Näytelmäkirjailija Johannes Ekholmin kirjoittama kuunnelma There Is A Light That Never Goes Out on esillä Sinnessä vielä tämän viikon sunnuntaihin saakka. Teos kuullaan osana kuvanveistäjä Man Yaun toteuttamaa installaatiota. Musiikin ja äänimaailman on tuottanut 111X, jonka intensiivinen live-esitys koettiin näyttelyn avajaisissa.

Teatteria, installaatiota ja musiikkia yhdistävä road movie -henkinen musta komedia on lukuisista lähteistä kasattu palapeli. Kuunnelma tapahtuu määrittelemättömässä ajassa, jossa Suomi on ajautunut luonnonkatastrofin myötä kaaokseen. Käynnissä on sisällissota ja väkivaltaiset mellakat leviävät ympäri maata. Kolmekielinen teos on syönyt palasia niin situationismista, ranskalaisesta uudesta aallosta kuin vasemmistolaisista nettimeemeistä.


”Eat the rich!”

There Is A Light That Never Goes Out’n kohtauksia ja repliikkejä on lainattu ja käännetty suoraan lähdemateriaalista. Hahmojen nimet ovat lainoja kirjallisuudesta tai elokuvista – päähenkilö on Guy eli ”guy” (mies tai jäbä) tai kuin Guy Debord, yksi Kansainvälisten situationistien perustajista. Tämä tutustuu mellakoiden keskellä TaskRabbit-rekrytointipalvelun kautta keikkatöitä tekevään Victoriaan. Kaksikko päätyy käänteiden kautta Merihakaan ja sieltä edelleen pakomatkalle, jonka aikana he kohtaavat liudan mielenkiintoisia tyyppejä ja pohtivat yhteiskuntaa, historiaa, elämää ja kuolemaa. Ekholm itse kutsuu teosta kannibalistiseksi. Kannibalismi ulottuu sen tekniikan lisäksi myös juoneen, sillä kuunnelman maailmassa vallankumoukselliset kirjaimellisesti syövät rikkaat.

Ekholm kertoo ottaneensa käsikirjoitukseen vaikutteita muun muassa elokuvista: ”Siinä on kohotettu fiktiotaso, mikä on tosi paljon velkaa Jean-Luc Godardille. Tuohon on vaikuttanut esimerkiksi La Chinoise, joka kertoo opiskelijaliikkeen tyypeistä, jotka opiskelee Maon Punaista kirjaa. Se on tosi luentomainen leffa. Sen lisäksi on Weekend, jossa kaksi tyyppiä ajaa autolla Ranskan halki. Ympärillä on onnettomuuksia, kaaosta ja kannibaaleja tienvarressa. Sekä Pierrot le fou, jossa mies pakenee keskiluokkaista elämää lastenvahtinsa kanssa.”

Hän painottaa, että kuunnelma on niin ikään velkaa vuonna 2015 Helsinki Design Weekille tehdylle lyhytelokuvalle, joka oli Man Yaun ja Ekholmin ensimmäinen yhteistyö.

”Joo, se oli hauska tehdä! Ja se on ihan 24 tunnin sisällä tehty”, Yau muistelee.

Kuunnelman lopussa sen toinen päähenkilö Victoria lausuu runon, joka antaa kuulijalle yhden teoksen avainkäsitteistä: plagiotropia.

”Plagiotropia tarkoittaa röyhkeätä lainaamista kaikista suunnista. Se on 1920-luvun brasilialaisten kokeellisten runoilijoiden keksimä käsite, joka viittaa eri lähteiden sotkuiseen lainaamiseen”, Ekholm kertoo.

 

 

Ehkä nyt, ehkä tulevaisuudessa

Teos kuunnellaan Sinneen rakennetussa installaatiossa, jonka toteutuksesta vastaa Yau: ”Kuunnelmassa tapahtumat väritetään kuulijan pään sisällä, mutta tämä oli minulle myös herkullinen hetki antaa osviittaa yleisölle siitä, mitä me on kelailtu. Se ei olisi samalla tavalla mahdollista, jos sen kuuntelisi netistä.”

