognize, isolate and neutralize these seeds. The most efficient way to achieve all this then seems to me to systematically, scientifically and deliberately set about the problem. […] So I would like to start a project, which, if executed, would result in the destruction of the Museum voor Schone Kunsten.

Tylsä ministeri ei suostunut pyyntöön. Antwerpenin taidemuseo sen sijaan reagoi taiteilijan tekoon ja kirjoitti neljällesadalle belgialaistaiteilijalle kysyen, mitä mieltä nämä olivat Geysin pyynnöstä. Saadut vastaukset laitettiin esille Jef Geysin näyttelyyn samaisessa museossa, jonka taiteilija oli ilmaissut tahtovansa neutralisoida.

Joris Ghekieren (s. 1955) maalausnäyttely Tomorrow puolestaan on tämän jutun ilmestymishetkillä juuri loppunut. Ghekieren näkökulma jatkaa luontevasti Geysin kokonaisuuden käsitteellisyyttä. Hän puhuu maalauksesta pelinä, nostaen esille tällä kentällä paljoltikin klassisia ja usein kuultuja havaintoja maalauksen objektisuudesta, esine-katsoja-kokemuksen dualismista ja tekotavan merkityksistä. Museo onnistuu välittämään maalausten ja maalarin monipuolisen minuuden hienosti.

S.M.A.K. 2015_Joris Ghekiere_photo Dirk Pauwels_01

Tomorrow’n saatteena tarjotussa tekstissä näyttelyn kuraattori Ulrich Loock kirjoittaa Joris Ghekieren näyttelyn pohjautuvan ajatukseen taidemaalarin sokeudesta ja maalauksen kyvystä nähdä. Tässä näyttely jaetaan viiteen osakokonaisuuteen, joita määrittävät Loockin lyhyesti avaamat ideat. Loock puhuu muun muassa Ghekieren maalauksesta, jossa on esillä peilipallo ja siitä, miten se toimii kaikkialle näkevän maalauskatseen perikuvana. Tuntuu, että näkökykynsä kautta maalaukset rakentavat oman tilansa katsojan ympärille. Kovasti tunnutaan liikkuvan ajatuksellisen perinteen äärellä ja tarjotaan vahvoja, pitkiä käsitteitä sen sijaan, että maalausta teostyyppinä tarkasteltaisiin lyyrisenä tunnekuohunnan tuloksena. Ihan kaikkea en aivan heti ymmärrä, mutta olen oppinut pitämään näitä tapauksia merkkeinä siitä, että olen jonkin uuden äärellä.

Larry Sultanin (1946-2009) valokuvanäyttely on katsojalle esillä olevista kokonaisuuksista kaikista helpoin lähestyä. Runsaat kuvat ovat visuaalisesti helppolukuisempia, mutteivät silti ideatasolla onttoja, päinvastoin. Kokonaisuus on kuratoitu taiten neljästä selkeästä teemasta, Sultanin tunnetuimmista valokuvasarjoista, joista kaksi tuntuu asettuvan luontevasti vastatusten: Pictures from Home tarkastelee Sultanin vanhempia näiden kotiympäristössä, kun taas The Valley kuvaa pornoteollisuuden arkea kalifornialaisessa lähiössä.

Kokoelmista on esille tuotu juuri tuo aiemmin mainittu Sol LeWittin (1928-2007) seinäpiirustus, sekä siihen rinnastetut Daniel Burenin (s. 1938) ja Claude Rutault’n (s. 1941) maalaussarjat. Mitään esillelaittamista LeWittin piirustuksessa ei ehkä ole, ainakaan niin kuin sen muiden teosten kohdalla voi ymmärtää. Piirustus on käytännössä museon ja työhön palkattujen taiteilijoiden toteuttama. Varsinainen museon ostama taideobjekti on LeWittin ohje piirustuksen valmistamiseksi. Molemmin puolin seinäpiirustuksen dominoimaa salia on kaksi pienempää näyttelytilaa, joihin kahden muun taiteilijan teoskokonaisuudet on sijoitettu. Daniel Burenilta on esillä tämän vakiomittaisia raitoja esitteleviä maalauksia ja Claude Rutault’lta on koottu hieno sarja tehdasvalmisteisista ja -värjätyistä paperiarkeista, joissa korostuu oivallisesti readymaden asema käsitteellisessä maalauksessa. Ne jatkavat hienosti LeWittin maalausta käsitteellistävää tyyliä. Kokonaisuutena näiden kolmen taiteilijan teokset luovat pienoiskoon taidehistorian minimalismin perinteen rakenteista ja siirtymistä. Siinä missä LeWitt hahmottuu keskipisteeksi ja eräänlaiseksi isähahmoksi (amerikkalaiselle) minimalismille, saavat Buren ja Rutault ansaitsemansa aseman sen eurooppalaisina perinteenjatkajina.

Tämä museokokemus jää mieleeni pitkäksi aikaa. Vaikutuin kiinnostavista ja huolella valmistelluista näyttelyistä sekä vakuutuin näyttelykalenterista, jonka yksittäiset osaset tuntuivat ainakin tänä huhtikuisena tiistaina tukevan toisiaan, tai oikeastaan rakentavan toisiaan aina hieman perustelluimmiksi. Selvää on myös, että Belgiassa käsitetaiteen historiallinen merkitys nykytaiteessa on huomattavasti suurempi, kuin täällä meillä, eikä esimerkiksi hieman kauaskatseisempaa, maalauksen ideaa tutkiskelevaa näyttelyä pelätä esittää suurelle yleisölle. Oikeastaan koko tämä museokokemus ruumiillistuu kohdallani tuohon LeWittin piirustukseen, joka niin yksinkertaisena, niin vaikuttavana kertoo meille myös mitä se vaatii, ja minkä Gentin nykytaiteen museon perustajat aikoinaan tuntuivat ymmärtäneen katsoessaan vanhalle taiteelle omistettua palatsiaan: It was perceived that the Museum of Fine Arts was out of touch with current artistic trends. The older art historical model needed to be invested with a less rigid structure so as to be more closely in tune with contemporary artistic activities.

Museon ja erityisesti museokasvatuksen tasolla vertailu tuottaa vielä yhden, joskaan ei yhtään ennakoimattoman havainnon. Haastavien teoskokonaisuuksien ja näyttelyiden kumppaniksi SMAK on tuottanut runsaasti saatetekstiä. Taiteen välittäminen katsojalle on samalla keskustelua instituution ja yleisön välillä. Parhaimmillaan välitys on analyyttista ja rakentavaa, jolloin se kasvattaa taidetta, samalla haastaen katsojan. Usein tuntuu, että Suomessa eletään jossain vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa tätä osaa museotyöstä ei tunneta edes nimeltä. Yleisölle tuotetaan toistuvasti selittelevää aineistoa, joka latistaa näyttelyn ja yksinkertaistaa kyseisen taiteen sekä kontekstin.

Tämän tahdon tuoda tuliaisena Suomeen. Sen, että yhtäkään katsojaa ei enää pidetä tyhmänä.

 

Kuvat: SMAK

Tuomas Laulainen
Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi "taidealan sekatyöläinen" pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille. tuomas[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*