Suomen Taidepoliittinen Huippukokous 10.11.

Marraskuun kymmenes päivä 2014 Helsingin kaupungintalolla järjestettiin osana Baltic Circle -festivaalin ohjelmistoa Suomen Taidepoliittinen Huippukokous, johon oli kutsuttu kaikkien puolueiden edustajat esittelemään puolueidensa taide- ja kulttuuripoliittisia linjauksia. Mukana olevat poliitikot olivat Sauli Ahvenjärvi (KD), Outi Alanko-Kahiluoto (Vihreät), Juho Eerola (PS), Timo Laaninen (Keskusta), Arto Lampila (Piraatit), Päivi Lipponen (SDP), Silvia Modig (Vasemmisto), Päivi Storgård (RKP), Timo Vuori(Kokoomus) ja Juha-Pekka Väisänen (SKP).

Huippukokouksen tavoitteena oli järjestäjiensä mukaan ”paitsi käsitellä laaja-alaisesti taiteen ja politiikan välisiä suhteita myös rakentaa vuoropuhelua taidekentän ja päättäjien välille.” Poliittiseen taiteeseen profiloitunut taiteilija Dana Yahalomi toimi tilaisuuden ohjaajana, Huippukokouksen koreografian ja visuaalisen maailman luojana. Pidettävät puheenvuorot olivat aitoja, mutta tilaisuus tapahtui taiteen ehdoilla.


EDIT oli paikalla seuraamassa huippukokousta. Keskutelimme illan kulusta jälkikäteen.


Viivi: Itse pidin kokonaisvaltaisesta esityksestä. Siitä alkaen, että ne ilmottautumistiskin työntekijät eivät muka osanneet suomea, vartijoita nappikuulokkeet korvilla jne, päättyen siihen, että tarjoiltiin lopuksi sitä kakkua ja kuohuvaa. Toisaalta olin myös vähän pettynyt. Olisin nimittäin halunnut edes saada persuista raivarit tai sitten yllättyä. Nyt ne oli vaan lässynläää, ei yhtään mielenkiintoista. Petyin myös kumpaankin Päiviin. Lipponen oli jotenkin yhtäaikaa tylsä ja ärsyttävä (lol). Storgård taas ihan tosi outo. Se Henrika Lax -juttu oli ihan käsittämätön heitto. Pääasiassa puheenvuoroista jäi mieleen vaan lapset, sota, vaikeat ajat, lapset taas, luovat alat… Melkein kaikki tuntui välttelevät taide-sanaa tai sitten puhutiin siitä miten taide (=”kulttuuri”) luo hyvinvointia. Kukaan ei oikein tunnut uskaltavan puolustaa taidetta itsessään.

Tuomas: Joo. Mun ensivaikutelma rakentuu pitkälti sen aulassa tapahtuneen nimikylttioperaation pohjalle. Huvitti se, että raukkaparat ulkomaankieliset avustajat on laitettu heti kielikylpyyn opettelemaan suomalaisten vaikeita nimiä. Tän jälkeen toinen tapahtumaa positiiviseks sävyttänyt juttu oli se että saatiin niinkin hyvät istumapaikat.

A-K: Niin, vaikka sanottiin ovella, että joudutte seisomaan. Baltic Circlehän joutui jälkikäteen fb:ssään muistuttelemaan, että kyse oli esityksestä, mikä oli sitten ilmeisesti monilta unohtunut. Ja unohtui kyllä multakin, (paitsi silloin, kun sai sekä suolaista että makeaa ILMAISTA syötävää, ajattelin, että ai niin, tää ei oo totta, vaan esitys). Mutta ehkä sen esitysluonteen unohdutti eniten se, että yleisö oli niin nälissään siihen, että kerrankin poliitikot ottaisivat tosissaan taidekysymykset. Ja sitten kun niitä kysymyksiä ei otettu tosissaan, vaan rassattiin kärsimätöntä tanssi-teatteri-kuvataideskeneä joillain mauttomilla amatöörikyhäelmillä, niin hermot kiristyivät heti.

Olin siis käynyt 2 päivää aiemmin FemF:ssä kuuntelemassa erinäisiä sessioita feministisen politiikan tilasta Suomessa. Siellä yhdeksi avainjutuksi nousi se, miten feminismi sanana on Suomessa tabu. Sen sijaan halutaan aina puhua tasa-arvosta. Tämä tuli vahvasti mieleen, kun puoliajalla tuntui, ettei poliitikoista kukaan ollut vielä maininnut sanaa taide. Maksimissaan haluttiin puhua kulttuurista, mutta mieluummin kuitenkin niistä lapsista ja sodasta.