Installaatio on sisutettu muun muassa käytetyillä Artekin huonekaluilla. Tila on kuin paikka, johon on pelastettu tavaroita menneisyydestä. Yaun mukaan kuunnelman todellisuudessa, utopiassa, voisi olla yhteisötila, jonne kaikilla on vapaa pääsy. Rahatalouden ulkopuolisessa yhteiskunnassa kulttuuri, viihde, yhdessäolo, musiikki, huonekalut, esineet ja muut iloa tuottavat asiat on tuotu yhteiskäyttöön kaikkien saataville. Tärkeät asiat ovat jääneet talteen vallankumouksen jälkeen: ”Kuitenkin se on tila, joka on sisustettu kalliilla esineillä, kuunnelma soitetaan korkeatasoisella tekniikalla ja koko homma on esillä taidegalleriassa. Tämä on se dystopinen puoli. Näin me kävellään yhdessä siihen, missä rikkaat syödään.”

”Mielestäni kuunnelmassa ollaan tulevaisuudessa, mutta siinä tilassa ollessaan kuulija on ehkä tulevaisuudessa, ehkä nykyhetkessä. Tai kummassakin samaan aikaan”, Yau pohtii ja jatkaa: ”Se on ihana yhteisötila, missä ollaan kivojen esineiden ympärillä, mutta samaan aikaan tilassa on selkeitä refejä itse kuunnelmaan, esimerkiksi joku Twix-roska. Se on myös sen kuunnelman kanssa samassa ajassa. Se voi olla vähän ristiriitaista”.

Teos tosiaan leikittelee paljon ajan käsitteellä, eikä ole myöskään täysin selvää onko se utopia vai dystopia. Ehkä se on jotakin siltä väliltä.

”Voi myös ajatella, että aikaulottuvuutta tärkeämpi on paikka ja paikallisuus. Ne katastrofit, jotka nyt tapahtuvat jossakin muualla ovat varmaankin joskus tulossa Suomeen”, Ekholm jatkaa ja tarkentaa: ”Esteettisesti mikään kuunnelmassa ei erityisesti viittaa tulevaisuuteen tai menneisyyteen ja erilaisia aikatasoja on läsnä päällekäin. Merihakakin on tavallaan menneisyyttä, mutta silti se on kokoajan olemassa. Samalla tavalla mid century modernismin kalustemaailma on se, miltä asiat monissa paikoissa näyttävät nyt.”

 

Vaihtoehtoja hyvinvointivaltiolle

Teoksen maailmassa työelämä on raadollistunut entisestään. Huumekauppa on yksi työ muiden joukossa, eikä siihen nähdä tarvetta ottaa moraalista kantaa. Tehtävienvälityspalvelu TaskRabbit on rantautunut Suomeen ja yliopistot perivät lukukausimaksuja.

Kuunnelma kytkeytyy ajankohtaisiin kysymyksiin myös työstä kieltäytymisestä. Ekholm näkee siinä yhteyden viime viikkojen uutisiin: ”Miten tämä liittyy esimerkiksi Ossi Nymanin tapaukseen, on mielestäni se, miten Hesari ja Ilta-Sanomat freimaavat tämän Ossin ideologisen työttömyyden. Siitä tehdään keino, jolla usutetaan työväenluokka toistensa kimppuun. Ossin pointtihan on, että suurin osa töistä on aika turhia ja oikeastaan aiheuttaa paljon haittaa maapallon kestokyvylle ja niin edelleen. Kritiikki pitäisi kohdistaa kapitalismiin ja sille pitäisi keksiä jotakin vaihtoehtoja, sen sijaan, että leimataan Ossi loiseläjäksi. Tämä on juuri sitä väärää luokkatietoisuutta, mistä kuunnelmassakin puhutaan. Oikeastaan on vain kaksi luokkaa, omistava luokka ja työväenluokka, mutta sitten on miljoona keinoa millä työväen keskuuteen luodaan eripuraa ja pinnallisia vastakkainasetteluja”.

Teoksen Helsingissä Merihakaan on muodostunut muusta yhteiskunnasta irrallinen, autonominen yhteisö. Yhteiskunnan ja sen jäsenten tehtävät ovat kokeneet murroksen, josta esimerkkejä voidaan nähdä jo muualla. ”Eri puolilla maailmaa, esimerkiksi Ateenassa on kooperatiiveja tai kaupunkiyhteisöjä, joissa toimitaan omavaraisesti ja irrallaan markkinataloudesta. Ne ovat syntyneet akuutista tarpeesta järjestää terveyden- ja lastenhoito sekä ruokaa ihmisille silloin kun valtio ei enää pysty turvaamaan niitä”, Ekholm selventää.

