EDIT järjestää keskiviikkona 26.11. klo 18-20 keskusteluillan taiteesta kirjoittamisen tulevaisuudesta yhteistyössä Amos Andersonin taidemuseon kanssa. Tämä keskustelu on tapahtuman johdanto.

Anna-Kaisa: Niin, ehkä voitaisiin ihan aluksi muistella, että mistä ajatus keskustelun koolle kutsumiseen oikein lähti? Nimi, Nopee kuin internet, tuli vasta myöhemmin ja aluksi meille ei ehkä ollut ihan selvää, että mitä tehtäisiin. Se oli selvää, että tämä on jotenkin tärkeetä.

Sanna: Mulle tämä keskusteluilta asettuu loogiseen jatkumoon ajatuksista koko EDITin perustamisen taustalla: mitä taiteesta kirjoittaminen tällä hetkellä on, mikä siinä mahdollisesti mättää ja miten olisi mahdollista tehdä sitä toisin ja/tai omalla tavalla. Kuten EDITin ensimmäisessä pääkirjoituksessa mainitsin, taidekirjoittaminen on paljon muutakin kuin esimerkiksi kriisiytyneen printtimedian taidekritiikkejä. Ajattelen, että tämä tapahtuma luotaa tätä “paljon muutakin” -osastoa ja osaltaan pyrkii lunastamaan EDITin lupauksia keskustelun ja sille kohtaamispaikan luomisesta.

Anna-Kaisa: Meitä Viivin kanssa inspiroi alkukesästä tapahtumana Taiteen edistämiskeskuksen Priden yhteydessä järjestämä iltapäiväsemma yhdenvertaisuudesta taiteen kentällä. Siellä pitkästä aikaa tuntui, että ilmapiiri oli oikeasti keskusteleva eikä vain jäykkiä puheenvuoroja ja asiasta ohi osuvia kommentteja toisensa perään. Ajattelisin, että meidän tavoitteena on jotenkin rakentaa sekä ilmapiiriä että infrastruktuuria, jossa voitaisiin keskustella taidekirjoittamisen paikasta sellaisella ei-hierarkisella tasolla. Että päästäisiin jotenkin eroon taidekriitikon ansaintalogiikasta tai kulttuurijuttujen määrän mittaamisesta ja kohti sisällöistä ja metodeista, itse kirjoittamisesta, puhumista. Ja että voitaisiin puhua ymmärrettävällä tavalla.

Tuomas: Niiinn… Eli siis tarkotat, että oltais helposti lähestyttäviä ja tehtäis taidepuhetta suht arkipäiväisellä tavalla. Riisuttais akateemisuutta ja kartettais korkeakulttuuri-matalakulttuuri-jakoa? Taisit just itse A-K langeta siihen sudenkuoppaan tuossa kuvauksessas 😀

Tuomas: A-K meni hiljaseks…

Anna-Kaisa: Shiiiiiit.

Anna-Kaisa: Mutta tässäpä tuli hienosti esiin se juttu, mikä mulle on muotoutumassa EDITissä tärkeimmäksi ja oikeasti ns. uudeksi, mikä on myös asia, jota me ei ehkä ollenkaan ajateltu silloin kun aloitettiin eikä edes ihan aluksi kun toteutettiin eli, tattadaa: keskenämme yhdessä kirjoittaminen. Tai olennaisestihan EDIT on yhdessä suunniteltu alusta. Aluksi me kuitenkin ehkä enemmän ajateltiin, että jokainen saa kirjoittaa mistä haluaa. Mutta vähitellen alettiinkin kirjoittaa enemmän yhdessä tehtyjä juttuja, osa julkaisukelpoisia, osa ei.

Eli vaikka ns. mokaan ja sekoilen akateemispäissäni yhden repliikin, niin tällaisessa kirjoittamistilanteessa mun ei oo mahdollista upota siihen. Juttu ei lopu siihen, mihin itse sen rajaisin.

Sanna: Rajaamisen, alun ja etenemisen kautta mietin myös tätä ajankohtaa. Keväällä tuntui, että taiteesta kirjoittamista tarvitaan (tietty!) ja sitä täytyy uudistaa ja on kova halu tehdä sitä omalla äänellä. Nyt mietin paitsi EDITin tekemää taivalta, myös ajankohtaista Mustekalalle annettua taiteen valtionpalkintoa. Se osaltaan ehkä osoittaa, että taiteesta kirjoittaminen koetaan yleisestikin tärkeäksi työksi.