FemF:ssä yksi FemAct-ryhmän jäsenistä muotoilu jutun osuvasti kysymyksenä: haluavatko feminismiä dissaavat tasa-arvon puolustajat tasa-arvoa lainkaan? Vastaushan on tietysti ei, koska feminismi on se liike, teoria ja politiikka, joka ajaa kaikkien tasa-arvoa. Kysymyksen voisi kivasti orientoida taidepoliittisessa tapahtumassa puhuneita poliitikkoja kohti: ovatko taiteesta vaikenevat kulttuuripolitiikan puolustajat oikeasti lainkaan kiinnostuneita edes siitä “kulttuurista” tai “luovista aloista”, joista suostuvat puhumaan? Käsitteenä kulttuuri on vähintään yhtä monitulkintainen kuin ympäripyöreä tasa-arvo, joka tarkoittaa puhujasta riippuen aina vähän mitä sattuu.

Viivi: Jälkikäteen keskustelin muutamien tyyppien kanssa tästä ja yksikin sanoi, että lähti kesken pois, koska oli niin pettynyt siihen miten poliitikot siellä esiintyivät. Siihen, että ne eivät ottaneet asiaa tosissaan.

Mua taas vähän säälitti jälkikäteen esim. se kristillisten edustajan What a Wonderful World -numero. Yleisöltä tuntui menneen ohi se, että poliitikkoja oli kannustettu käyttämään taiteen keinoja. Se on sitten eri juttu, olivatko ne taidenumerot hyviä. Ristiriitaa syntyi ehkä siitä, että yleisöä kannustettiin vaatimaan konkretiaa. Yleisöhän meni ihan sekaisin SKP:n Jukka-Pekka Väisäsen osuudesta. Sehän oli aivan mahtava!

Mutta mitä mietitte siitä, kun kuulin arveluja siitä, että tapahtuman järjestävä taho olisi itse vaikuttanut siihen kuka miltäkin puolueelta on mukana? Sehän vaikuttaa näihin asetelmiin aika paljon. Itse jostain syystä automaattisesti oletin, että puolueet olivat keskuudestaan valinneet edustajat.

Ja olen kyllä erittäin samaa mieltä Otso Kantokorven kanssa siitä, että SKP:n ja Piraattien lisäksi, järkevää sanottavaa oli vain Vihreiden Outi Alanko-Kahiluodolla ja Vasemmiston Silvia Modigilla. Alanko-Kahiluoto oli ehkä illan asiantuntevin, asiallisin ja paras puhuja, mutta mutta… Vihreäthän on harmillisen usein paljon puhetta ja vähän tekoja.

A-K: Tuossa viimesessä lauseessa sanan “Vihreät” vois kyllä ottaa pois ja laittaa tilalle “Kirjoita tähän valisemasi puolue”.

Viivi: Totta tuokin. Hyvää itsenäisyyspäivää vaan kaikille!

Tuomas: Mä haluan tähän asiaan saada vielä sanan ja todeta, että tosiaan pääsääntösesti valtaapitävien poliittisten blokkien edustajat ei tuntunu mitenkään semmosilta, että niiden ideoihin vois samaistua. Eli siis vaikutti, ettei ne tajunnu mistä ne puhuu. Erityismaininta tästä kestosuosikki Päivi Storgårdille sillä erotuksella ettei se taida olla kuitenkaan sen kummemmin missään vallankahvassa kiinni.

Persut osas ottaa taas kyllä huomiota itselleen olemalla se perustrollaaja tälläkin foorumilla. Kuuntelin just Areenalta Eva Neklyaevan haastattelun ja se totesi aika hyvin, että persut on ainoa poliittinen olio, joka on osannu tehdä tästä asiasta puheenaiheen, joka nostattaa keskustelua. Voisko joku kiltti populisti käyttää tätä samaa metodia ja käyttää saamaansa huomiota oikeesti asioiden parantamiseksi?


Suomen Taidepoliittinen Tapahtuma


Kuvassa poliitikkoja ja taidevaikuttajia esiintymässä Itävallan Liikkumisasiainministeriön kanssa huippukokouksen päätteeksi. Kuva: Tuomas Laulainen

Kommentoi

*

*