SICissä avautunut seitsemän nykytaiteilijan ryhmänäyttely The Eagle Has Landed kysyy, mitä on taidegrafiikka tänään. Teokset testaavat ja venyttävät taidemuodon konventioita ja rajoja, liukuen eri esitystapojen ja tekniikoiden välillä. Niinpä se saa myös pohtimaan, onko taiteenlajien rajojen hämärtyessä nykytaidegrafiikkaa ylipäätään mahdollista kategorisoida omaksi taiteenalakseen?

Perinteinen taidegrafiikka tunnutaan usein asetettavan johonkin taidekäsityön ja kuvataiteen väliselle harmaalle alueelle. Ainakin nykytaidegrafiikan suuntauksiin vihkiytymättömällä mielikuva on pitkään nojannut yksipuoliseen ajatukseen kaksiulotteisesta, esitystavoiltaan konventionaalisesta – ja huokeammasta – taiteenlajista. Taidegrafiikka vaikuttaa edelleen jääneen uniikkia taideteosta glorifioivalla nykytaidekentällä vähemmälle huomiolle, osittain juuri painokuvan ja vedosten monistusmahdollisuuden vuoksi. Kuvan loputtoman monistamisen, jatkuvan uudelleen muokkauksen, hajottamisen ja lainaamisen aikakaudella digitaalisen ja analogisen, alkuperäisen ja reproduktion väliset rajanvedot kuitenkin hämärtyvät entisestään. Taidegrafiikka ei ole tässä poikkeus.

Digitaalinen murros on demokratisoinut suuritöistä manuaalista työstämistä ja kallista painolaitteistoa, työvälineitä ja painopajoja edellyttävää taidelajia. Taidegrafiikan suosio nykytaiteilijoiden keskuudessa tuntuu kasvaneen, ja grafiikasta on tullut monien uusien tekijöiden päämedium. Samalla monet tekijät liikkuvat sujuvasti taiteen, suunnittelun ja esimerkiksi kuvituksen rajapinnoilla. Suomessa nykytaiteen museoihin nykytaidegrafiikka tekee isommassa mittakaavassa vielä tuloaan, mutta galleriakentällä sen uudet ilmenemismuodot saavat yhä enemmän tilaa myös grafiikkaan keskittyvien tilojen ulkopuolella. Viimeistään uniikkeja vedoksia ja pieniä editiomääriä suosivien ja tekniikoita kokeilevasti yhdistelevien tekijöiden myötä taidegrafiikka on alettu mieltää tasavertaiseksi nykytaiteen lajiksi.

Konsta Ojalan SICiin kuratoima näyttely The Eagle Has Landed osoittaa, että nykytaidegrafiikka on kaikkea muuta(kin) kuin kaksiulotteisia painokuvia. Se kurkottaa voimakkaasti muiden nykytaidelajien suuntaan yhdistäen taidegrafiikan menetelmillä toteutettuja elementtejä veistokseen, performanssiin, käsitteellisiin lähtökohtiin ja installaatioon. Materiaalisuus ja tilallisuus ovat näyttelyssä vahvasti läsnä. Teokset testaavat taidegrafiikan konventioita ja rajoja, ja näyttelyssä niitä katsookin ennen kaikkea useiden tekniikoiden ja esitystapojen välillä orgaanisesti ja vapaasti liikkuvana nykytaiteena. Siksi mietityttääkin, onko taidemuotojen rajojen hämärtyessä taidegrafiikkaa ylipäätään tarpeellista, tai mahdollista, kategorisoida omaksi taiteenalakseen? Liika taidelajin määrittämiseen juuttuminen myös helposti häiritsee tai dominoi itsenäisten teosten sisältöjen tarkastelua.

Inma Herrera: Towards Samadhi III, 2018

Inma Herrera on työskentelyssään, kuten reilu vuosi sitten Huudossa esitetyssä hienossa Transitional Magnetism -näyttelyssä voimakkaasti kyseenalaistanut grafiikan määrityksen pelkkänä painokuvaan nojaavana taidemuotona. Herrera on näyttelyissään yhdistänyt taidegrafiikkaa esineteoksiin ja myös käsitteellistänyt sitä käyttäen grafiikkavälineistöä ja -materiaaleja kuten arabikumia teoksissaan objektinomaisena raaka-aineena. SICissä nähtävässä Towards Samadhi III -installaatiossa tilallinen monotypiavedos yhdistyy veistokseen ja ääniteokseen.

