Kuvataideakatemian Kuvan Kevät -lopputyönäyttely järjestetään tänä vuonna 9.5.-1.6. Haastattelin näyttelyn avajaistunnelmissa valmistuvia kuvataiteilijoita. Ensimmäisenä on vuorossa Hertta Kiiski.

Viivi: Moi Hertta! Mitä kuuluu?

Hertta: Kiitos hyvää.

V: Miltä tuntuu valmistua kuvataiteen maisteriksi?

H: Itse asiassa en nyt valmistu ihan vielä, vaan valmistun vasta syksyllä. Mutta en nyt usko, että se ihan hirveästi muuttaa mitään. Olen jo pitkään pitänyt näyttelyitä ja ollut aktiivinen. Tietysti poistuu tämä koulun turva. Olen tässä koulussa eniten nauttinut siitä, että on studiovisiittejä, joissa tulee tavattua Suomesta ja ulkomailta taiteilijoita, joita ei tunne muuten. Niiltä saa tunnin niiden aikaa ja voi käyttää sen miten haluaa. Se on ihan mieletön tilaisuus kohdata joku toinen tekijä. Sitä kyllä jään kaipaamaan. Olisi kiva järjestää sellaisia jotenkin muissa yhteyksissä.

V: Kerro jotain tästä teoksestasi?

H: Tämä on installaatio, joka koostuu liikkuvasta kuvasta, joka on kuvattu tässä tilassa ennen kun tähän on rakennettu näitä rakenteita ja näitä muita teoksia. Sitten tässä on tämä sohvaelementti ja näitä lambda-silisec-vedoksia. Mä lähdin tästä tilasta liikkeelle. Kun tämä tila annettiin, mietin, että mitä haluan näyttää tällaisessa ryhmänäyttelyssä. Mulla on nyt tosi paljon ollut näyttelyitä ja tuntui vähän randomilta, että mitä sitten näytän täällä ja miksi just sen valitsen. Miten se on sitten suhteessa näihin muihin teoksiin? Halusin, että se lähtee tästä tilasta minkä saan ja tehdä sen siihen. Ja sitten oli yksi päivä aikaa ennen, kun tänne pääsin ja ennen kun me rakennettiin. Tässä videossa on mun oma tytär ja mun veljen tyttö. Sitten mulla oli esineistöä ja tavaraa, jota olen kerännyt pidemmän aikaa, mitä olen käyttänyt, kun mä olen kuvannut sellaisia asetelmajuttuja ja osa on ollut jo aikaisemmissa töissä. Berliinissä just Reijan (Meriläinen) kanssa tehtiin yksi juttu ja osa näistä propseista on siitä. Sitten annoin heille vapaat kädet, että tehkää niistä mitä haluatte. Siinä on vähän kyse siitä, miten se kamera vaikuttaa. Tämä on tavallaan aika performatiivinen: he esittävät tavallaan kameralle, että he ovat tietoisia sen kameran läsnäolosta. Mutta kuitenkin he ovat seitsemänvuotiaita ja vielä siinä iässä, että pystyvät unohtamaan, että siinä on se kamera. Jos olisi kaksi aikuista, ei ne vois unohtaa sitä. Nyt ne vielä saattaa hetkittäin upota leikin maailmaan ja unohtaa sen kameran läsnäolon. Se kiinnostaa. Toisaalta kiinnostaa tämä leikin suhde ylipäätään taiteen tekemiseen ja sen prosessinomaisuus. Myös sekin, että se minkä näköinen tuosta tuli mitä ne teki, on aika samannäköinen mitä olisin voinut itse tehdä. Että missä se on se tekijyys tai se taide? Että onko se mitä he tekee tuolla? Vaiko se, että kuvaan mitä he tekee siellä? Vai olisiko se niin, että tämä video olisi vaan ”making of” näistä valokuvista, jotka on ne taideobjektit? Vai onko toi video se teos ja nämä valokuvat jotain muistumia?

