Katosta roikkuu metallilangan ja ketjun varassa kilikello. Läpinäkyvällä jalustalla on läpinäkyvä teekannu, jonka nokka on täynnä majoneesia. Joku tykkää senchasta. Kaukaisella seinällä on toinen tiukusommitelma. Onko majoneesi tukkoisuuden vertauskuva?
Sininen sahamainen esine roikkuu metallisesta kehikosta. Sahan hampaat muistuttavat koristeellisia kirjainmerkkejä. Jalustoilla on kolme kenkään tai jalkaan viittaavaa esinettä, jotka saavat ajattelemaan Platonia, ideoita ja kaikkia niitä filosofian kursseja, joille en sitten mennytkään.
En heti tajunnut että nämä ovat veistoksia.

. . .

SICissä esillä olevat Olli Keräsen ja Mikko Kuoringin näyttelyt ovat hieno pari. Molemmat yhtälailla vaikeita sanallistaa, mutta fiilistasolla jotenkin niin suoria, että tajunta repeilee. Nyt kun muistelen viime viikonloppuista käväisyäni galleriassa, en tiedosta sisään astuessani rekisteröineeni Kuoringin Leg Sleeps Drop Deep-kokonaisuutta taidenäyttelyksi. Samanlainen kokemus säilyy Keräsen Fountista. Ytimekkään läsnäolonsa kautta molemmat näyttelyt tuntuvat tavallaan hypäyttävän katsojansa sen nyt-menen-prosessoimaan-taidetta -osion yli, jolloin laskeudutaan pehmeälle aistitasolle, jolla asioiden hyväksyminen on suloisempaa.

 

Mikko Kuorinki
Leg Sleeps Drop Deep
kuva: SIC

 

Kuorinki kertoo näyttelyn oheen tuotetussa haastattelussa tehneensä kokonaisuuttaan varten esineitä halvoista askartelumateriaaleista. Hän toteaa käyttäneensä aiemmissa näyttelyissä enemmän valmiita esineitä, joita tarpeen tullen sitten muokkasi, jos lainkaan. Retiisit ovat myös lähellä hänen sydäntään, kuten on meditaatiokin. Aineellisuus loistaa Leg Sleeps Drop Deepin merkittävimpänä ulottuvuutena, jota taiteilija ohjailee mestarillisesti. Kuoringin harjoittama materiaalisuus kiteytyy hyvin savesta muovailluissa teoksissa Idiot, Parrot Stand ja Day at the Beach. Näissä esineissä näkyvä vahva muoto rinnastuu hienosti niissä käytetyn muovailuaineksen kömpelöön pehmeyteen. Vastakohtaisesti Nose-teoksen läpinäkyvällä pleksijalustalla lepäilevä lasinen teekannu tuntuisi olevan teoksena täysin aineeton. Teen sijasta astian nokassa onkin paksua keltaista ainesta.

Olli Keräsen teoskokonaisuus Fount tuntuu heti rakenteellisemmalta, kuin Leg Sleeps Drop Deep. Fount hahmottuu teosten ryhmittelyn kautta ja näyttely tuntuu muodostuvan pienemmistä yksiköistä, joiden yksittäiset teokset rakentavat toisiinsa nojaten visuaalisia ja funktionaalisia kertomuksia. Esimerkiksi Ware-sarja koostuu kolmesta sisarusteoksesta, jotka tutkivat tutun tuntuista kohdetta. Ware (Chrystal), Ware (Powder) ja Ware (Midnight) esittävät ikään kuin eri tasoja samasta kohteesta. Keräsen teoksissa esineen tuttuus kiinnostaa heti. Samoin teosten materiaalinen upeus joka on jotain tosi hienoa. Se myös vieraannuttaa minut katsojana siitä, minkä ensin olin esineessä tunnistavinani. Sanallisella tasolla teosten nimeäminen tuntuisi taas tuovan lähemmäs jotain tuttua.

 

Olli Keränen
Fount
kuva: SIC

 

Fount ja Leg Sleeps Drop Deep ovat jo yksinään monumentaalisia kokemuksia. Näyttelyitä yhdistää kiinnostava ja oivalta materiaalisuus, joka tuntuu jatkuvan katsojan päässä pohdintana sanoista ja esineistä. Katsoja asettuu näyttelyitä tutkiessaan jonkinlaiseen välitilaan, jossa teosten herättämille kysymyksille ei tarvitse välttämättä etsiä vastauksia. Kysymyksiä voi pysähtyä tarkastelemaan sellaisenaan.


Olli Keränen: Fount

25.3.–23.4.2017

&

Mikko Kuorinki:
Leg
Sleeps
Drop
Deep

25.3.–23.4.2017

SIC


Kansikuva: Mikko Kuorinki, Radish Walk, 2017. (kuva: Tuomas Laulainen)


 

Tuomas Laulainen
Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi "taidealan sekatyöläinen" pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille. tuomas[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*