Valikoin tekstin alkamaan sitaatiksi sopivalla kiteytyksellä näyttelystä: Tietoinen itsestään, maailmasta ja pinnasta. Mieleen tulee Pariisi, jos näyttely voisi olla kaupunki.

Olen usein epäluuloinen grafiikkaa kohtaan. Kiinnostukseni siihen nykytaiteen lajina tai genrenä on vähäinen. Taidehistoriallista grafiikkaa kohtaan olen ymmärtäväisempi. Todellisuuden jäljentäminen, visuaalisen materiaalin levittäminen ovat ihan ok perusteita grafiikan aiemmalle olemukselle. Mutta mikä on seulan ja kuivaneulan jne merkitys nykyään ellei taiteen materiaalisuuden ja, pinnan omaamisen ja korostamisen merkityksessä, jopa pinnallisuuden korostaminen?

Milla Toukkarin ,keräily, katsominen, tietäminen, on grafiikkaa sekä juuri tällä hetkellä oikealta tuntuva tapa hahmottaa maailmaa. Näyttely syvenee teos teokselta seuraten otsikoitua lähestymistapaansa. Välineellä, tässä tapauksessa siis taidegrafiikan menetelmillä, ei ole itsetarkoituksellista merkitystä. Toukkari keräilee, katsoo tarkemmin, näkee, ehkä alkuperäisen aiheen ohitse, ja lopputuloksena tietää. Koettu suodattuu kokijan kautta. Syntyy jonkinlainen muotokuva tekijästä, jonka kanssa keräiltyä aineistoa katsotaan.

Pe(a)u commun, masques blancs. Sanaleikki, löydetyt valokuvat, kuvien kolme henkilöä tarkastelun kohteena, kyselykaavake, mitä kuvissa on? Peu commun on siis ranskaa (huom. aiempi Pariisi-mielleyhtymäni) ja tarkoittaa sanakirjamääritelmänsä mukaan epätavallista ja harvinaista. Peau, myös ranskaa tarkoittaa ihoa, peau commun on siis yhteinen, jaettu tai yleinen ihomme. Ennakkoluuloni grafiikan ”pinnallisuudesta” kääntyy ympäri. Iho, ihminen, on pinta, johon katsomiseni ohjautuu. Etsin karvoitusta, sukupuolta ja luokkaa Toukkarin ohjeiden mukaan.

Muistan ja tunnistan seuraavan seinän tanssin. Untitled, Tino Sehgal on satunnainen hetki yllätykseen pohjautuvasta koreografiasta, taidemaailmallinen ”I was there” -hetki, ylpeys tunnistamisesta, nolous turhasta ylpeydestä, tai ei sittenkään, on hauska hahmottaa katsojien jalat yläreunasta ja paperin alta kiiltävä kultaus, joka muistuttakoon Venetsian kauneudesta.

Lähdeviitteet ihoon (Hall) ja katsomiseen (Berger) ovat esillä kekseliäästi, taas grafiikkana, taas historiana mutta tässä hetkessä. Näkyjä 14.5.2014 ja Etäisyydet 1-3 ovat jo tietämistä, estetiikkanaan ”hiekka on lohea taivasta, ruohoa kuivaa olutta”. Kohdatut, nähdyt asiat muodostavat kartan, joka ajallisen etäisyyden päästä alkaa näyttää asioiden väliset yhteydet. Housuttomat jalat kalliolla ja Haydn, rypyt lampussa ja lakanoissa, kaikki keräytyy kokoon.

 

Milla Toukkari: ,keräily, katsominen, tietäminen

Myymälä2, UUDENMAANKATU 23 F, HELSINKI 00120

8.2. asti

 

Kuva: Milla Toukkari, Etäisyydet 1-3, yksityiskohta. 

Kommentoi

*

*