Tuomas: Tarkottaaks se sitä? No joka tapauksessa, tää tapahtumahan lähti liikkeelle siitä, että Timo Amokselta kysyi halutaanko pitää seminaari. Siinä tilanteessa se tais tuntua kaikista luontevalta jatkolta sille mitä ollaan tähän asti EDITin kans tehty.

Viivi: Musta tässä tilaisuudessa, näin siis etukäteen, on kiinnostavaa se, että nyt oikeastaan ekaa kertaa tullaan internetistä “oikeaan maailmaan”. Tähän mennessä ollaan oltu vaan virtuaaleja, mutta nyt meillä ja meidän lukijoilla on mahdollisuus kohdata ja keskustella naamakkain. Ja sitten tietty on meidän kutsumat vieraat. Niistä olenkin innoissani. Ne on kiinnostavan tuntunen joukko, eikä ehkä ne kaikkein tyypillisimmät henkilöt, jos ajatellaan taidekirjoittamista. Ei kutsuttu esim. joitain pitkän linjan taidekriitikoita, vaan aika nuoria tyyppejä. Ei sillä, että niissä vanhan koulun kriitikoissa mitään vikaa olisi, välttämättä.

Viivi: Pohdin myös tuota “Nopee kuin internet” -nimeä. Onko internet aina nopea? Pitääkö sen olla aina nopea? Onko tulevaisuus vain nopeaa? Onko nopeus joku itseisarvo? Ollaanko me oltu tarpeeksi nopeita?

Sanna: Mun mielestä kans meidän puhujat muodostaa kiinnostavan otoksen ja odotan tosi innolla syntyvää keskustelua. Mä yhdistän ton keskusteluillan nimen enemmänkin siihen, että illan tahti tulee olemaan tosi tiivis. Nopeus muutoin ei ehkä kuitenkaan ole meille se leimallisin asia.

Tuomas: Mulla taas tästä herää kysymys, kumpi on nopeempi: internet vai ajatus? Osittain myös sellasessa vähän skifistisessä mielessä, että missä vaiheessa meidän käyttämästä teknologiasta tulee niin kiinteä osa _meitä_ että esim mun ei tartte, kun vaan ajatella jotain kivaa asiaa ja hups vaan se on jo EDITin uusi viikkokatsaus.

Anna-Kaisa: Henkilökohtaisesti musta on tietty aika hauska tää internetjuttu siinä mielessä, että oon niin anti-internet. EDITin myötä oon joutunu liittymään ties miten moniin sosiaalisiin medioihin, joita en tietenkään päivitä. En suostu hankkimaan mitään älylaitteita ja mun tietokone on päivästä riippuen joko entinen tai kivikautinen.

Mutta internet tässä yhteydessä on ehkä enemmän mielentila. EDITin kannalta se mahdollistaa juuri sen yhdessä kirjoittamisen, joka on oikeestaan yhdessä ajattelua, mistä jo tuossa aiemmin mainitsin. Sen sellaisen toisiinsakietoutumisen (en tykkää mistään verkosto-tyyppisistä sanoista) ja sellaisen hyvässä mielessä tapahtuvan omien juttujensa ulkopuolelle pääsemisen.

Sanna: Oon ehkä liikaa somessa. Nytkin etsin like-nappia edellisten kommenttien alta!

Viivi: Mä ajattelen Editiä aina ensisijassa lukijana, en kirjoittana. Mähän  oon aina netissä. Tai melkein aina. Luen siellä tosi paljon kaikenlaisia juttuja. Silloin kun Editiä oltiin perustamassa ei ollut sellasta paikkaa netissä, jossa olisin halunnut olla lukemassa taiteesta suomeksi. En sano, että EDIT olis jotenkin hirveen ainutlaatuinen, mutta mun oma tavoite oli (on) tehdä siitä sellanen, että itse viihtyisin sen parissa. Eli siis yritän tässä sanoa, että koen edelleen enemmän olevani käyttäjä ja lukija, kuin kirjoittaja. Kirjoittamiseen mulla ei edelleenkään ole kovaa paloa, mutta netissä oleiluun on. Hyvä juttu tässä hommassa on sitten just se, että meillä on vähän erilaisia vahvuuksia, kiinnostuksia ja painotuksia.

Kommentoi

*

*