Reija Meriläinen (s. 1987) opiskelee Kuvataideakatemian tila-aikataiteiden koulutusohjelmassa. Galleria FAFAassa on nyt esillä hänen ensimmäinen yksityisnäyttelynsä Afterglow, jossa liikutaan tuhon uhkan ja selviytymisen teemojen parissa. Näyttelyn teokset ovat video- ja veistosinstallaatiota, joissa on käytetty tuntoaistiin vetoavia materiaaleja, kuten metallia, ballistista hyytelöä ja lateksia. Näyttely on täynnä vastakohtia; se on samaan aikaan kutsuva ja luotaantyöntävä, pehmeä ja kova, kaunis ja väkivaltainen. Meriläisen töitä on ollut esillä Suomessa ja ulkomailla, viimeisimpänä ValoKuvA II -näyttelyssä Kuva/Tilassa, Nuoret 2013 -näyttelyssä Taidehallissa ja yksityisnäyttelyssä Vapaan Taiteen Tilassa.

Kävin katsomassa Reijan näyttelyn FAFAssa eräänä hellepäivänä ja keskustelimme seuraavia:

Viivi: Moi Reija! Tämä näyttely on ollut nyt pari päivää auki. Miten on mennyt?

Reija: Ihan hyvin. Täällä istun vahtimassa joka päivä.

V: Miten meni avajaiset? Kävin silloin niin nopeasti.

R: Tosi kivasti. Oli ihan hyvin porukkaa ja tarjoilut riitti. Meillä oli jello-shotteja. Oltiin täällä pienellä porukalla aika myöhään. Meillä loppui mukit kesken, niin me vaan syötiin sitä jelloa lusikalla hillopurkista.

V: Niin, tämähän on sun ensimmäinen varsinainen yksityisnäyttely, eikö vaan?

R: Varsinainen, joo. Siis on ollut niitä yhden päivän juttuja, mitkä näen myös näyttelyinä, koska olen niihinkin tehnyt ihan uudet työt ja installoinut ne. Mutta ne ovat olleet auki vaan päivän, pelkät avajaiset. Tämä on eka, mikä on pidempään auki ja oikeassa galleriassa.

V: Tämähän on aika iso tila, niin täällä on varmaan eniten teoksia sulta yhdessä paikassa.

R: Joo, todellakin.

V: Kerro vähän millaista oli tehdä näitä töitä? Missä ajassa teit nämä?

R: No kivaa! Myös aika stressaavaa, koska mulla oli aika vähän aikaa valmistautua tähän näyttelyyn. Tämä näyttelyaika tuli aika lyhyellä varoitusajalla, mutta en voi valittaa koska on tosi kiva, että sain tämän. Ei siitä ole kuin jotain kaksi kuukautta, kun mulla oli siellä Vapaan Taiteen Tilassa se Mimi Lost Mind, sellanen yhden päivän näyttely, mikä oli lähtölaukaus tälle näyttelylle. Sen jälkeen, sillä viikolla Vapaan taiteen tilassa ja sen jälkeen olen tehnyt kaiken mitä täällä on. Aika paljon myös ripustusviikolla, tai tosi paljon itseasiassa.

V: Osa näistä töistähän oli jo siellä Mimi Lost Mindissa.

R: Joo, mutta itseasiassa kun mietin asiaa, niin ei nyt ihan hirveän paljon. Tuo videoinstallaatio, mihin pitää koskea, niin se oli siellä, mutta siellä se oli vähän erilaisena versiona. Siinä ei ollut ääniä ja se videomatskukin oli vähän erilaista. Ja se veistoskin oli erilainen. Mutta se tarina on täysin sama. Sitten oli jotain noita tankoja, esimerkiksi toi tanko missä on puukko.

V: Oliko toi sienipilvi?

R: Ainiin! Joo. Sanon sitä maalaukseksi, vaikkei se nyt ole maalaus. Se oli kanssa siellä.

V: Miten jatkoit siitä näyttelystä tähän? Oliko sulla silloin joku idea siihen Mimi Lost Mindiin, jota sitten jatkoit tässä?

