Kødbyenin alue Kööpenhaminassa muistuttaa monin tavoin Helsinginkin Teurastamoa, mutta on ehtinyt houkuttelemaan yleisö- ja yrittäjävirtaa muutaman vuoden pidempään. Baarien ja ravintoloiden lisäksi vilkkaalle alueelle on kotiutunut joukko korkeatasoisia nykytaiteen gallerioita. Niistä suurin on tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa viettävä Galleri Bo Bjerggaard.

Yksi Tanskan suurista kaupallisista gallerioista, Galleri Bo Bjerggaard, muutti Kööpenhaminan keskustasta Vesterbron kaupunginosassa sijaitsevalle Kødbyenin teurastamoalueelle vuonna 2007. Sittemmin mahtigallerian esimerkkiä ovat seuranneet muun muassa seuraavana vuonna läheiseltä Absalonsgadelta samaan rakennukseen muuttanut katutaiteeseen ja vaihtoehtoisempaan nykytaiteeseen nojaava V1 ja vuonna 2014 alakerrassa avautunut Gether Contemporary.

Kødbyenin alue muistuttaa Helsinginkin Teurastamoa, mutta on selvästi ennättänyt keräämään yleisö- ja yrittäjävirtaa muutaman vuoden pidempään. Alueen lukuisat ravintolat ja baarit ovat saaneet seuraa nykytaiteen gallerioista ja näyttelytiloista, jotka ottavat kaiken irti valtavista ja viimeisen päälle remontoiduista teollisuustiloistaan. Bo Bjerggaardin hulppeat tilat mahdollistavat esimerkiksi ison yksityisnäyttelyn ja ryhmänäyttelyn järjestämisen samanaikaisesti. Galleria on esittänyt runsaasti töitä myös suomalaisilta tekijöiltä, erityisesti taidemaalareilta kuten Anna Tuori, Maija Salmenkivi, Janne Räisänen ja Eeva-Riitta Eerola.

Huhtikuussa galleriassa oli samanaikaisesti esillä ruotsalaismaalari Anna Bjergerin soolonäyttely että ryhmänäyttely Works on Paper, joka esitteli paperitöitä Bjergerin lisäksi pariltakymmeneltä muulta taiteilijalta. Muun muassa Chantal JoffenIlse D’HollanderinDaniel RichterinJannis Kounellis’nKatharina Grossen, Ragnar Kjartanssonin, Celia Paulin ja Tal R:n joukosta ilahdutti löytää myös illuusiomaisilla pintatekstuureilla taituroivan Maija Luutosen teos G (Compliment) (2015). Näyttely oli eräänlainen toisinto gallerian perustamisvuonnaan 1999 toteuttamasta ensimmäisestä Works on Paper -näyttelystä. Kauas on tultu ajasta, kun paperitöiden tehtävänä on ollut toimia vain luonnoksena lopulliselle, ”oikealle” teokselle. Paperin suosio nykytaiteilijoiden ensisijaisena tekniikkana tuntuu kasvavan, ja piirtämisen ohella sitä tarkastellaan kiinnostavasti myös materiaalisesti ja käsitteellisesti, kuten esimerkiksi Maija Luutosen tai Anna Barriballin työskentelyssä.

Anna Bjergerin näyttely Silence on ruotsalaistaiteilijan ensimmäinen yksityisnäyttely galleriassa. 2000-luvun taitteesta lähtien työskennelleen taidemaalarin teoksia ei ole ilmeisesti nähty lainkaan Suomessa edes ryhmänäyttelyissä, vaikka tyylillisesti hän istuisi varmasti useankin gallerian ohjelmistoon.

Silence koostuu paristakymmenestä uudesta öljymaalauksesta, jotka jakautuvat kolmeen tai neljään huoneeseen. Teoksista on vaikea löytää yhtenäistä aihetta tai teemaa: on maisemia ja ihmisiä maisemassa kun taas välillä keskitytään pieniin esteettisiin yksityiskohtiin, kuten takinhelmaan tai tennispallon karvaiseen, neonvihreään pintaan. Turkoosissa vedessä polskivat uimarit tuntuvat jostain tutuilta. Vaikka monet aiheista ovat varsin arkisia ja tunnistettavia, ne tuntuvat kuitenkin merkitsevän taiteilijalle jotain omaa ja itse kohdattua – maailmaa, johon katsojan on vaikeaa päästä sisään. Monet maalausten hahmoista ovat kääntyneet poispäin kuin välttäen tietoisesti katsojaa.