Tämä nostaa pinnalle kysymyksiä hyvinvointivaltion merkityksestä. Suomenkin kaltainen hyvinvointivaltio nojaa kansallisvaltioon, jonka ajatus puolestaan perustuu siihen, että tietyt ihmiset kuuluvat siihen ja toiset eivät. Mutta toisenlaisiakin vaihtoehtoja on: ”Syyriassa Rojavan alue on tällä hetkellä historiallisesti tärkeä ja erityisasemassa oleva esimerkki siitä, miten toimia valtiottomasti. Se muodostuu autonomisista kantoneista, alueista joissa kaikissa on itsehallinto. Sekin osoittaa, että kansallisvaltio ei ole ainoa tapa järjestää asioita”, Ekholm muotoilee.

 

 

Ilman toivoa tai pelkoa

Yhteiskunnallisen havainnoinnin ohella esiin nousevat lukuisat viittaukset muun muassa pop- ja nettikulttuuriin. Viimeisten muutaman vuoden aikana internetin kuvafoorumit kuten 4chan ja Ylilauta ovat muodostuneet rasistisen äärioikeiston kasvualustoiksi. Kenties Donald Trump ei olisi voittanut presidentinvaaleja ilman laajaa, eri kentillä tapahtuvaa alt-rightin organisoitumista ja propagandaa. Ekholm ei kuitenkaan halua luovuttaa internetiä vain oikeistolle, esimerkiksi kuunnelman vallankumouksellisten guerillojen ideologia on Fully Automated Luxury Space Gay Communism: ”Sekin on yksi meemi, joka on nyt pyörinyt joitakin vuosia. Meidän aika on niin täynnä oikeistolaista propagandaa kaikilla tasoilla, että tämä on nyt yritys osallistua vasemmistolaisen mielikuvituksen ja huumorin rakentamiseen.”

Ekholm näkee myös mahdollisuuksia: ”Nuoriso, joka voi pahoin, on altista radikalisoitumiselle – se on aina ollut. Kysymys voisi kuitenkin olla, että mihin suuntaan he radikalisoituvat. Voisivatko he radikalisoitua hyvien asioiden puolesta eikä vain vihan?”

Teos saanut nimensä siinä soivasta The Smithsin kappaleesta There Is A Light That Never Goes Out, jossa lauletaan taivaallisesta kuolemasta rakkaan rinnalla jäämällä kaksikerrosbussin alle. Ekholm huomauttaa, että ajassamme kuolemasta on tavallista vitsailla ja se on jopa tapa sanoutua irti porvarillisista arvoista: ”Olin kävelyllä, kävelin tien yli ja sieltä tuli rekka. Mietin, että jos vaan pysähdyn, se ajaa mun päälle ja muistin silloin sen biisin. Kuunnelman tarinassa on monta kohtaa, missä Victoria puhuu kuolemasta tai itsemurhasta. Ne ovat eräänlaisia enteitä. Se on tendenssi nykyajassa, että mitä meidän sukupolvesta jää: halu kuolla ja meemit”.

Ekholm jatkaa: “Joku sanoi, että kyllä kaikki valot sammuu, eli siinä nimessä on valhe tai epätotuus. Kyllä aurinkokin sammuu jossain vaiheessa. Kysymys on siitä, että voidaanko silti opetella elämään ilman toivoa tai pelkoa.”

 

Johannes Ekholm & Man Yau & 111X:
THERE IS A LIGHT THAT NEVER GOES OUT
14.–29.10.2017
Sinne
Iso Roobertinkatu 16, 00120 Helsinki

esitysajat:
tiistai – sunnuntai
11:00
13:00
15:00
17:00

kesto: 96 min

Kuvat: Markus Åström / Sinne

Viivi Poutiainen
Olen filosofian maisteri, taidehistorioitsija ja taiteen pätkätyöläinen. Pidän kuuntelemisesta, keskusteluista ja kohtaamisista. Mielessäni ovat usein taiteen välittämiseen ja sosiologiaan liittyvät kysymykset. viivi[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*