R: Siellä se liittyi aika paljon työskentelemiseen siihen tilaan, kun se on semmonen pommisuojabunkkeri. Sen takia mietin aika paljon sellaisia maailmanloppuskenaarioita. Myös psykologisella tasolla. Kuitenkin se oli aika konkreettisella tavalla siellä. Taas sitten, kun sain tietää, että sain tämän näyttelyn, ja tiesin, että työstän siitä samasta aiheesta eteenpäin, niin rupesin vielä enemmän miettimään abstraktilla tasolla sitä aihetta. Aika paljon tämä on liittynyt siihen, että mä mässäilen näillä materiaaleilla, joita mä fiilistelen. Aika paljon näitä materiaaleja, joita olen käyttänyt tässä näyttelyssä, olen kerännyt vuosia. Olen ostanut, saanut, tai ottanut. ”Tää on ihanaa, mä haluun käyttää tätä”, mutta se ei ole löytänyt mitään muotoa. Sitten tässä näyttelyssä aika moni juttu löysi paikkansa. Esimerkiksi lateksi ja kissankarvat.

V: Niin sanoit, että se aikaisempi näyttely oli pommisuojassa siellä Vapaan Taiteen Tilassa. Siinä oli sitä maailmanlopun meininkiä, mutta sitten tässä näyttelytekstissä luki tuo selviytyminen. Kerro vähän millä tavalla ne uhka ja selviytyminen ovat tässä näyttelyssä käsittelyssä?

R: En nyt rupea avaamaan koko tarinaa, enkä tiedä onko sellaista avattavissakaan. Enemmänkin se on se fiilis, mitä olen hakenut takaa. Onhan tässä näyttelyssä aika paljon tosi väkivaltaista kuvastoa ja pahoinpitelyä. Se tarinakin siinä videossa kuvailee raiskausta. Ei nyt ihan konkreettisella tasolla, mutta siten, että koskee johonkin ilman lupaa ja upottaa siihen sormensa. Niin, se uhka silleen aika selkeä. Sitten tässä sellainen pehmeä puoli, naisellinen ja herkkä fiilis. Sitten myös näen nuo tangot niin, että jotenkin on valmis puolustautumaan.

V: Niin ja sitten Mimi on näissä monissa. Ja kissahan on eläin, joka on tosi söpö. Niin söpö kuin voi vaan olla. Sen naama, turkki ja tassut. Mutta sitten se on myös vaarallinen ja väkivaltainen.

R: Tässä on näyttelyssä myös tosi monia juttuja, jotka viittaa aika paljon ihmiseen ja kehollisuuteen. Mutta tässä ei oikeasti näy ihmistä läsnä missään. Tämä kissa on vähän sellainen ”placeholder”, että se vähän kuvastaa sitä ihmistä, mutta se on onkin eläin.

V: Niin, sanoitkin, että olet lähtenyt liikkeelle niistä materiaaleista. Kokeilet kaikenlaisia eri materiaaleja ja tekniikoita. Kerro vähän niistä ja vaikka tuosta Mimi Lost Mind -teoksesta.

R: Ennen kuin aloitin opiskelut Kuvataideakatemiassa, tein paljon käsityötekniikoilla. Ajattelin, että teen veistoksia. Mutta sitten Kuvataideakatemiassa kun päädyin tila-aikalinjalle, mikä on siis hyvä, niin olen alkanut tekemään videoa ja digitaalisilla medioilla. Olen kiinnostunut paljon myös sellaisesta, että voisi tehdä jotain interaktiivista tai liikkuvaa. Tässä näyttelyssä omasta mielestäni parhaalla tavalla olen onnistunut yhdistämään niitä kahta puolta. Työskentelen tosi materiaalilähtöisesti ja ne tekniikat on tärkeitä. Sitten on myös tuo digitaalinen puoli. Siinä Mimi Lost Mind -teoksessa on veistos, mikä on mun reisi ja se video pyörii vaan silloin kun siihen veistokseen koskee. Kun päästää irti, niin se loppuu ja palaa alkuun. Se on tehty synteettisestä ballistisesta hyytelöstä, mitä käytetään analogina ihmisen tai eläimen kudokselle eli sillä testataan esimerkiksi ammuksia: kuinka syvälle ne uppoaisi tai kuinka tappavia ne olisi.

V: Ja sitten siinä on se sähkövirta?