V: Niin, tässähän on hyvin monta elementtiä. Mun mielestä se on nämä kaikki yhdessä se teos, mutta sitä voi hyvinkin pohtia monella tapaa. Myös teos on se, että olet valinnut ja laittanut nuo tytöt tekemään nämä asiat.

H: Haluan, että se jääkin aika avoimeksi just, miksi tuossa on toi sohva ja miksi nämä kuvat on näin ja miksi on kaksi näitä printtejä. Että olisi tietty assosiatiivisuus ja tilaa sille. Ja tilaa sille, että jollei jaksa pohtia mitään taideteoreettisia juttuja, voi vaan katsoa ja on tilaa omille ajatuksille. Ja sitten kuitenkin se kaikki materiaalisuus ja visuaalisuus olisi läsnä, vaikkei täällä olekaan niitä tavaroita enää.

V: Onko tämä kuvattu just tässä kohtaa missä me seisotaan?

H: Just tässä! Ja toi nauha, mikä tuossa kuvassa menee, menee just tasan tuossa kohtaa. Ja toi talja, missä he on aika paljon – niin asetin kameran silleen, että he ovat aika luonnollisessa koossa, kun he istuvat siinä.

V: Valmistut siis maisteriksi Kuvataideakatemian Tila-aikataiteen koulutusohjelmasta. Minkälainen tausta sulla on ollut ennen sitä?

H: Valmistuin Turun taideakatemiasta valokuvaajaksi ja sitten tulin tänne. Sitä ennen olen opiskellut humanistisessa latinaa, taidehistoriaa, taidekasvatusta, museologiaa…

V: Oletko huomannut, että tämä tausta olisi vaikuttanut jotenkin taiteeseen?

H: Kyllä joo. On se totta kai vaikuttanut. Tässä työssä nyt ei ehkä niinkään, mutta usein tykkään käyttää aika paljon taidehistoriallisia referenssejä ja sellaista. Että teokset olisi sen näköisiä, että ne on tehty just tässä hetkessä, mutta aukeaisivat menneisyyteen. En usko, että kukaan voi tehdä mitään kokonaan uutta. Kyllä mä haluan näyttää sen.

V: Mitäs nyt seuraavaksi tässä kesän aikana?

H: Jenna Sutelan kanssa meillä tulee Kiasma-teatteriin kuudes kesäkuuta videoessee, minkä Jenna on käsikirjoittanut ja mä olen kuvannut. Sitä aletaan leikkaamaan huomenna. Sitten mulla on vielä pari viikkoa Niina Vatasen kanssa Valokuvataiteen museon Projekti-tilassa näyttely ja aletaan tekemään siitä kirjaa, johon meillä on saksalainen kustantaja Kehrer. Lähdetään sinne katsomaan printtejä ja vedoksia. Se näyttely jatkaa, tai siis siitä tulee versio Belfastiin heinäkuussa. Sitten mulla on muutamia residenssejä kesällä ja vielä syksyllä tulen tekemään loput opinnot.

V: Noh, mutta siinähän on ohjelmaa aika paljonkin! Kiitoksia tosi paljon haastattelusta ja onnea vielä kerran.

 

Hertta Kiiski

Kuvan kevät – Kuvataideakatemian lopputyönäyttely 9.5. – 1.6.

Hertta Kiiski ja Niina Vatanen: Tavoittamattomien hetkien häivähdyksiä -näyttely 18.5. asti Suomen valokuvataiteen museon Projetki-tilassa

 

Kuva:

Hertta Kiiski

This place with these things
2014

Lambda/Silisec 200x100cm, editio 5
HD-video, 16:9, 24 min, loop

Viivi Poutiainen
Olen filosofian maisteri, taidehistorioitsija ja taiteen pätkätyöläinen. Pidän kuuntelemisesta, keskusteluista ja kohtaamisista. Mielessäni ovat usein taiteen välittämiseen ja sosiologiaan liittyvät kysymykset. viivi[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*