”MEDIAN MURROS, PRINTIN KUOLEMA JA PÄLÄ PÄLÄ” (Olivia-lehti, 3/2014).

 

Paljon puhutaan siitä, kuinka mediamaisema on murroksessa ja kuinka  hankalat ajat ovat erityisesti printtimedian kannalta. Olivia-lehdestä poimittu mielestäni mainio sitaatti taipuu kenties myös kuvaamaan taiteesta kirjoittamisen kinkkistä tilannetta tässä ajassa. Vähän yli vuosi sitten virtuaalisesti ilmoille kajautettu lehtikritiikin ja/tai kriitikon hätähuuto herätti paljon keskustelua työkseen taiteesta kirjoittamisen luonteesta. Otso Kantokorpea vitutti ja varmasti aiheesta.

Kantokorpi-gate nosti kuitenkin uudelleen keskusteluun taiteesta kirjoittamiseen limittyvän vallanjaon. Taiteesta kirjoittaminen erityisesti kritiikkien muodossa ehti tietyllä tapaa vakiintua tietyn kulttuurieliitin etuoikeudeksi, minkä menettäminen on toki omanlaisensa kriisi: ”Mielipidevallan menetys tekee kipeää siinä missä minkä tahansa muun vallan menetys!” ¹

Nyt, median murroksen ja informaatioyhteiskunnan kehityksen myötä, taiteesta kirjoittaminen on harvojen ja valittujen sijaan jokaisen ulottuvilla. ”Taidetta koskevat keskustelut käydään nykyään hyvin erilaisissa konteksteissa ja vaihtelevista lähtökohdista käsin. Kritiikki yhtenäisenä diskurssina on laventunut, ja tämän tilanteen jotkut tulkitsevat kriisiksi.” kuten Janne Vanhanen summaa Mustekalan blogissaan 7.2.2013 Kuvataideakatemiassa järjestettyä Art Criticism Online –tapahtumaa käsittelevässä tekstissään.

Perinteinen printtimedian kritiikki on kuitenkin monella muullakin tapaa kriisissä eikä samojen kritiikkien monistaminen voiton maksimoimiseksi tai tappioiden minimoimiseksi kirjoittajien kustannuksella palvele taiteesta kirjoittamista.

Samalla kun ammattikriitikoiden on ehkä löydettävä ”uusi ekologinen lokero mediaympäristöss䔲, on toisaalta taiteesta kirjoittaminen ehkä tällä hetkellä suositumpaa kuin koskaan! ³

Taidekirjoittamisen koulutukselle on Suomessa kova kysyntä ja siitä ollaankin suunnittelemassa Taideyliopistoon omaa sivuainekokonaisuuttaan. Painopisteinä hankkeessa ovat luova kirjoittaminen, taiteesta kirjoittaminen sekä kirjoittaminen uusmedioihin.

Taiteesta kirjoittaminen on paljon muutakin kuin printtimedian kriisiytynyt kritiikki. Sen kameleonttimainen luonne kurottaa esseistä näyttelyjulkaisuihin, tiedoteteksteistä opetusteksteihin, hakuteoksista monografioihin tai vaikkapa taiteenkentän toimijoiden haastatteluihin – ja se voi olla aina yhä enemmän! Erilaiset jo olemassa olevat ja vakiintuneet tekstimuodot risteävät ja voivat olla hankalia erottaa. Samalla niitä määrittelevät monesti tietyt vakiintuneet sisällölliset tai muodolliset elementit. Jos kuitenkin puhutaan taidekirjoittamisesta, mikä näitä tekstejä sitten yhdistää ja mitä erityispiirteitä niillä on? Missä määrin tekstejä edes on tarpeen luokitella?

Edellisen keskustelun jälkimainingeissa ja näihin kysymyksiin vastauksia tai lisäkysymyksiä ehdottavana on syntynyt myös EDIT. Tunnustelemme median murrosta ja inspiroidumme siitä!

Eräänä lähtökohtana pidämme tekstityypin vapautta. Kirjoittamisen koemme tässä yhteydessä laajemmin puheena ja jaamme sitä eri tavoin. Ainoa määritelmämme kirjoitetuille teksteille on leikkimielisesti sen pituus: onko teksti ”pitkä” vai ”lyhyt”? Muutoin voimme vapaasti venyttää taidekirjoittamisen raameja ja kirjoittaa taiteesta sen silkasta ilosta. Haluamme antaa mahdollisuuden ajatuksen virrata ja etsiä uusia näkökulmia nykytaiteen ilmiöiden kohtaamiseen. Voi olla, että tekstimme seuraavat silti tiettyjä valmiiksi tallattuja polkuja ja aina uutta näkökulmaa ei löydy. Tällöin lukija voi kuitenkin jatkaa matkaa omille reiteilleen ja jatkaa ajatusten liikettä haluamaansa suuntaan siitä mihin me jäimme. Toivomme, että EDIT on tila paitsi kirjoittamisen ilolle, kokeilemiselle ja leikille – kuitenkin sisällöllistä syvyyttä tavoitellen – myös tila kohdata ja keskustella. Kirjoitamme paitsi omilla nimillämme ja naamoillamme, myös omasta kokemuksestamme lähtökohtaisin. EDIT haluaakin palata 1700-luvun salonkikritiikkiin siinä mielessä, että silloin ”kriitikko puhui ja keskusteli omilla kasvoillaan, välittömässä dialogissa.” ⁴

