Turusta vie Tampereelle aasinsilta. Sillan virkaa tänään toimittaa Draama-Helmi, muissa rooleissa esiintyy heinäsirkkoja ja eräs erityinen emigrantti. Viikkokatsauksessa esitellään kokeellisia ääniä ja kuvia uunituoreessa galleriassa sekä leffafestareilla. 

Turussa Vanhan Suurtorin galleriat saavat tänään täydennystä, kun Raatihuoneen tiloihin avataan uusi mediataiteeseen keskittyvä Galleria Harmaa. Ensimmäisenä kutsunäyttelyiden vuorossa on Joonas Sirenin ääni-installaatio Can you hear the grasshoppers sing?. Sireniä seuraavat myöhemmin Olli Keränen, Mikko Kuorinki, Dave Berg, Anna Estarriola ja Reija Meriläinen. Galleria Harmaata hallinnoi Turun Museokeskus ja ensi vuoden alusta lähtien sen näyttelyihin on avoin haku.

Joonas Siren (s.1983) on helsinkiläinen taiteilija, joka hyödyntää teoksissaan monia eri medioita. Eniten Siren työskentelee äänen parissa, tutkien sen eri ulottuvuuksia ja mahdollisuuksia. Can you hear the grasshoppers sing? sai alkunsa ihmetyksestä, miksi on olemassa ääniä, joita kaikki eivät kuule. Ikääntymisen myötä ihminen menettää kyvyn kuulla heinäsirkkojen korkeaa sirinää. 16-kanavaisella teoksellaan Siren luo pimennettyyn galleriatilaan ääniympäristön, joka muodostuu nauhoitetuista ja muokatuista sirityksistä ja naksahteluista.

derenkukka

Heinäsirkkojen ääniä matalampaa suhinaa ja pauketta Siren on tehnyt Draama-Helmin Vihalista-kappaleeseen. Siinä lauletaan lakonisella äänellä turhautuneen vihan kohteista, välillä purkaudutaan väkivaltaisiin fantasioihin, välillä naurahdellaan omalle dramaattisuudelle. Vihalista on kuin sarjakuvastrippi, jonka kaikissa kolmessa kuvassa ollaan kliseisellä kukkakedolla ja tikku-ukon ajatuskuplassa lukee “en potki en lyö en potki en lyö”. Kuvaruutujen välisessä tilassa voit kuitenkin nähdä tikku-ukon puukottavan toista kylkeen ja heittämässä kahvit naamalle.

Vihalista on kappale Draama-Helmin viime vuonna ilmestyneeltä Draama-Helmin erehdys -levyltä. Helmikuussa Turun Dynamossa keikan päätteeksi artisti joutui vastaamaan jatkuviin encore-taputuksiin lievästi vaivautuneena ettei enempää materiaalia ole esitettäväksi, vielä. Siihen asti on siis notkuttava viime vuoden vihaisten biittien tahtiin, eikä siinä mitään. Tällä viikolla se onnistuu Tampereella Loud Silents -elokuvafestivaalien jatkoklubilla, jossa Draamiksella on keikka ennen Asaa ja DJ Polarsoulia.

derenveitsi

Loud Silents on pari vuotta vanha tamperelainen leffafestari, jonka tavoitteena on ”luoda modernia mykkäelokuvakulttuuria Suomeen”. Tapahtuman perusideana on parittaa mykkäelokuvaklassikoita erilaisten livesäestäjien kanssa. Sodankylän elokuvajuhlilla mieleenpainuvimmat esitykset ovat olleet juuri säestettyjä mykkäelokuvanäytöksiä, joten tämän kulttuurin levittämistä on ilo seurata. Tänä keväänä Ylioppilasteatterilla voi kokea esimerkiksi Fritz Langin Metropoliksen Khidin seurassa. Festareiden kiinnostavin näytös lienee silti Maya Derenin kolmesta lyhytelokuvasta koostettu esitys, jota säestää Jantso Jokelin muun muassa luutun, huuliharpun ja elektroniikan avulla.

Maya Deren (s. Eleonora Derenkowskaia 1917-1961) oli amerikkalaisen kokeellisen elokuvan pioneeri, koreografi, tanssija, teoreetikko ja runoilija. Hän oli sekä ensimmäinen elokuvantekijä että ensimmäinen nainen, jolle myönnettiin Guggenheim Fellowship vuonna 1946. Ukrainanjuutalaista syntyperää oleva Deren oli nuorena aktiivinen trotskilainen, kiinnostui sittemmin psykoanalyysista ja omistautui myöhemmin voodoo-rituaalien tutkimiselle.

Maya Derenin ihmisen tiedostamatonta puolta tutkivissa surrealistisissa teoksissa on tämän päivän katsojalle yllättävän paljon tuttua. Derenin avant-garde-elokuvan ekspressionistinen ja unenomainen kuvaustyyli on inspiroinut monia taiteilijoita ja elokuvantekijöitä, selkeinpänä innoittujana mainittakoon David Lynch. Myös esimerkiksi Ana Lily Amirpourin A Girl Walks Home Alone in the Night -vampyyriwesternissä (2014) näkyy Maya Derenin visuaalinen perintö.

derenviitta

Loud Silentsin näytöksessä esitetään Derenin esikoisteos Meshes of the Afternoon (1943, ohjaus yhdessä Alexander Hammidin kanssa), At Land (1944) ja Ritual In Transfigured Time (1946). Yhtään Jantso Jokelinia väheksymättä veikkaan että Derenin elokuvat toimisivat vähintään yhtä hyvin Sirenin heinäsirkkojen tai Draama-Helmin puhelaulun kanssa. Derenin teoksissa toistuvat tanssilliset liikkeet, hidastukset ja surrealistinen symboliikka tuntuvat pelaavan erityisen hyvin yhteen Draama-Helmin lo-fi-runouden kanssa. Ehkä Derenkin olisi diy-räppäri, jos eläisi tänä päivänä. Maya Derenin tuotantoa löytyy hyvin youtubesta (obs. myös kissavideo!), joten jokainen voi kokeilla kotioloissa erilaisia loud silents -yhdistelmiä. EDIT suosittelee esimerkiksi Draaman taustat -biisiä ja Ritual In Transfigured Time -lyhäriä.

Joonas Siren: Can you hear the grasshoppers sing?
21.4.-22.5. Galleria Harmaa
Vanha Suurtori 3, Turku

LS-jatkoklubi: Asa & DJ Polar Soul, Draama-Helmi
Pe 22.4. klo 22 Klubi
Tullikamarin aukio 2, Tampere

Loud Silents: Jantso Jokelin X Maya Derenin lyhytelokuvia
La 23.4. klo 18.15 Ylioppilasteatteri
Itsenäisyydenkatu 12, Tampere

Kaikki Maya Deren -giffit Giphy.

Anu Pasanen
Olen taidealan humanisti, vapaa kirjoittaja ja filosofian maisteri Turusta. Tällä hetkellä maailmassa olemisessa tuntuu tärkeältä tarkkailun ja osallistumisen tasapaino. Ihmettelen pieniä liikahduksia pinnan alla niin taiteessa, kirjoittamisessa kuin elämässäkin. Vuonna 2019 työskentelen Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahaston apurahalla. anu[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*