”I am writing a manifesto because i have nothing to say.” (Philippe Soupault) 

Julian Rosefeldtin videoinstallaatio Manifesto on esillä Berliinin Hamburger Bahnhofilla  10.7. 18.9. saakka. Teos koostuu 13 lyhyestä elokuvasta, joita varten Rosefeldt tutki kymmeniä pääasiassa taiteen saralla tehtyjä manifestejä viimeisen noin 150 vuoden ajalta. Teksteistä taiteilija kokosi ja muokkasi tekstikollaaseja, joiden pohjalta elokuvat luotiin. Varhaisin käytetty teksti on Karl Marxin ja Friedrich Engelsin kommunistinen manifesti, nuorin Jim Jarmuschin Golden Rules of Filmmaking.

Tummahiuksinen nainen istuu suuressa, korkeassa salissa, osana suurempaa ryhmää ihmisiä. Kaikki tuntuvat olevan töissä, heillä on edessään useita tietokonenäyttöjä ja pöydillä on papereita. Kamera lähestyy naista korkean tilan yläosasta, ylhäältä päin ja keskittyy tarkkailemaan hänen toimintaansa. Tummahiuksinen nainen on pukeutunut jakkupukuun, hänen kyntensä ovat lakatut ja hänen kasvoillaan on konservatiivinen business-meikki. Hänellä on kädessään kalliin näköinen kuulakärkikynä ja sormissaan joitakin sormuksia. Nainen viittelöi työtovereilleen ja puhuu välillä. Toisinaan hän osoittelee tietokonenäytölle ja ilmaisee päättäväisyyttä tai turhautuneisuutta. Hän kääntyy katsomaan minua ja puhuu:

We shall sing of the great multitudes who are roused up by work, pleasure or rebellion; of the pulsating, nightly ardour of arsenals and shipyards, ablaze with their violent electric moons; or railway stations, voraciously devouring smoke-belching serpents; of factories hanging from the clouds by their twisted threads of smoke; and of the lissome flight of the aeroplane, whose propeller flutters like a flag in the wind, seeming to applaud, like a crowd excited.

Sanat ovat Filippo Tommaso Marinettin ja ne on kirjoitettu futurismin manifestiin. Ne lukee ääneen Cate Blanchett, joka myös näyttelee tummahiuksista naista. Futuristien eepoksen ydin – väkivallan, nopeuden ja teknologian ihannointi sekä historian mitätöinti – kuuluu kaiken taustalla ja yhtälailla sen perintö soi kirkkaana pörssisalissa, johon se tässä uudessa kertomuksessa on ympätty. Elokuva on myös rakenteeltaan kiinnostava. Se kestää ehkä kymmenisen minuuttia ja koostuu kertojan puheenvuorosta sekä itse kyseisen manifestin personifikaation omasta monologista. Kaikki elokuvat ovat nähtävillä samaan aikaan suuressa pimeässä salissa. Ääni tulee kunkin videon edessä olevan katselupaikan yläpuolisesta kaiuttimesta. Kun elokuva päättyy siirryn seuraavaan. Futurismin lisäksi kokonaisuuteen kuuluvat situationismi, arkkitehtuuri, abstrakti ekspressionismi, suprematismi, pop-taide, dada ja moni muu.

Kaikissa monologeissa tulee kohta, jossa päähenkilö kääntyy kameraan ja lausuu tasaisella, mantramaisella äänellä manifestin eräänlaisen ytimen. Hän puhuu suoraan katsojalle, mutta tämä teko ei torju kokijaa vaan pikemminkin sisällyttää hänet teokseen. Näin katsoja tavallaan kutsutaan ottamaan osaa manifestiin. Mantran päätyttyä päähenkilö palautuu normaaliin rooliinsa ja jatkaa toimiaan. Sama rakenne toistuu kaikissa kertomuksissa ja kaikkien videoiden pääroolin näyttelee sama henkilö. Kaikki leffat on ajoitettu niin, että mantra lausutaan samaan aikaan, jolloin suuri näyttelytila hetkellisesti synkronoituu ja täyttyy monotonisesta sanahelinästä.

Cate Blanchett on ihana. Ihana. Käyn katsomassa kaikki videot muutamaan otteeseen parina eri päivänä ja tajuan miten valtava voima tunnetun ja karismaattisen näyttelijän roolilla on Manifestossa. Mikä merkitys tunnetun hollywood-ikonin osalla tässä teoksessa on, tekeekö se siitä enemmän pop-kulttuuria tai vähemmän taidetta? Ja mikä tärkeintä: onko näiden kahden kulttuurin jakamisessa enää mitään mieltä?

Yksi asia on se, että Cate on ihana ja taitava. Toinen on se, että hän on kansainvälinen supertähti, jonka nimi kantaa teosta jo sinänsä ja houkuttelee taidemaailman ulkopuolistakin väkeä puolihehtaariselta tuntuvaan installaatiotilaan. Kolmas asia, jota myös Julian Rosenfeldt painottaa, on se että Cate on nainen. Tämä käy vastoin manifestin historiallista normia, joka määrittelee julistuksen tekijäksi yleisesti nuoren miehen.

Teos on kokemuksena mahtava ja mieleenpainuva. Lavastus, puvustus, käsikirjoitus, näyttelijäntyö ja kuvaus on erinomaisesti tehty. Manifeston vaikuttavuus, runollisuus ja hauskuus jättää syvät jäljet sisimpään. Kaiken tämän tuolla puolen Julian tuntuu haluavan kysyä, mikä manifesti oikein on ja lisäksi: mikä, jos mikään, on sen rooli nykymaailmassa, nykytaiteessa.

Manifesto hyväilee taiteen historiaa. Siinä se tekee päinvastoin kuin futuristit olisivat saattaneet katsoa sopivaksi. Näyttelyn katalogiin liitetyssä haastattelussa Julian Rosefeldtilta kysytään ovatko vanhat manifestit enää millään tavalla relevantteja. Taiteilijan mukaan ne eivät ole ainoastaan ajankohtaisia, vaan erittäin näkemyksellisiä nykypäivän kontekstissakin. Tekstien asiasisältö ei kuitenkaan ole niiden ainoa anti, jonka Rosenfeldtin teos tuokin ehkä parhaiten ilmi. Moni manifesti on kirjallisena teoksena esteettisesti sykähdyttävä. Kauneus toimii.

Elokuvataiteen manifesti sijoittuu luokkahuoneeseen, joka on täynnä alakouluikäisiä lapsia. Opettaja istuu luokan etuosassa ja korjaa oppilaiden kirjoittamia aineita välillä heihin rauhallisesti vilkuillen. Kohta hän nousee ja palauttaa oppilaille korjatut tehtävät. Seuraavaksi hän kirjoittaa taululle Jim Jarmuschilta perityn sitaatin, “Nothing is original”.

Situationism Julian Rosefeldt: Manifesto, 2014/2015. © VG Bild-Kunst, Bonn 2016

Situationism
Julian Rosefeldt: Manifesto, 2014/2015. © VG Bild-Kunst, Bonn 2016

 

Julian Rosenfeldt, Manifesto 10.2. – 18.9.2016
Hamburger Bahnhof
Invalidenstraße 50-51, Berlin

Kansikuva: Conceptual Art / Minimalism
Julian Rosefeldt: Manifesto, 2014/2015. © VG Bild-Kunst, Bonn 2016

Tuomas Laulainen
Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi "taidealan sekatyöläinen" pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille. tuomas[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*