Post-internet, net-dot-art ja digiloikka. Maaliskuun lopussa avautuvaa ARS17-näyttelyä ennakoiden Kiasma esittelee sivuillaan kokoelman verkkotaidetta. EDITin Rosa Kuosmanen ja Tuomas Laulainen keskustelivat ARS17+ Online Art -verkkonäyttelystä, siitä mitä internettaide post-post-digiaikana oikeastaan on, ja kutsuuko verkkotaiteilija itseään verkkotaiteilijaksi?

Rosa: Täytyy sanoa, että tämä “internet-elämys”, ARS17+ Online Art, herätti aika ristiriitaisia tuntemuksia. Useat näistä teoksista ovat kyllä kiinnostavia ja relevantteja, mutta sitten taas niiden esitystapa ja sivuston tekstit eivät oikein vakuuttaneet. Ensinnäkin hieman häiritsee, että kaikki taiteilijat on niputettu samaan verkkotaiteilija-viitekehykseen sitä sen kummempaa problematisoimatta. Tai kuitenkin tässä on tyyliin Amalia Ulman ja David Blandy rinnakkain samassa kontekstissa, eikä oikein tuoda esille, miten nämä taiteilijat itse kokevat praktiikkansa. Digitaalinen taide ei kuitenkaan ole mikään yksipuolinen massa, jota pelkästään verkossa jollain tapaa toimiminen määrittäisi.

Tuomas: Alkaa tosiaan enemmän ja enemmän mietityttää se, että nämä teokset on ehkä sijoitettu aika löysään kehikkoon. Teokset tutkiskelevat hyvin laajaa aihepiiriä, mikä tuo toki variaatiota. Jotkin teoksista pysyttelevät tavallaan abstrakteina, kun toisissa taas on yhteiskunnallista messagea. Tässä ne on kaikki niputettu samaan pakettiin aika huolettomasti. Ajattelen, että esillepanoa olisi voinut käsitteellistää enemmän ja hakea tarkempia tulokulmia tähän nettinäyttelyyn. Miksi nettinäyttely? Siksikö, että niin pitää tehdä tämän aihepiirin puitteissa? Kokemuksellisuus on oikeastaan ainoa asia mihin tässä vedotaan, ja että tykkäänkö nyt näistä teoksista enemmän kun koen niitä “verkossa, työmatkalla, kahvilassa, kotisohvalla, etkoilla vai jatkoilla”.

Rosa: Angelo Plessasin teos Homo Cybersphericus (2016) oli musta kiinnostava ja koukuttava. Sekä tietenkin tosi ajankohtainen kommentoidessaan koko post-truth -todellisuutta, hakukoneoptimointia ja muunlaista netinkäyttäjien ohjailua. Pelimäiseksi rakennettu teos siis koostuu kahdesta rinnakkaisesta verkkosivustosta, jotka ovat näennäisesti sama sivusto, mutta vuorokaudenajasta ja sijainnista riippuen tarjolla on kerrallaan vain jompikumpi sivusto. Toinen sivusto tarjoaa rauhaan, toinen konfliktiin liittyviä twiittejä ja kuvia. Tässä herää just se kysymys, millaista tietoa meille netissä tarjotaan ja miten, kuka ja miksi sitä suodatetaan.

Samoin tykkäsin Jenna Sutelan kombutsasieni-runogeneraattorista Gut-Machine Poetry. Sieni-rihmasto yhdistyy internet-rihmastoon jonkinlaisessa biotaiteen ja digitaiteen yhteensulautumassa. What’s not to love?  Odotan myös Reija Meriläisen Survivor-verkkopeliä, joka ei ollut vielä pelattavissa.

Tuomas: Kiinnostavia teoksia tosiaankin. Juha van Ingenin teokset tuntuu kanavoivan ihan niitä alkukantaisimpia internettaiteen muotoja jostain 90-luvulta. Ingenin Web-safe -teos avaa selaimeen verkkoturvallisia väri-ikkunoita yksi toisensa perään. Tykkään siitä että tässä ollaan nyt selaimessa ja siihen nämä teokset onkin tehty. Web-safe istuukin melko luontevasti tällaiseen verkkogalleriaan. Pidin myös Tuomo Rainion Nimetön-teoksesta, jossa visualisoidaan gravitaatioaaltoja. Mulle tulee sellainen olo, että en ymmärrä ihan kaikkea, mutta klikkailen tässä mielelläni ja opettelen ymmärtämään. Tietysti tämä Rainion teema kaikessa scifimäisyydessään herättää minussa sen sisäisen lapsen, mikä on aina huikeeta.

Tuomo Rainio, still teoksesta Nimetön (Gravitaatioaallot), 2017

Rosa: Joo nuo oli visuaalisesti kyllä nostalgisia. Samoin se Jarkko Räsäsen teos O.D.O. (Ordered Dance Online), mutta mua turhautti, kun se oli latistettu sitten siinä tekstissä oikein alleviivaamalla näin: “Teos on tyyliltään tarkoituksellisen pelkistetty. Taiteilija haluaa tällä viitata internetin alkuaikojen riisuttuun estetiikkaan.” Ylipäätään teksteissä aika paljon väännetään rautalangasta, ettei katsoja vaan tekisi omia tulkintoja.

Tästä tulikin mieleen, että kenelle mielestäsi tää sivusto on suunnattu?

Tuomas: En oikein tiedä. Ehkä tyyliin kaikille ihmisille? Sieltä voi sitte poimia itseään kiinnostavat jutut ja olla oman elämänsä kuraattori. Mitä itse ajattelet?

