Viime kesänä EDITin kokouksissa keskusteltiin paljon Kiasmasta. Näyttelyiden lisäksi syynä tähän oli Kiasman nuorisojaoston eli Kultun lakkauttaminen. Meidän piti silloin kirjoittaa juttu aiheesta, mutta Kiasma meni talvihorrokseensa, nosti ympärilleensä harmaat rakennusaitansa ja koko hässäkkä painui unholaan, kunnes nyt pari päivää sitten kultujen facebook-sivulle ilmestyi ryhmän selonteko välirikosta. “It’s complicated”, sanottiin.

Kumma kyllä, museo ei itse noteerannut ryhmän lopettamista mitenkään ennen tätä, vaikka kultuilla oli ollut suht aktiivinen rooli osana museon toimintaa ja ryhmän oli ollut tarkoitus olla eräänlainen museon ulkopuolinen-sisäpuolinen resurssi laitoksen jäykkyyden vähentämisessä ja toiminnan uudistamisessa. Ryhmä järjesti museossa erilaisia tapahtumia, mutta osallistui myös vähäsen esimerkiksi näyttelytoiminnan pohdintaan. Kultut olivat siis siinä museon ja yleisön välissä, välittäjänä, jota Kiasman kaltainen ankeuttava laitos ehdottomasti toimiakseen tarvitsee.

Kuulimme, että Kultu oli lopetettu Kimpassa-näyttelyn avajaisten yhteydessä toteutetun kaljatempauksen takia. Avajaisissa oltiin availtu bissetölkkejä kultujen toimesta, jonka seurauksena kultut oli heitetty ulos museosta. Myöhemmin Kiasman johtoryhmä päätti puhaltaa koko pelin poikki. Vaikuttaa siltä, että kulttuuritulkit lakkautettiin alkoholilainsäädäntöön nojaten. Omia kaljoja oltiin availtu näyttelytiloissa, joka olikin sitten osa Cafe Kiasman anniskelualuetta.

Tuo johtokunnan kokous oli jo paljon aikaisemmin sovittu juttu. Kokouksen merkityksestä tuntuu kuitenkin olevan kaksi näkökulmaa. Kiasman yleisötyöpäällikkö Minna Raitmaa kommentoi museon puolesta kultujen selontekoa facebookissa ja toteaa johtoryhmän antaneen kultuille mahdollisuuden tehdä kokouksessa viimeinen esitys toiminnan jatkon muodosta – siis eräänlainen viimeinen mahdollisuus, kun ryhmän lakkauttamista jo harkittiin vakavissaan.

Tätä mielikuvaa ei kuitenkaan oltu välitetty täysin kultuille asti eikä ryhmä saanut selkeää käsitystä toimintansa lopettamisuhasta. Eräs kultu tarkentaa ja kertoo Kiasman johtoryhmän kanssa järjestetyn tapaamisen olleen ajateltu presentaatioksi, jossa oli tarkoitus esitellä kimppakalja-dokumentaatiota ja suunnitella ryhmän toiminnan jatkoa. Koko kaljoittelu oli siis kultujen keskuudessa nähty herättelevänä tekona Kiasmaa kohtaan, siis tilaisuutena museolle katsoa itseään peilistä, eikä sitä mielletty miksikään julkisuustempuksi tai performanssiksi. Tempauksella haluttiin myös tuoda museolle ilmi se, että kultut pystyvät toimimaan tavoilla, jotka eivät ole mahdollisia museolle. Nuorisoryhmän toimintaa voisi siis kehittää ja se voisi kurottaa sellaisille alueille, joihin jäykkä museo ei yltä.

Myös Raitmaan kommentti tuntuu korostavan käsitystä siitä, että museo on jäykkä instituutio ja henkilökunta on voimaton sen säädösten edessä.

Kiasma joutui kasvotusten omien rajoitteidensa kanssa. Esimerkiksi kultujen mukanaolo näyttelytyöryhmässä teki Kiasmassa työskenteleville näkyväksi museon jähmeät käytännöt ja synnytti meissä tarpeellista itsereflektiota. Olemmeko todella valmiita kuulemaan nuoria? Mitkä säännöt ovat välttämättömiä ja missä voimme joustaa? Jouduimme toteamaan että museaaliset käytännöt, kuten pitkät valmisteluajat, budjetoinnin aikataulut, teosten säilymisen huomioiminen, museon omat sopimukset, vakuutusehdot ja lainsäädäntö olivat toisinaan ristiriidassa kultujen hyvienkin ideoiden kanssa.

Tämä ei ole mikään uutinen kenellekään, joka on ollut vähääkään tekemisissä museoiden kanssa ja Raitmaan luonnehdinta pätee varmasti suurimpaan osaan alan laitoksia. Instituution toiminta on kuitenkin aivan eri asia, kuin ihmisten toiminta. Ihmiset joustavat, keskustelevat ja ovat parhaimmillaan luovia. Minusta on erittäin kuvaavaa, ironista ja typerryttävää, että Kiasma päätti lakkauttaa juuri sen tahon toiminnan, jolla oli mahdollisuudet tehdä instituutiosta edes vähän joustavampi ja jännempi.

Kultujen tempaus oli mitä oli. Aika pehmeää ja tiedostetun keskenkasvuista anarkismia, oikeastaan anarkismia ainoastaan alkoholilainsäädännön kannalta. Tuntuu kuitenkin, että tällä tähdättiin johonkin: haluttiin kehittää.

Eniten kuitenkin ihmetyttää Kiasman reaktio kaljatempaukseen. Se, että nuortenryhmän toiminta lopetetaan suhteellisen harmittoman teon johdosta, tuntuu vain ajattelemattomalta ja antisosiaaliselta. Oliko todella ylitsepääsemättömän vaikeaa päästä rakentavampaan ratkaisuun?

Viikon päästä vietetään remontoidun nykytaiteen museon avajaisia ja yleisö päästetään taas sisään uusiin näyttelyihin. Kevään tarjontaa katsellessa huomio kiinnittyy sanoihin “toisinajattelija” ja “anarkisti”. On isoja nimiä ja kiiltäviä juttuja ja lupauksia yhteisöllisyydestä.

Kultujen lopettamisen tapauksessa korostuu keskustelun puute. Tämä sama seikka tulee toistuvasti vastaan, kun käyn Kiasmassa. Yleensä jälkeenpäin en ole ihan varma kävinkö äsken nykytaiteen museossa vai Anttilassa.

Tuomas Laulainen
Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi "taidealan sekatyöläinen" pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille. tuomas[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*