Nykytaide julistaa käsitteellisyyden, idean ja immaterialismin valtaa, mutta taideobjekti ei ole kadonnut minnekään. Länsimainen kulttuuri elää pakkomielteestä materiaan, samalla kun statusta kohottaa tavarasta eroon hankkiutuminen ja vain ”oikeiden” esineiden omistaminen. Niin taide-esineet kuin arkiset tavarat ovat sekä toimijoita että ihmisen toiminnan kohteita. Ne kiertävät kontekstista toiseen samalla kun uudet käyttötarkoitukset muuttavat niiden arvoa ja identiteettiä.

Materiaalisia jälkiä, esineiden kiertokulkua sekä toisaalta aineettoman visualisoimista tarkastellaan Tampereen taidemuseossa avautuneen Vuoden nuori taiteilija -palkintonäyttelyn monimuotoisissa teoksissa. Näyttelykokonaisuus tarjoaa oivallisen mahdollisuuden myös taiteilijan identitentin ja tekijyyden teemojen pohtimiseen, sillä tänä vuonna nuori taiteilija ei olekaan yksi, vaan kaksi.

Janne Nabb ja Maria Teeri liikkuvat taiteessaan sulavasti fyysisen ja idean, digitaalisen ja analogisen, yltiömateriaalisen ja immateriaalisen välillä. He kuuluvat taiteilijasukupolveen, jolle internet on medium muiden joukossa ja yhtä luonteva esityskanava kuin valkoinen kuutio. Teoksissaan he yhdistelevät eri tekniikoita ja välineitä kerroksellisiksi tutkielmiksi, jotka tarkastelevat niin objektien olemusta, nykytaiteen sääntöjä kuin taiteilijuuden merkityksiä unohtamatta esteettisyyden ja visuaalisuuden arvoa. Näennäisen sattumanvaraisten teoskokonaisuuksien taustalta paljastuu tarkkaan mietityt valinnat ja monivaiheinen tekoprosessi, jonka tärkein väline on vuorovaikutus.

Block Painting (SOMMARSTUGA remix) 2009/2013/2014. Ruohomatto; murtovedelle, paahteelle ja muille kesämökin olosuhteille altistetut laatikkomaalaukset (sekatekniikka mdf-levylle, metalliset valaisinrungot, silikoni), 38 osaa. Nimetön 2013. Keskeneräinen vesivärimaalaus lehtiössä, trukkilava, kuormaliinat, tauluhylly.

Block Painting (SOMMARSTUGA remix) 2009/2013/2014.
Ruohomatto; murtovedelle, paahteelle ja muille kesämökin olosuhteille altistetut laatikkomaalaukset (sekatekniikka mdf-levylle, metalliset valaisinrungot, silikoni), 38 osaa.
Nimetön 2013. Keskeneräinen vesivärimaalaus lehtiössä, trukkilava, kuormaliinat, tauluhylly.

MATERIASTA JA MEDIUMISTA

Nuorien taiteilijoiden tuore näyttely Tuntemattomien juhlien jäänteet koostuu noin 30 teoksesta; suurista tilallisista asetelmista, 3D -mallinnetuista videoista, digitaalisista tulosteista, installaatioista, seinäkirjoituksista, multiprojektioista sekä vesivärimaalauksista. Yhteen teokseen kuuluu kasvihuone. Myös näyttelyjulkaisu poikkeaa toteutustavaltaan perinteisistä näyttelykirjoista; taiteilijoiden suunnittelemat numeroidut laatikot sisältävät tekstivihkoja, kuvia sekä uniikkeja teosnäytteitä. Nabbin ja Teerin paikkasidonnaiset teokset rakentuvat ympäröivän tilan ehdoilla usein vasta näyttely-ympäristöstä löytyvistä materiaaleista. Myös uudessa näyttelyssä monet teoksista on luotu nimenomaan Tampereen taidemuseon tiloihin.

