Taiteessa on tapana puhua kaupallisuudesta ja epäkaupallisuudesta ja näitä kahta käsitettä edustavista taidemuodoista. Yleistäen voidaan sanoa, että materiaalinen esinekeskeinen taide mieltyy kaupalliseksi, kun taas aineettomammat ja käsitteelliset teokset ovat selvästi epäkaupallisia. Puhutaan siis siitä, mitä voi myydä ja ostaa.

Taidemaalaus on tällä kentällä jännä laji. Se on periaatteessa helposti myyvää, koska kyseessä on kuitenkin näppäränkokoinen ja –muotoinen taide-esine. Pieni maalaus sujahtaa mukavasti Alepan muovikassiin ja kulkee ostajansa matkassa kotiin. Tarkoittaako epäkaupallinen taide sitä, että taiteilija ei halua myydä teoksiaan vai sitä, ettei kukaan halua ostaa niitä?

Minkälaiset maalaukset sitten myyvät?

.  .  .

Jo hyvän aikaa sitten havahduin siihen, että Facebook-feedissäni markkinoitiin Tiina Pyykkisen parhaillaan Taidemaalariliiton galleriassa esillä olevaa näyttelyä Painted Place. Hehkutus ei tullut taiteilijalta eikä TM-gallerialta, vaan se oli lähtöisin Finnish Art Agencystä. Toki liittokin markkinoi Pyykkisen näyttelyä, tällä kertaa FAAn tiedotus vain tavoitti minut ensimmäisenä.

Reaktioni mainontaan oli seuraavanlainen: ooh, onpa hienoja maalauksia / ooh kylläpä on tajuttu tiedottaa. Impulssien vallassa menin siis katsomaan Pyykkisen näyttelyn ja luin tunnollisesti arvostelut. Havahduin myös todellisuuteen, jossa minä olin toimivan tiedotuksen kohde – tiedotuksen, jonka tarkoitus on löytää asialleen siitä kiinnostunut yleisö.

Sen sijaan, että paasaisin taas siitä, miten taiteilijaliitojen gallerioiden pitäisi tarjota paljon enemmän edustamilleen taiteilijoille, puhun tällä kertaa enemmän näyttelystä itsestään.

Ensinäkemältä teoskokonaisuudessa korostui taitavuus, usealla eri tasolla. Maalaukset asettuivat ongelmitta tilaan, maali asettui mutkitta kankaalle ja kokonaisuus puristui kauniisti kokijan mieleen. Osa näyttelytilan seinistä on muunnettu korkeakiiltoisiksi mustiksi äärettömyyksiksi, joiden peilimäinen syvyys teki ja tekee nannaa katsojalle. Painted Place pelailee minusta hauskalla tavalla sellaisilla elementeillä, jotka vievät maalausta siihen epäkaupalliseen, käsitteelliseen suuntaan. Tiettävästi näyttely on tehty nimenomaan tähän tilaan, tässä mielessä se lähestyy ainakin tarkoitusperiltään paikkasidonnaista kokonaisuutta. Erityisesti tuo musta seinä jäi kummittelemaan mieleeni. Painted Placen muodollisesti perinteiset, hienot (tahtoo sanoa [muttei sano] kaupalliset) maalaukset työntyvät eräässä mielessä pois radaltaan mustankiiltävän peilausefektin seurauksena. Valtava musta pinta ja sen aikaansaama peilikuva tekevät näyttelystä vähäsen epätodellisen ja taidemaalarin tilaan kohdistuva muutos tuo tekona näyttelyyn myös performanssimaisia sävyjä.

Näinhän homman pitääkin mennä: sisältö on kunnossa, projektinhallinta osataan ja sisältöä tajutaan markkinoida. Katsoja todennäköisesti löytää näyttelyn ja pitää teoksista. Mission accomplished. Mutta.. eihän taiteessa puhuta projektinhallinnasta tai tiedotuksesta ja markkinoinnista, ainakaan näin ammattimaisella tasolla.

Tajusin, että minun silmissäni Painted Place taipui kaupalliseksi näyttelyksi, juuri siksi, että sen kokonaisvaltainen toteutus oli niinkin ammattitaitoista. Tällä järjenjuoksullahan minun määritelmäni epäkaupallisesta taiteesta pitäisi sisällään lähinnä yhdyssanavirheiden runsaan esiintymisen näyttelytiedotteessa, sosiaalisen median välttelyn markkinonnissa ja puolitiehen jätettyjä suunnitelmia ihan vaan noin yleisellä tasolla.

.  .  .

Pyykkisen näyttelystä suuntasin muutamiin avajaisiin, joista yhdet olivat Forsblomilla. Bjarne Melgaardin maalausnäyttely oli juuri avattu. Näin monta isoa maalausta, joissa muumit esittelivät kullejaan ja nussivat toisiaan. Oli mukana myös muutama äkkijyrkkämäinen lehmäkin, kiltisti omilla kankaillaan kylläkin. Ystäväni sanoi, että hänestä nämä maalaukset tuntuvat vitseiltä. Minustakin tuntui, että kovin paljon suoremmin ei maalaus voisi sanoa, ”osta minut!”.


 

Tiina Pyykkinen – Painted Place tm-galleriassa 4.4. – 19.4.2015
Bjarne Melgaard – Puppy Orgy Acid Party Galerie Forsblomilla 10.4. – 3.5.2015
Kuva: Painted Place / tm-liitto


Tuomas Laulainen
Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi "taidealan sekatyöläinen" pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille. tuomas[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*