Rosa: Niin, vaikuttaa että tämä on kyllä suunnattu vähän kaikille “vauvasta vaariin”. En mahda sille mitään, että kaipaan noissa Kiasman teksteissä vähän, hmm, ajankohtaisempaa ja syvempää tapaa puhua ja sanallistaa noita teemoja. Kun sanotaan esimerkiksi että “internet ja digitaalisuus muuttaa taiteen tekemistä, esittämistä ja kokemista” tulee olo, että tää teksti olisi voitu kirjoittaa parikymmentä vuotta sitten. Tai siis eikö tää vaihe ole jo ohitettu?

Tuomas: Joo ihan totta. Ehkä toivoisin myös tarkempaa määrittelyä sille mitä digitaalisuus ja internet on ja mistä se kaikki alkaa, siis tässä tapauksessa juuri instituution näkökulmasta. Sen kautta saatava tarkennus saattaisi auttaa tuomaan perspektiiviä siihen mitä näillä teoksilla halutaan ilmaista, ja syvyyttä sekä kokonaisuuden tuntua itse tulevalle näyttelylle. Tuntuu, että nyt puhutaan aika laajasta rajauksesta ja digitaalisuus voi olla tyyliin ihan mitä tahansa mikä kulkee sähköllä. Jo tässä nettinäyttelyssä nousee esille, että järjestäjä ja taiteilijat vaikuttaisivat käsittelevän samaa asiaa ihan eri sisältöasiantuntijuuden tasoilla. Hyviä töitä kiinnostavilta taiteilijoilta vs. museon toteuttama esitystapa maistuu viikon vanhalta kaurapuurolta.

Rosa: Sitäpaitsi tällainen puhe tuntuu jotenkin latistavan teosten sisällön alisteiseksi sille tekniikalle ja esitystavalle, tai että ne nyt sattuvat olemaan digitaalisessa muodossa, mutta eihän kaikissa näissä se konkteksti ole loppujen lopuksi se pääasia.

Tuomas: Niin niin. Eli mikä se tekeekään digitaalisesta taiteesta digitaalista?

Rosa: Tässä tapauksessa kai se, että taiteilija on joskus käyttänyt internettiä. Ehkä Suomessa tää diskurssi ja sanasto ei vielä ole tarpeeksi vakiintunut, mutta tuota termistöäkin odottaisi käyttävän johdonmukaisesti ja perustellusti. Nyt tulee sekaisin online-taide, digitaalinen taide, verkkotaide… Post-internetiä ei sentään mainittu tietääkseni lainkaan.

Tuomas: Verkkotaide on esimerkiksi tosi kankea sana. Ja tosiaan, onko sen käyttö tässä ajassa enää tarpeellista tai edes tarkoituksenmukaista? Kiasma voisi oikeastaan ARSin yhteydessä nyt kertarysäyksellä uudistaa koko aihepiiriin liittyvän sanaston.

Rosa: Nyt kun ollaan oltu tällaisia ankeuttajia, niin posin kautta loppuun! Siis kaiken kaikkiaan musta on hyvä, ja toki aika odotettavaakin, että digitaalisuutta tarkastelevaan näyttelyyn kuuluu tällainen alusta, jossa teosten esittämistapoja ja vuorovaikutteisuutta voi tarkastella siinä alkuperäisessä käyttöliittymässä. Oma läppäri tai puhelin tarjoaa aika intiimin ympäristön kokea ja katsoa teoksia, joskin osassa teoksista tämä konteksti toimii paremmin kuin toisissa. Ja museolle tietysti hyvä, koska saavutettavuus ja osallistavuus.

Tuomas: Oon kuitenkin vielä vähäsen ankeuttaja ja totean, että joidenkin ARS17+ teosten kohdalla kyllä mietin, onko tällainen nettigalleria ratkaisuna paras jokaisen teoksen toimivuuden kannalta. Näin ajattelin muun muassa Amalia Ulmanin videoiden yhteydessä. Kiasman sivuilla katseltuna White Flag Emoji -videot vaikuttaa vähän irrallisilta. Näissä on sellanen paikkasidonnaisuuden tai kontekstin kaipaus, joka ikäänkuin jää täyttämättä. Mutta joo, onhan se kyllä hyvä, että tämmöinen on olemassa. Toivottavasti se edistää joidenkin muiden laitoisten käytäntöjä nettipohjaisten teosten hankkimisen ja esittämisen suhteen.

Rosa: Niin se on ihan totta, että verkkogalleriaan sullominen on jo irrottanut monet näistä teoksista niiden alkuperäiskontekstista, joskin jotkut näistä taisivat olla tilausteoksia erityisesti tälle sivustolle. Vitsit tästä voisi kyllä keskustella pitkään, mutta ehkä jatketaan sitten kun on päästy näkemään museonäyttelykin. Mä odotan kyllä innolla ARSia ja toivon, että se on upea! Jotenkin vaan kun miettii tuota näyttelyn nimessäkin olevaa vuosilukua, tuntuu että ARS17 pitäisi olla jo pre-jotain eikä niinkään post-digitaalisuus. Siitä tulee joka tapauksessa “IHQUU! – Tai sitten ei” (otsikko ARS17+ -sivuston teostekstistä).

Tuomas: Kyllä kyllä! Toivon, että ARS17 räjäyttää mun pään.

 

ARS17 – Hello World! avautuu Kiasmassa 31.3.2017

ARS17+ -verkkonäyttely

 


Kansikuva: Kuvakaappaus Angelo Plessasin teoksesta Homo Cybersphericus (2016).

Kommentoi

*

*