Nabbin ja Teerin installaatioiden materiaalista diversiteettiä tarkastellessa ei voi olla miettimättä miten mitä moninaisimmat elementit teoksiin valikoituvat. Teostiedotkin tuntuvat kommentoivan osaltaan nykytaideobjektin monimuotoisuutta. Esimerkiksi Terminaali -teoksen teostiedot ovat kaukana öljy kankaalle -mantrasta: silmälasien myyntitelineet, arkkitehtitoimiston valaisimet, akryylilevyt, vaurioitunut Hermes-veistos pakattuna rullakkoon, loisteputkivalaisimet, valvontakamera, digitaalinen video (7 min 16 s, loop). Taiteilijat itse puhuvat materiaalivalinnoistaan arkeologiana, ja monissa teoksissa esineet onkin aseteltu pöydille tarkasteltaviksi kuin arkeologiset löydöt. Viime vuonna Pohjanmaalle Övermarkiin muuttanut työpari korostaa muutenkin ympäristön merkitystä työskentelymetodiensa muotoutumisessa.

”Materiaalit valikoituvat käsittelyssä olevan laajemman teeman mukaan. Tulevalla näyttelytilalla tai muulla projektia määrittävällä tekijällä on myös huomattava vaikutus. Sattumalla on tietysti oma paikkansa löytämis- ja etsimisprosessissa, mutta se ei pelkästään toimi perustana työskentelymetodillemme. Työskentelymme painopiste on siirtymässä paikkasidonnaiseen arkeologiaan, eli pyrimme käyttämään teoksissa mahdollisimman paljon näyttelypaikalta löytyvää materiaalia.”

”Muuttaminen tai ulkomailla työskentely vaikuttaa totta kai työskentelytapoihin. Arkiset asiat toimivat työskentelymme polttoaineena, joten tuntuisi aika absurdilta sulkea pois ympäristön vaikutus. Sanotaan, että residenssissä olevat taiteilijat päätyvät usein samantyyppisiin teosratkaisuihin. Itsekin residenssissä ollessamme hahmotimme uutta ympäristöä lähinnä retkeilyn, keräilyn ja dokumentaation kautta. Tavanomaisista työskentelymetodeista huolimatta ulkopuolinen näkökulma teki mahdolliseksi kiinnostavien leikkauspisteiden syntymisen. Tällaisen tuoreuden säilyttäminen maailman näkemisessä myös omassa arkisimmassa ympäristössä on vaikeaa, mutta tavoittelemisen arvoista.”

Terminaali 2014 silmälasien myyntitelineet, arkkitehtitoimiston valaisimet, akryylilevyt, vaurioitunut Hermes-veistos pakattuna rullakkoon, loisteputkivalaisimet, valvontakamera, digitaalinen video (7 min 16 s, loop)

Terminaali (2014)
Silmälasien myyntitelineet, arkkitehtitoimiston valaisimet, akryylilevyt, vaurioitunut Hermes-veistos pakattuna rullakkoon, loisteputkivalaisimet, valvontakamera, digitaalinen video (7 min 16 s, loop)

Nabb ja Teeri ovat tehneet yhteisiä teoksia vuodesta 2008. Prosessinomaisista tilateoksista on löytynyt antoisa väylä yhteiselle taiteelliselle työskentelylle, ja korvaaja heidän alkuperäiselle välineelleen, perinteiselle maalaamiselle, jonka he kielsivät toisiltaan muutama vuosi sitten.

”Ennen kuin aloimme työskennellä yhdessä, työskentelimme kumpikin maalauksen parissa. Tilanne ei ollut monellakaan tapaa kovin hedelmällinen. Kun aloimme kokeiluluontoisesti hahmotella ensimmäisiä yhteisiä teoksia, koimme, että samalle kankaalle maalaaminen yhtä aikaa olisi täysin mahdotonta. Päädyimme muuttamaan työskentelymetodejamme sellaisiksi, että ne tukisivat yhteistyötä. Samalla luovuimme maalaamisesta sen perinteisessä mielessä. Kieltämisen ja kieltäytymisen kautta avautui uusia tapoja ajatella taidetta, teoksia ja myös maalausta.”

Nabb ja Teeri tutkivat teoksissaan materiaalisen ja immateriaalisen välistä kommunikaatiota, eroja ja toisaalta yhteen sulautumista. Uusissa teoksissa on käytetty osana 3D -mallinnuksia, maalauksellisia digitaalisia printtejä ja myös puhdasta internet-estetiikkaa. Nuoret taiteilijat esittelevät teoksiaan niin taidemuseossa kuin verkossa ilman nettitaiteen ja näyttelyteosten välistä arvottamisen tai jaottelemisen tarvetta. He avaavat työskentelyprossejaan ja dokumentoivat teoksiaan kattavasti blogissaan ja nettisivullaan samalla kun internet toimii omana esityskontekstinaan teoksille blogiin toteutettuine giffeineen ja digitaalisine omakuvineen.

