Tänä vuonna Venetsian biennaalin Suomen paviljongissa nähdään Erkka Nissisen ja Nathaniel Mellorsin teos The Aalto Natives, joka satavuotiaan kotimaan kunniaksi lanseeraa taiteilijoiden yhteistyössä toteuttaman, uudistetun Suomi-kuvan.

Maaliskuisena aamuna Framen toimistolle on kokoontunut iso joukko toimittajia. Erkka Nissinen, Nathaniel Mellors ja kuraattori Xander Karskens kertovat parhaillaan parin kuukauden päästä avattavasta teoksestaan Venetsian biennaalissa. Karskens kertoo Nissisen ja Mellorsin tavanneen aikoinaan Rijksakademien residenssissä Amsterdamissa. Sittemmin molemmat ovat lähteneet Euroopasta, Nissinen New Yorkiin ja Mellors Los Angelesiin. Karskens puolestaan on Cobra-museon johtaja Amstelveenissa. Työskentely teoksen parissa on siis etäluonteista, vaikkakin viime aikoina The Aalto Natives on rakentunut Rijksakademien residenssin projektille osoittamissa tiloissa. Kokonaisuutta operoi Frame, joka myös tuottaa teoksen.

Tämänvuotinen biennaaliteos on siis poikkeuksellisen laajalle levittäytynyt ja kansainvälinen. Silti se syventyy suomalaisuuteen. The Aalto Natives on taiteilijoiden ensimmäinen yhteinen teos. Toisin voisi kuvitella, sillä Nissisen ja Mellorsin tuotannossa tuntuu olevan paljon samaa. Ennen kaikkea heidän näkökulmaansa taiteen tekemiseen vaikuttaa yhdistävän samankaltainen asenne, ja erityisesti huumori. Viime hetken päätös on ollut näyttää muutaman minuutin katkelma lähes tunnin pituisesta videosta, joka on yksi osa paviljonkiin asennettavasta installaatiosta. Huumori uppoaa ja me yleisössä nauramme.

Kaksi vuotta sitten Venetsian biennaali tuntui olevan kaikkea muuta kuin hauska. Muistan monta vaikuttavaa ja vakavaa teosta, muistan haudasta nostetut senioritaiteilijat ja muistan historiakriittisyyden. Vaikutuin kovasti Belgian paviljongista, jonka näyttely yhtäällä syventyi maan synkkään historiaan siirtomaassaan Kongossa ja toi samalla esille uudenlaisen luentatavan modernismin historiaan dokumentoimalla afrikkalaisia avantgarde-ilmiöitä. Toisaalla itkeskelin Etelä-Afrikan näyttelyssä, joka oli syvä ja ravistava katsaus apartheidiin. The Aalto Natives vaikuttaa lähestyvän kansallista identiteettiä hyvin eri tavalla, käyttäen siihen mytologian ja scifin läpi suodattunutta satiiria. Menetelmä tuntuu piristävältä ja toisaalta jo tässä vaiheessa melko ainutlaatuiselta. Ajatus siitä, että kansallista identiteettiä lähestytään muilla kuin ns. vakavan taiteen menetelmillä vaikuttaa rakentavalta ja tuoreelta. Mietin, voisiko joku vanhempi ja vaikutusvaltaisempi eurooppalainen maa ottaa satiirisen lähestymistavan introspektiossaan ja olisiko se samalla uskottavaa. Myös poliittinen maisema Suomessa ja monessa muussa maassa kaipaa kovasti uusia näkökulmia kansalliseepoksiinsa. Tänä vuonna, kun biennaalin portinvartijat raottavat oviaan jo 57. kerran, on päänäyttely nimetty kuin kansalaisopiston taidekurssin kesänäyttely (Viva Arte Viva) ja odotukset ovat korkealla.

Suomen Aalto-mökki on Giardinin paviljonkien musta lammas. Se on pieni, heppoinen ja hyvin suojeltu. Mosaiikkeja ja kultausta ei löydy, toisin kuin naapureilla, mutta se on sentään Aalto ja siitä syystä arvostettu. Nissinen-Mellors-duon teoksessa se toimii portaalina suomalaiseen identiteettiin ja sen uudelleenrakentumiseen. Paviljongin tavoin The Aalto Natives saa katsojansa kysymään myös sen perimmäisen suomalaisen kysymyksen: mitä muut meistä ajattelevat?


57. Venetsian biennaali Viva Arte Viva 13.5. – 26.11.


Kansikuva: Erkka Nissinen and Nathaniel Mellors- The Aalto Natives, 2017, production images. © Erkka Nissinen and Nathaniel Mellors

Tuomas Laulainen
Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi "taidealan sekatyöläinen" pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille. tuomas[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*