Anna Bjerger: Rock, 2019 (vas.) ja Coat, 2019. Öljy alumiinille.

Näyttelykatalogi kertoo, että Berger työskentelee nimenomaan sarjallisesti ja tietty joukko teoksia on tarkoitettu esitettäväksi nimenomaan tietyssä näyttelyssä, tietyssä tilassa ja tiettynä aikana. Jokin kokonaisuuden täydentävä tai selittävä elementti on siis läsnä. Aluksi maalausten aiheet vaikuttavat sattumanvaraisilta ja irrallisilta, vaikka niitä yhdistääkin tietty melankolinen, salaperäinen tunnelma: pikkuruiset hahmot rannalla, nainen tallaamassa spiraalikuviota pellolle, tornitalon katuun heittämä varjo. Nopeasti alkaa tuntua, että tuo näkymätön linkki liittyykin enemmän teoksen katsomiseen kuin niiden sisältöön.

Yhteistä teoksille on erikokoisten maalausten muoto, täydellinen neliö, joka luo mielikuvan tarkkaan kuratoidusta Instagram-feedistä. Maalaustaiteen perinteessä, mutta usein nykytaiteessakin, maisema on totuttu kuvaamaan vertikaalina ja potretti horisontaalina. Neliötä on käytetty, ja katsottu, lähinnä abstraktissa taiteessa. Bjergerin maalausten tiukka neliömuoto tuntuukin poikkeukselliselta, jopa epämukavalta. Berger jättää usein horisontin maalaamatta tai se sijoittuu epätavalliseen kohtaan teoksessa, mikä tekee sommittelun lisäksi katsomisesta hankalaa. Neliömuoto pakottaa teosten kuvaamat kohteet ahtautumaan luonnottomiin raameihin: kuvat ovat tukkoisia, kuin väärästä kohtaa cropattuja. Suuri osa maalauksista on pienehköjä, 50–100 senttiä sivultaan, mikä lisää klaustrofobista tunnelmaa.

Pelkän kuvatilan ahtauden aiheuttama häiritsevä tunne on hankala havaita tai täsmällisesti nimetä. Uimarit vaikuttavat olevan kuin jumissa altaassaan, tennispallolle luonnollinen liike on täydellisen jähmettynyt ja tuulenpuuskakin tyrehtyy kuvan reunaan saman tien.  Useaan eri galleriahuoneeseen tehty ripustus ei sekään edistä virtaavuutta. Teoksista aistii turhauttavan, tahmean tunteen, kun asiat eivät muutu, liiku tai pääse etenemään. Kamppailua, yksinäisyyttä, päämäärättömyyttä.

Bjergerin maalausjälki sen sijaan on kuin kankaalle siveltyä lämmintä voita. Paksujen vetojen ja pikkutarkkojen yksityiskohtien lisäksi hän käyttää toisinaan spraymaista maalia, jollaista en muista usein nähneeni. Bergerin teoksissa se parhaimmillaan herättää kankaan eloon ja tuo samalla kutkuttavaa sattumanvaraisuutta maalausprosessiin.

Anna Bjerger: Silence
4.4.–15.6.2019

Galleri Bo Bjerggaard
Flaesketorvet 85 A
Kööpenhamina

 

Kirjoittajan matkaa Kööpenhaminaan on tukenut Suomalais-tanskalainen kulttuurirahasto.

Rosa Kuosmanen
Olen taidehistorioitsija ja kirjoittaja, ja työskennellyt kulttuurialan organisaatioissa nykytaiteen ja viestinnän parissa. Taiteesta kirjoittaessa ollaan tekemisissä koko yhteiskunnan, ellei maailmankaikkeuden kanssa. Siksikin ajattelen, että on tärkeää tietää melkein kaikesta ainakin jotain. rosa[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*