”Internet on medium siinä, missä maalaus tai installaatiokin, mutta se voi toimia samaan aikaan myös tilana esittää teoksia. Internet on paljon joustavampi ja demokraattisempi foorumi taiteen esittelyyn kuin galleria tai museo voi ikinä olla. Blogi on ollut meille projekti, jossa avaamme työskentelymme kulkua. Alun perin suunnittelimme käyttävämme sitä yksityiskohtaisten how to -ohjeiden julkaisemiseen, mutta sittemmin se on muodostunut lähinnä vapaamuotoiseksi kuvapankkipäiväkirjaksi.”

”Osa teoksistamme on jo olemassa pelkästään digitaalisessa muodossa, emmekä tarkoita tällä pelkästään videoita. Voi olla, että digitaaliset teokset tulevat lisääntymään, mutta ne silti aina lomittuvat analogisen kanssa. Tulemme varmasti myös jatkamaan erilaisten esineiden ja tapahtumien kolmiulotteista skannaamista ja jakamista, todellisuuksien sulautumisen tutkimustamme.”

Sattumakollaasi (2014) Kollaasi paperille, tammiset vitriinikehykset, loisteputkivalaisimet, silikoni, pahviputkiin pingotettu lakanamaalaus. Omakuva_J_007 sarjasta Kuvapäiväkirja (2014) Digitaalitulosteet tapetille

Sattumakollaasi (2014) Kollaasi paperille, tammiset vitriinikehykset, loisteputkivalaisimet, silikoni, pahviputkiin pingotettu lakanamaalaus
Omakuva_J_007 sarjasta Kuvapäiväkirja (2014) Digitaalitulosteet tapetille

 

YHDEN SUHDE KAHTEEN

Taiteilijan ollessa yhden sijasta kaksi lienee pakko kysyä, mikä on Nabbin ja Teerin teoksissa konkreettisen tekijyyden merkitys ja miten monivaiheiset prosessit etenevät kahden näkemyksen vuorovaikutuksessa. Yksi taiteilijaparilta yleisimmin kysytty kysymys onkin: ”Kuka teki tämän?” Heille itselleen se ei ole työskentelyssä olennaista.

”Henkilökohtainen tekijyys on taiteellisessa prosessissamme toissijaista. Pyrimme pikemminkin häivyttämään tekijyyttä, mikä kyllä tavallaan on tekijyyden pohtimista sen negaation kautta. Eli kyllä tekijyyden pohtiminen on tarpeellista. Sillä, mitä kukakin on konkreettisesti tehnyt, ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole oikeasti merkitystä.”

Teosten syntyessä jatkuvassa vuorovaikutuksessa on varmasti mahdotonta, ja ehkä tarpeetonta, määrittää kuka on konkreettisesti tehnyt mitäkin. Samalla kun teoksissa tekijyys on häivytetty, Nabb ja Teeri vaikuttavat kuitenkin leikittelevän nimenomaan perinteisellä tarpeella määritellä taideteoksen tekijä. Vuonna 2012 Mäntän kuvataideviikkojen aikaan pitämässään luennossa taiteilijat pohtivat teostensa tekijyyttä jakaen esimerkiksi Cemetery of nine square meters -installaationsa fyysisen pinta-alan eri väreihin sen perusteella, minkä osan installaatiosta kumpikin taiteilija teki. Lopuksi he havainnollistivat työnjakoaan ympyrädiagrammilla. Toisena esimerkkinä taiteilijat käyttivät Sisällysluettelo -teosta, jonka tekemiseen molempien käyttämät työtunnit he kirjasivat eri värisin palkein taulukkoon. Humoristiset esimerkit valaisevat hyvin sitä absurdiutta, mikä fyysisen installaation tekijyyden pohtimiseen liittyy. Ääritapauksessa taiteilija ei välttämättä ole edes paikalla galleriassa tai museossa rakentamassa installaatiotaan, vaan sen tekee joku muu hänen puolestaan. Nabbilla ja Teerillä tekijyyden merkitys näyttäytyy vuorovaikutuksessa ja yhteisessä prosessissa syntyneessä teoksessa, jonka molemmat kokevat omakseen.