Tatu Tuomisen teokset vaikuttavat ensikatsomalta perinteisiltä rakennuspiirrustuksilta, mutta niiden dekonstruoitu kuva-aihe muovaakin uudenlaisia modernistisia arkkitehtuuriutopioita. Sekä kollaasitekniikalla kerrostettu teos sarjasta On the Future of Architecture Since 1889 (Institute) että kuivaneulatekniikalla toteutettu Carceri Contemporanei (Säynätsalon kunnantalo) -sarja kommentoivat modernistisia ihanteita hajottaen ja uudelleen rakentaen teoksen kuvaelementtejä.

Viime vuonna Sinnessä esitetty Inka Bellin näyttely Synchronicity oli Sinnen ensimmäinen taidegrafiikkaa esittelevä näyttely. Siinä konemaisesta painojäljestä ja minimalistisista kuva-aiheista rakentui kiinnostava ja huolellisesti tematisoitu kuva tekoälyn piirtämästä tulevaisuuden maailmasta. Alkuvuonna Artekilla nähty Vuoden graafikko 2018 -palkintonäyttely Zanni koostui reliefimäisistä teoksista, jotka suhtautuivat grafiikanlehtiin enemmänkin veistosmaisina, värejä ja tekstuureja korostavina esineteoksina. Myös The Eagle Has Landed -näyttelyssä Bellin teokset Moulting I & II ilahduttavat kekseliäisyydellään. Paperia kolmiulotteisesti venyttävissä serigrafiateoksissa tilallisuus asettuu keskiöön, kun itse painojäljestä jää ainoastaan häivähdys näkyviin.

Idun Baltzerserin suurikokoiset, kankaalle toteutetut puupiirrokset kuvaavat nuoria huppariasuisia, poispäin katsojan tarkastelusta kääntyneitä tyttöjä. Materiaalisuus pääsee oikeuksiinsa lähes koko seinän korkuisessa teoksessa, jonka edessä tuntuu pieneltä. Baltzerserin tyttöhahmot omat kääntyneet kohti omaa maailmaansa, jonne katsojaa ei ole kutsuttu mukaan. Perinteinen tekniikka yhdistyy ajattomuudessaan sekä menneeseen että tulevaa kurkottavaan kuva-aiheeseen.

Konsta Ojalan serigrafiaa ja maalausta yhdistävässä, neonväreissään silmissä särisevässä teoksessa Adventures paperi valuu vähitellen kankaaksi, eikä katsoja erota mistä toinen tekniikka alkaa ja toinen päättyy.

Näyttelyn tekijät lähestyvät taidegrafiikkaa kokeellisesti, venyttäen ja muokaten painettua kuvaa ja sen käsitettä, kuin päämäärätietoisesti pyrkien pois kaksiulotteisuuden ja vanhentuneiden käsitysten painolastin alta. Ryhmänäyttelystä huokuu vapautunut, kokeileva ja kollektiivinen tunnelma, joka sopii hyvin mielikuvaan taidegrafiikan tekemisen yhteisöllisyydestä. Teosten sisällöllisen vaihtelevuuden ja aiheiden moninaisuus saa kuitenkin pohtimaan, riittääkö pelkkä erilaisten painomenetelmien käyttö näyttelyn temaattisesti yhdistäväksi tekijäksi? Kaikilta tekijöiltä näkisi mieluusti samalla enemmän teoksia, jotka representoisivat tekijänsä työskentelyä ja siinä käsiteltävää tematiikkaa laajemmin.

 

The Eagle Has Landed

Idun Baltzersen
Inka Bell
Robin Ellis
Inma Herrera
Konsta Ojala
Suvi Sysi
Tatu Tuominen

1.4. saakka
SIC
Tyynenmerenkatu 6 C

 

Pääkuva: Inka Bell, Moulting I & II, serigrafia paperille. Konsta Ojala, Adventures, serigrafia ja maalaus paperille ja kankaalle. Kuvat: SIC

Rosa Kuosmanen
Olen taidehistorioitsija ja kirjoittaja, ja työskennellyt kulttuurialan organisaatioissa nykytaiteen ja viestinnän parissa. Taiteesta kirjoittaessa ollaan tekemisissä koko yhteiskunnan, ellei maailmankaikkeuden kanssa. Siksikin ajattelen, että on tärkeää tietää melkein kaikesta ainakin jotain. rosa[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*