Tällä viikolla uutisoitiin, että uusiutuva sähkö pyöritti koko Portugalia neljän vuorokauden ajan. Uutinen palautuu mieleen vieraillessa Sinnessä, jossa uusiutuva sähkö pyörittää tämän viikon loppuun asti taiteilijakollektiivi Mustarindan hienoa ryhmänäyttelyä Maa-laiset. Näyttelyn kuluttama energia tuotetaan lataamalla näyttelytilassa hyrräävät akut Kainuussa sijaitsevan Mustarinda-talon aurinkopaneeleilla. Ryhmän työskentelyn ja ajattelun ytimessä on selkeä filosofia, jota myös näyttelyyn liitetty omavarainen energiantuotanto täydentää. Se myös kuvaa yhtä esimerkkiä siitä, miten käsillä oleva energiakriisi tulee vaikuttamaan myös taiteelliseen työskentelyyn.

Mustarinda pyrkii taiteen ja tutkimuksen keinoin kohdistamaan huomiota meneillään olevaan ekokatastrofiin, lisäämään uusiutuvaa energiankäyttöä fossiilisten polttoaineiden sijaan, kritisoimaan kestämätöntä luonnonvarojen tuhlausta ja edistämään ekologisia elämäntapoja. Näyttelyssä nähdään teoksia 10 taiteilijalta, jotka kuuluvat Mustarinda -seuraan ja näin mitä ilmeisimmin allekirjoittavat ryhmän toimintaa ohjaavat arvot. Vaikka tämä kehysteema yhdistää selkeästi näyttelyn teoksia, ne tarkastelevat aihetta itsenäisesti tahoillaan ja ovat kiinnostavia myös erillisinä installaatioina.

Näyttelytilassa liikkuessa tulee usean teoksen kohdalla mieleen ajatus, että asiat eivät ole sitä miltä näyttävät. Lattialla lojuu jalkapalloja, jotka paljastuvatkin hirvennahasta tehdyiksi, samoin kuin toisella puolella lattiaa makaava hirvenkarvamatto. Ensivaikutelma on hieman makaaberi, mutta toisaalta mitä uutta tässä kohtaamisessa on – eläin ja sen selkänahka ihmisen tarpeisiin tai luomiin materiaaleihin pakotettuna. Riikka Keräsen Fairplay -sarjan teokset muistuttavat myös eettiseksi valinnaksi naamioidusta kierrätyksestä, mutta on kuvaavaa, että lopputulos on potkittavaksi tai yli käveltäväksi tarkoitettu esine.

Saara-Maria Karirannan teoksessa Tasa-arvo (2016) messinkisissä vaakakupeissa leijaileva muovi näyttää ensi silmäyksellä ilmaa kevyemmältä, mutta tosiasiassa jo tiedämme, että ennen pitkää se täyttää kaikki maailman vaa’at ja painaa ne merten pohjiin saakka.

Tuomo Tuovisen hieno installaatio Post Fossil-Aesthetics (An Old Way That’s Now New Again) (2016) kommentoi nykypäivän trendiekologisuutta huvittavalla tavalla. Vuosisatoja vanhat taidot ja raaka-aineet nimetään ajassamme artesaanituotteiksi ja kuorrutetaan luomuestetiikalla, kiedotaan heinänkorsista kudottuun kierrätyspaperiin ja brändätään pientuottajan harjoittamaksi ekoteoksi. Lopulta nekin paljastuvat vain sulatetuksi ja uudelleen pakatuksi epäeettiseksi halpistuotteeksi, joka on kääritty itsensä tiedostavaksi kokevaan kuluttajaan vetoavaan tarinaan.

Näyttelykokonaisuus on hienovireinen ja teokset johdattavat oivaltamaan vasta läpi käytävän ajatuskulun kautta. Vaikka ekokriittinen sanoma ei jätä arvailun varaa eikä sitä myöskään peitellä, näyttely ei tarjoa yksipuolisia vastauksia tai osoittelevaa paatosta. Ripustus on myös erittäin kaunis ja mietitty niin visuaalisesti kuin myös äänten, jopa tilassa kulkeutuvien ilmavirtojen osalta. Näyttelyn toinen osa nähdään kesällä Mustarinda-talossa.

Mustarinda: Maa-laiset
Taiteilijat: Alma Heikkilä, Saara-Maria Kariranta, Riikka Keränen, Jussi Kivi, Pauliina Leikas, Antti Majava, Mika Palonen, Nestori Syrjälä, TuomoTuovinen, Laura Wesamaa

29.4.-22.5.2016

Sinne
Iso-Roobertinkatu 16

Kuva: Saara-Maria Kariranta, Tasa-arvo, 2016, muovi, helium ja messinki.

Rosa Kuosmanen
Olen kirjoittaja ja työskennellyt erilaisissa kulttuurialan organisaatioissa nykytaiteen ja viestinnän parissa. Taiteesta kirjoittaessa ollaan tekemisissä liioittelematta koko yhteiskunnan, ellei maailmankaikkeuden kanssa. Siksikin ajattelen, että on tärkeää tietää melkein kaikesta ainakin jotain. rosa[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*