”Ajatukset projekteista syntyvät odottamatta tai harvemmin pitkän pohdinnan tuloksena. Keskustelu on rakentumisen tärkein osa. Erilaiset konkreettiset työtehtävät jakautuvat sitten kiinnostuksen kohteiden ja muun työkuormituksen mukaan. Meillä on aina käynnissä monta keskusteluketjua yhtä aikaa. Väärinkäsitykset ovat myös olennainen osa kommunikaatiota.”

”Tietynlainen yhteinen päämäärä helpottaa prosessia aika tavalla, mutta yleensä yhteisymmärrykseen pääseminen vaatii aikaa ja työtä. Työparityöskentelyn alussa oli tilanteita, joissa toinen ei kokenut tehneensä yhtä paljon ”näkyvää työtä” kuin toinen, ja koki sen myötä teoksen vähemmän omakseen. Olemme hiljalleen pääsemässä irti ajattelutavasta, jossa työskentelyn painopiste on pelkässä fyysisessä puurtamisessa. Prosessi, joka johtaa teokseen tai muuhun lopputulokseen on kuitenkin niin monimuotoinen ja muutokselle altis, että mielekkäitä kiinnittymiskohtia yleensä syntyy. Jos jompikumpi ei kuitenkaan koe jotain ajatusta toteuttamisen arvoiseksi, se jää joko muhimaan pidemmäksi aikaa tai hylätään.”

Kollaasihuone 2014 installaatio kollaasimateriaaleista ja paperipuristimista, A-teline, ikkunat, kehykset, lastulevy, taululistat

Kollaasihuone 2014
Installaatio kollaasimateriaaleista ja paperipuristimista, A-teline, ikkunat, kehykset, lastulevy, taululistat

OBJEKTIN IDENTITEETTIKRIISI

Nabbin ja Teerin teoksia olisi helppo lähteä tulkitsemaan ympäröivän maailman ja myös taiteen materiaalikeskeisyyden näkökulmista. Ne eivät kuitenkaan näyttäydy osoittelevan kulutuskriittisinä tai ekologisina kannanottoina, vaan pohtivat itse esineiden ja materiaalien identiteettiä niiden siirtyessä elinkaarensa aikana uusiin konteksteihin – osaksi taideteosta, uuteen paikkaan tai uudelle käyttäjälle. Samalla teokset ja työparin työskentelytavat kommentoivat taide-esineen olemusta. Mäntän kuvataideviikoille vuonna 2012 tehty teos Paviljonki koostui näyttelyyn vuosien mittaan osallistuneiden taiteilijoiden teoksista yli jääneistä materiaaleista ja säilyneistä osista, jotka löytyivät varastosta näyttelypaikalta. Kluuvin galleriassa vuonna 2011 esillä olleesta Storage -teoksesta näyttelyvieraat saivat ottaa mukaansa pikkuesineitä sisältäneen lahjarasian.

Walter Benjamin puhui taideobjektin aurasta vuonna 1936 kirjoittamassaan esseessä The Work of Art in the Age of Mechanical Reproduction. Benjaminin mukaan taideteoksen aura, joka tekee teoksesta autenttisen, on kadonnut modernismin myötä kun taiteesta on tullut jäljennettävää. Benjamin ei ehtinyt nähdä perinteisen taideobjektin aseman murtumista, tai todistaa installaatio- ja käsitetaiteen nousua, mutta hänen auran käsitteensä soveltuu myös nykytaideobjektin tai sen puuttumisen merkityksen pohtimiseen. Mitä tapahtuu esimerkiksi esillä olevan paikkasidonnaisen taideteoksen auralle, jos se tallennetaan museoon tai vastaavasti myydään kirpparilla tarpeettomana näyttelyn jälkeen? Tai Paviljongin kohdalla, jos varastoon hylätty taidestatuksen menettänyt esine liitetään uuteen teokseen? Ei sinänsä uusi kysymys, mutta sitäkin ajankohtaisempi.

Vuodelta 2011 oleva huikea Sisällysluettelo -teos, joka nähdään myös Tuntemattomien juhlien jäänteet -näyttelyssä, on audiovisuaalinen inventaario, jonka taiteilijat tekivät työhuoneestaan. Kaiken kaikkiaan noin vuoden kestäneessä projektissa he luetteloivat systemaattisesti kaikki työhuoneensa tavarat ja ikuistivat esineitä täynnä olevat säilytyslaatikot, kassit ja pussit fotorealistiseen tyyliin vesivärimaalauksiin. Kaikki pakatut esineet myös luetellaan yksityiskohtaisesti ääninauhalla, jota teoksessa voi kuunnella kuulokkeista.

