Circuit on Aalto-yliopiston valokuvataiteen maisterinäyttely, jossa on esillä valokuvien lisäksi muun muassa syanotypioita, videoita, tekstiä, hiuspalmikoita lattialla ja kuivakukkia lasikuvun alla.

Näyttelyssä Circuit on esillä runsas kattaus valokuvaa eri muodoissaan yhteensä kymmeneltä Aalto-yliopiston valokuvataiteen koulutusohjelmasta 2016–2017 maisteriksi valmistuneelta taiteilijalta. He ovat Iveta Gabalina, Kaisa Karhu, Niklas Kullström, Sanna Kaesmae, Teemu Lehmusruusu, Anna Niskanen, Sofia Okkonen, Aura Saarikoski, Heta Saukkonen sekä Leena Ylä-Lyly.

Circuit tarkoittaa virtapiiriä tai risteystä. Näyttelyn nimenä se on symbolinen – valmistuneille valokuvaajille tämä näyttely on sekä hyvästien paikka että uuden alku. Itse teoksissa tiivistyy se, missä he ovat nyt – vielä hetken tässä, yhdessä.

Teosten osalta Circuit on vaihteleva kokonaisuus. Osa teoksista tuntuu valmiilta ja vahvoilta. Ne vangitsevat äärelleen pidemmäksikin aikaa intensiteetillään tai runsailla yksityiskohdillaan. Toiset niistä jättävät täysin ymmälleen. Mikä ja miksi tämä oikeastaan on?

Heta Saukkosen teoksessa Powylamywanymi (2015) huonekaluille käy hitaasti huonosti. Näkymätön voima saa ne hajoamaan itsekseen tyhjässä tilassa, tipahtamaan alas tai lentämään ylösalaisin. Kun niiden jalat nitkahtelevat sijoiltaan ja pöytälevyt katkeavat, minimalistisesta tulee teatraalista. Hitaat pienet tapahtumat luovat jatkuvan jännitteen: mitä tapahtuu seuraavaksi? Pöydän yllä roikkuvasta valaisimesta tulee pahaenteinen. Milloin se putoaa? Se ei putoakaan, vaan pöytä sen alla hajoaa. Juuri se, mitä odottaa, tapahtuukin toisin.

Sanna Kaesmaen erilliseen huoneeseen sijoitettu teos Lähtö (2017) on vetoava. Siinä hiuspalmikot makaavat asetelmallisesti keskellä lattiaa. Siinä ne tosiaan ovat. Hiukset. Lattialla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan koko huone on kuin kaunis, kummallinen ja kolmiulotteinen valokuva – kuin yksi sivu Kaesmaen toisesta teoksesta, liioitellun lämpimän valon alle sijoitetusta käsintehdystä kirjasta Horizon Draws a Line Between Me and My Story (2017).

Aura Saarikosken sumututkimukset kutsuvat uppoutumaan niihin. Videolla sumu vuorotellen peittää ja paljastaa lehtimetsän ympärillään ja kulkijan keskellään. Kohina ja rapina tuovat tuon metsän lähelle, sen miltei haistaa ja tuntee sumun kosteutena kasvoillaan. Teoskokonaisuudessa teksteillä on merkittävä rooli. Ne luotaavat sumua lapsuusmuistoista sotaprofessorin sähköposteihin. Samalla ne sanallistavat sen, kuinka epämääräistä ja tavoittamatonta sumu olemukseltaan on. Sen tihein kohta tuntuu olevan aina toisaalla, vasta edessä tai jo ohitettu.

Vastakkaiselta seinältä tervehtii sotilaallinen rivi Kaisa Karhun kuolleita ja uudelleen koottuja kukkia. Valokuvien tummat taustat ovat kuin samettityyny, jota vasten kasvit ovat hentoine tai hyvinkin kirkkaina loistavine väreineen kauniisti esillä. Kuvien etualalla kuvun alla vapisevat kolmiulotteiset, todelliset kuivuneet kukat teoksessa Jotka pelkäävät nukkua (2016). Mekaanisen puhurin mukaan kukkien irronneet terälehdet makaavat välillä maassa liikkumattomina ja sinkoilevat välillä villiintyneenä kirppupelinä ilmassa.

Tummat sävyt ovat toisella tavalla läsnä Leena Ylä-Lylyn meditatiivisessa teoskokonaisuudessa Marraskuu. Ylä-Lylyn valokuvat ovat kuin kuolemaa käsitteleviä runoja. Niissä ajattomuus ja hiljaisuus ovat läsnä äärimmäisen herkällä tavalla.

Niklas Kullströmin teokset ovat keskenään erilaisia kokonaisuuksia. Somekuvakollaasit peukku- ja pullistelukuvineen ovat tuttuja Valokuvataiteen museon #snapshot-näyttelystä muutaman vuoden takaa. Kontrasti värikkäiden silmissä vilisevien selfieiden ja mustavalkoisten puukuvien välillä on valtava. Ne ovat kuin eri maailmoista ja eri aikakausilta, mutta todellisuudessa teokset ovat samalta vuodelta 2014. Kullströmin tuorein teos näyttelyssä on Rocking Boy (2017). Siinä monitoritornin ylimmässä kerroksessa keinutaan vauhdikkaasti leikkipuiston jousijalkaisella hahmolla, alimmassa kerroksessa se seisoo liikkumattomana ja kaiken keskellä särisee, kasvaa ja supistuu hohtava valoympyrä. Eräänlainen Circuit sekin.

 

Näyttely esillä 29.8.2017 saakka
Merikortteli, sisäpiha, F-rappu
Pursimiehenkatu 29 F 217, 00150 Helsinki

 

Kuva: Kaisa Karhu, Ruusubonsai (2015).

 

 

 

 

Sanna Lipponen
Olen vapaa kirjoittaja, lukija ja koiranomistaja. Olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa sekä tehnyt viestinnällistä työtä tiedottajana ja toimittajana. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. sanna[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*