R: Tai itse asiassa se toimii nyt kapasitanssin perusteella. Siellä bunkkerissa se toimi vähän eri perusteella, koska se oli vesipohjasta luonnollista gelatiinia, joka johti sähköä, niin siellä se toimi sähkövirralla. Tässä tapauksessa se toimii kapasitanssin perusteella. Koska se materiaali ei ole vesipohjaista, se ei johda sähköä, mutta se pitää sähkövarausta. Kun siihen koskee, se kapasitanssi nousee ja sen perusteella se siis toimii. Kiinnostaa tosi paljon tällaiset jutut ja koodaaminen. En itse vielä ole niin hyvä näissä, niin olen saanut aika paljon apua. Meidän koulun teknikko Gregoire Rousseau auttoi siinä aikaisemmassa ja nyt Santeri Räisänen, joka on ollut ihan superapuna tämän näyttelyn kanssa, auttoi hoitamaan sen kapasitanssin.

V: Näissä teoksissa on monissa pääosassa Mimi. Kerro kuka se on?

R: Mimi on siis mun kissa. Se ei ole niin oleellista, että se on mun kissa, mutta se on kissa. Ja niin kuin sanoit aikaisemmin, niin siinä on se puoli, että se on herkkä, söpö ja nätti. Mutta siinä on sitten myös se eläimellinen ja hyökkäävä puoli. Ja musta on huvittavaa, että teen kissavideoita! Vähän kuin kissavideomeemit. Mimi myös sopii väreiltään tähän näyttelyyn. Ei se ole niin oleellista, että se on just mun kissa, vaikka kyllä käytän sen nimeä tässä.

V: Niin toi väri onkin jännä, koska se on niin monessa sun työssä. Persikan pinkki ja sen eri vivahteet. Se näkyy Mimissäkin. Melkein kaikissa näissä töissä on jotenkin se väri. Ja seinässä! Eli tykkäätkö vaan siitä väristä vai onko sillä joku muu merkitys?

R: Ensinnäkin, joo tykkään. Mutta kyllä sillä on se merkitys, että se on tosi kehollinen. Siinä on se leikki sen kanssa, että se on nätti, naisellinen ja hempeä, mutta sitten samanaikaisesti sisältö voi olla vähän rajumpaa, kovempaa ja väkivaltaisempaa. Se on hyvä ristiriita. On nyt toiminut mulle. Ehkä saatan nyt löytää jonkun uuden estetiikan tämän jälkeen. Täällä kävi yksi toinen opiskelija Kuvataideakatemiasta ja jutteli hetken aikaa näistä töistä. Hän kutsui tätä ”vaaleaksi gotiikaksi”. Se oli aika osuva. Tykkäsin siitä. Hän myös kyseli, että ”Mistä tämä kaikki väkivalta kumpuaa?”. Hehehehe. Jotenkin menin vähän lukkoon, koska en tiedä miten vastata siihen. Kuulostaa niin siltä, että olen täynnä jotain vihaa, joka tursuaa jostain saumoista ulos. Sitten mietin sitä jälkeenpäin. En koe, että se kumpuaa jostain. Ehkä vähän olen etsinyt sitä tai yrittänyt samaistua ja ymmärtää sitä itsessäni.

V: Aiotko vielä jatkaa näiden aiheiden parissa?

R: En ole ihan varma. On vielä jotain sellaista mikä vielä kiehtoo käsitellä väkivallan saralla. Se saattaa nyt jopa yhdistyä siihen mun aikaisempaan Pickup Center -projektiin. Siinä oli jotain sellaista mikä kutkuttaa.

 

 

GALLERIA FAFA
18.7.–3.8.2014
Reija Meriläinen
Afterglow

tapahtuma Facebookissa

Perjantaina 1.8. klo 16 alkaen näyttelyssä pidetään Open Critique -tilaisuus.

 

 

 

kuva: Reija Meriläinen: Mimi 2 (yksityiskohta teoksesta)

Viivi Poutiainen
Olen filosofian maisteri ja taiteen pätkätyöläinen. Tehdessäni jokunen vuosi sitten taidehistorian graduani ymmärsin viimeistään, etten ehkä ole luonnonlahjakkuus mitä tulee kirjoittamiseen. Sen sijaan pidän kuuntelemisesta, keskusteluista ja kohtaamisista. Taiteen välittämisen ja sosiologian kysymykset ovat usein mielen päällä. viivi[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*