Turkoosi kassi, neljä kovetettua muovikasvia, kaktus-pyyhekumi, muovinen pelargonian lehti, pieni kori, diakehys, lasinen ikkunakoriste, avaamaton pakkaus hiekkapaperikynsiviiloja, kaksi kansallisromanttista piirrosta muovikehyksessä, 7 kirkasta muovipakkausta, pieni kissa-aiheinen koristelautanen ja langanpätkäkerä.

Sisällysluettelo -teosta voi tarkastella puhtaana dokumentaationa ja muistikirjana, mutta siinä palataan jälleen myös esineiden kiertokulun ja identiteetin tarkasteluun. Teoksen ulottuvuuksia pystyy kaivamaan vaikka Platonin ideaoppiin saakka. Vesivärimaalaukset näyttäytyvät kopioina alkuperäisistä esineistä, joita ei enää ole, ja kuvat esineistä ovat itsenäisiä esineitä itsessäänkin. Toisaalta originaalit objektit muuttuivat kuviksi ja sanoiksi kuin Magritten piippu tai Joseph Kosulthin One and Three Chairs konsanaan. Teoksen katsojalle vesivärimaalaukset ilmentävät aikaisempaa todellisuutta, ja jo realistisen kuvaustavan vuoksi niitä pitää vaivattomasti täsmällisinä dokumentteina. Ääninauhalta kuultava yksityiskohtainen sisällysluettelo muuttaa esineet tekstimuotoon, mutta mistä itse asiassa voi edes tietää, että piirroksissa säilytysastioiden sisälle enimmäkseen piiloon jäävät anonyymit esineet vastaavat juuri sitä, mitä ääninauhalla kerrotaan? Ei yhtään mistään.

Nabbin ja Teerin Kuvataideakatemian maisteriopintojen lopputyöksi valmistunut Sisällysluettelo on nykyään Kansallisgallerian kokoelmissa. Lukuisista esineistä ja muuttuvista materiaaleista koostuvat paikkasidonnaiset installaatiot ovat museokokoelmille haaste. Miten monimuotoiset teosmateriaalit ja ennen kaikkea kontekstisidonnaisuuden merkitys pystytään dokumentoimaan ja tallentamaan, ja onko tiettyyn näyttelytilaan tehtyä teosta mahdollista edes toisintaa tai asettaa näyttelyille myöhemmin uudestaan? Nabbin ja Teerin teosten kohdalla näiden kysymysten lisäksi on mielenkiintoista pohtia, mikä käy teoksen autenttisuudelle ja identiteetille, jos esineiden kiertokulku katkaistaan tallentamalla ne museokokoelmaan? Ja mitä teoksille tapahtuu näyttelyn jälkeen? Taiteilijoille teosten säilyminen sellaisinaan ei ole tavoite.

”Jotkin teososat säilyvät, osa päätyy takaisin kiertoon ja jotkin asiat päätyvät tuleviin teoksiin. Emme pyri säilyttämään teoksia sellaisinaan. Meille olennaisempaa on seurata asioiden kulkua. Kokoelmaan hankitun teoksen liike ei ihan pysähdy, mutta se hidastuu huomattavasti. Elinvoimaisuus vaihtuu horrokseen. Säilyttämisen instituutiot ovat kuitenkin omalla tavallaan kiehtova maailma.”

Tuntemattomien juhlien jälkeen -näyttelyjulkaisu

Tuntemattomien juhlien jäänteet -näyttelyjulkaisu

 

Tuntemattomien juhlien jäänteet
Vuoden nuori taiteilija 2014 – Nabb+Teeri
10.5. – 17.8.2014 Tampereen taidemuseossa

Kuvat: Nabb+Teeri

Rosa Kuosmanen
Olen taidehistorioitsija ja kirjoittaja, ja työskennellyt kulttuurialan organisaatioissa nykytaiteen ja viestinnän parissa. Taiteesta kirjoittaessa ollaan tekemisissä koko yhteiskunnan, ellei maailmankaikkeuden kanssa. Siksikin ajattelen, että on tärkeää tietää melkein kaikesta ainakin jotain. rosa[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*