Ida Koitilan näyttely Extensions on vähäeleisyydessään levollinen kokonaisuus, joka käsittelee kehollisuutta, sen rajallisuutta ja sen rakentamista uudelleen. Näyttely on esillä Sinnessä vielä tämän viikon ajan.

Katosta roikkuu kettingeissä läpikuultavia pylpyröitä, joiden sisällä kelluvat selkänikamia muistuttavat muodot. Lattialla vipeltää jakoavainjalkaisia pieniä olennonkaltaisia. Niiden läpikuultavien, päättömien vartaloiden sisällä ei kulje selkärankaa vaan ihmisen reisi- tai joku muu pitkä luu.

Ida Koitilan Sinnessä esillä olevan näyttelyn Extensions lähtökohtana on ihmiskeho, ja hän on käyttänyt ihmisen luurankoa teostensa osille mallina ja muottina. Koitila hyödyntää materiaalejaan eli polyesterihartsia, steariinia ja metallia taidokkaasti. Teoksissa Mutation ja Spine (molemmat 2018) katosta roikkuvat kettingit ovat erikoisia helminauhoja, joissa polyesterihartsihelmien sisässä erottuvat selkärangan nikamien törröttävät osat ja niiden tummunut pinta. Luut ovat kuin jään sisään jääneinä, unohtuneina ja elävinä. Hartsi muistuttaa jäätä siinä määrin, että jos koskettaisi palleroa, sen pinnan olettaisi tuntuvan kylmältä ja kostealta niin, että käsi kastuisi jään sulaessa kosketuksesta.

Luu on suojassa hartsikuplan sisällä. Se on tarkasteltavana, nähtävillä ja kuitenkin tiukasti eristettynä. Se on säilötty tai vangittu, turvassa tai tukehtuneena ­– kosketuksen ulottumattomissa. Sama toistuu myös teoksessa Human mind (2019), jossa hiukset ovat pleksin väliin litistyneinä. Hiukset muistuttavat mielen kuvana kaunista ja haurasta karttaa.

Veistoksellisen näyttelykokonaisuuden vähäeleisyydessä on jotakin levollista. Ripustus on todella väljä ja ilmava. Kun kevätvalo tulvii galleriaan, tunnelma on lähes harras. Samaan aikaan läsnä on myös jotakin todella vinksahtanutta.

Teoksessa Breath (2018) vitriinin sisällä lepää luu, jonka toisessa päässä on muovinen snorkkelin suukappale. Siinä kiteytyvät näyttelyssä toistuvat materiaaliyhdistelmiin kiinnittyvät tai niiden kautta välittyvät merkitykset ja ristiriidat: orgaaniseen luuhun viittaava aines saa rinnalleen keinotekoisista keinotekoisimmaksi mielletyn muovin. Vaha materiaalina puolestaan mahdollistaa sekä muodon että muodottomuuden. Pehmeä ja muovailtava kohtaa kovan materiaalin, luun. Muovi, joka ei hengitä, mahdollistaa hengittämisen. Kehonosiin keinotekoista liittämällä on mahdollista selviytyä sairauksista, vammoista tai vaikkapa veden alla.

Näyttelykokonaisuudesta välittyy jännittävällä tavalla samanaikaisesti sekä riitin että laboratoriokokeen tuntu. Se käsittelee ja kunnioittaa kehollisuutta, sen rajallisuutta – ja rakentaa sen sitten uudelleen, muuttaa tutun muovaamalla muuksi.

 

 

Näyttely esillä 7.4. saakka
Sinne
Iso Roobertinkatu 16
Helsinki

 

Kuvat:
Ida Koitila, Breath (2018) | Niina Rinne.
Ida Koitila, Extensions | Sinne, Markus Åström.

Sanna Lipponen
Olen vapaa kirjoittaja ja lukija. Olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa sekä tehnyt viestinnällistä työtä tiedottajana ja toimittajana. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. sanna[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*