“En muista koska olisin viimeksi käynyt oikeasti hyvän keskustelun jonkun kanssa. Mutta muistan viimeksi syömäni pizzan kaikki täytteet.” Kaikille meille tuttua hyväosaisen elämän ristiriitaisuutta, merkityksellisen ja merkityksettömän suhdetta pääsee tutkimaan Jesse Avdeikovin yksityisnäyttelyssä B-galleriassa. Näyttelyssä, jossa on vaikea olla nauramatta ääneen, vaikka se kyseleekin henkilökohtaisia.

Solmu, sukellus ja hukkuminen -näyttelyssä on esillä tänä vuonna tehtyjä akryyli- ja öljyvärimaalauksia sekä merihenkinen puulaatikko-installaatio, jossa pyörii stop motion -animaatio Vanhus ja pizza. Uskonnollisia viittauksia ja populaarikulttuurin banaaleja aiheita kierrättävät maalaukset tuovat mieleen Emma Ainalan vinksahtaneet fantasiamaailmat, mutta pop-tähtien sijaan Avdeikovin teosten päähenkilö tuntuu olevan eräänlainen jokamies. Maalausten antisankari on merimies, pukumies ja välillä jopa hipsteri-Jeesus, mutta aina yhtä eksyksissä.

Taiteilija käsittelee arkisia kokemuksia kiinnostavalla tavalla dramaattisen kuvaston kautta. Referenssit ovat usein sekä visuaalisia että verbaalisia, kuten kirkkomaalausta muistuttavassa kylttiin maalatussa Viisi tacoa ja kaksi kaljaa -teoksessa. Maalaukset eivät jää kuitenkaan hauskojen nimiensä pinnallisiksi vangeiksi, sillä oivaltavissa kuvissa riittää pohdittavaa. Arkemme on täynnä absurdeja tilanteita, mutta entä jos ne ovatkin pyhintä mitä meillä on? Pyrimme luomaan merkitystä elämäämme tallentamalla hetkiä pakonomaisesti kuviin, joihin pääsevät vain tietyt kriteerit täyttävät elementit. Todellisuus on kuitenkin yhtä kaaosta, kuten Intiaanipappa osoittaa. Sarvikuonon selässä poseeraava valtiomies, taustallaan pastellinen auringonlasku, muodostuu ikoniksi vallan merkkien mielettömyydelle ja elämän hallitsemattomuudelle. Samaa teemaa yksilön sisäisen elämän kannalta tuntuu käsittelevän Henkilökohtainen tsunami. Meressä vellovat hahmot herättävät kysymyksiä minuuden eri puolista ja niiden mahdollisuuksista päästä esiin. Riehakkaimmat miekkoset rajautuvat aktiviteetteineen osittain ulos kuvasta, pinnan alla joudutaan tahtomatta toisten tallomaksi ja lopulta upotaan pohjaan, lähes näkymättömiin.

Erityiseksi suosikiksi nousee liikuttava ja ah niin kutkuttavasti Joan Osbornen ysärihitin mukaan nimetty What if dog was one of us. Kolmikon keskelle jäävän koirahahmon katse paljastaa ilon väkinäisyyden. Toive yhteisestä kokemuksesta, jonkun hetken tai asian aidosta jakamisesta jää vain kuvan ja pinnan tasolle. Yritys ymmärtää eläintä tai jumaluutta on yhtä mahdotonta, näkyviin piirtyy vain oma tyhjänpäiväisyytemme.

Jesse Avdeikov: Solmu, sukellus ja hukkuminen
25.10.-6.11.2016
B-galleria
Aninkaistenkatu 5, Turku

 

Kuva: Jesse Avdeikov, What if dog was one of us, 2016

 

Kommentoi

*

*