Ennen kaikkea EDIT on monitasoinen kohtaamispaikka. Kohtaamme taideteoksen, taiteilijan, kuraattorin, taidenäyttelyn tai jonkin taiteeseen limittyvän ilmiön kaikessa arvoituksellisuudessaan ja kerromme siitä.

Näistä kohtaamisista kertoessamme mietimme metaforaa. Aristoteleen mukaan metaforan ”periaate on, että tosiseikoista puhutaan mahdottomilla yhdistelmillä” ⁵ – ja sitä, jos jotain haluamme tavoitella! Aristoteleen mukaan ”kaikkein tärkeintä on tehdä hyviä metaforia. Vain sitä ei voi oppia muilta ja se on osoitus luontaisesta lahjakkuudesta”. ⁶ Metafora on monella tavalla tuore teema edelleen, mutta toivomme Aristoteleen jyrkkää väitettä kyseenalaistaen että metaforienkin muotoilua voi harjoitella. Ja mikäli metaforia mielii muotoilla, on hyvä tutustua niiden ulottuvuuksiin kirjoittamisen ja lukemisen saralla.

Palasin tätä pääkirjoitusta kirjoittaessani teokseen The Rhetorics of Feminism – Readings in Contemporary Cultural Theory and the Popular Press (2004), jossa Lynne Pearce kertoo Roland Barthesin tekstin A Lover’s Discourse (1977) avanneen hänelle kokonaan uuden tavan lukea ja käsittää lukeminen, missä lukeminen näyttäytyy romanssin metaforana.⁷ Pearcen teksti pohtii metaforien merkitystä viimeaikojen epistemologiassa, poststrukturalistisessa ja postmodernissa teoreettisessa kontekstissa, jossa metafora näyttäytyy eräänä ajatusten perusrakennusmateriaalina. ⁸ Onkin kiinnostavaa, kuinka kirjoittamisprosessissa toisiinsa ehkä erityisen epätodennäköisesti sopivat sanat tuodaan joskus väkivaltaisestikin toistensa yhteyteen. Niiden kohtaamisessa tapahtuvan metamorfoosin kautta uudet ajatukset syntyvät kuin hybridiperhoset konsanaan.

On aina helpompaa nähdä, saada ote ja kommunikoida jonkin kanssa, mitä emme ymmärrä, jonkin sellaisen kautta mitä ymmärrämme. Tähän Pearce viittaa teoksessaan termillä ontologinen metafora. Hänen mukaansa ontologiset metaforat jyräävät. Ne ovat oiva väline taiteesta kirjoittamiseen. Niiden avulla taiteen kanssa kohtaamisistaan kirjoittamalla voi ehkäpä viitoittaa lukijalleen mahdollisen kulkureitin hankalasti avautuvaan taideteokseen tai avata erilaisia mahdollisia polkuja tuttuunkin tapaukseen.

Laajemmin ajateltuna taideteokset ja niistä kirjoitetut tekstit toimivat tunteiden ja mielikuvituksen kautta sisäänpääsynä omastamme poikkeaviin suhdemuotoihin ja toisenlaiseen osallistumiseen. Tässä kohtaamisessa taide päästää toisaalta sisäänsä, mutta toisaalta tunkeutuu katsojan sisään luoden kohtaamisten tilan ja liikkeen niiden välille. Taiteen kautta on mahdollista kohdata toisenlainen ja itsensä toisenlaisena, vieraanakin, sen tuodessa siten likeisimmän havaittavaksi. Taide on kokemuksen laajennuksena kohtaamispaikka, jossa on mahdollista luoda yhteisöllisyyttä ja jatkuvuutta, jotka eivät ole fyysisesti olemassa. ⁹

Asioiden yhteyksien havaitseminen ja niiden esittäminen ymmärrettävällä tavalla on kohtaamista ja sen välittämistä edelleen elävällä tavalla – ja todellakin, taitolaji.¹⁰

Meille EDIT toimii tämän taitolajin hiomisen harjoittelusalina, mutta myös tietynlaisena leikkikenttänä: tilana leikille, jonka voi ymmärtää vain siitä nauttimalla. ¹¹

 

 

 

Kommentoi

*

*