Minkä täydellisen materiaalin Paul McCarthy onkaan mämmissä menettänyt, kun ei ole sattunut syntymään tai erityisemmin tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin. Tosin tahmeita ruskeita ihoon liimautuvia ruokatuotteita löytyy kyllä muitakin maailmalta. Hersheyn suklaakastike on McCarthyn tapauksessa toiminut siinä roolissa, mihin mämmi asettuu Anni Kleinin ja Jarkko Partasen Dirty Dancing -tanssiteoksessa. McCarthyn performanssit ovat yksi teoksen innoittajista, amerikkalaisen populaarikulttuurin ja 80-luvun samannimisen tanssielokuvan kanssa. Erona Patrick Swayze -leffaan, jossa tanssin likaisuus paikantuu enemmän katsojan ”likaiseen” mieleen, on se, että Dirty Dancingin likaisuus on sananmukaista. Piimä ja mämmi haisevat, puhtaat pastellinsävyt kohtaavat toisensa, yhtyvät ja katoavat harmaanvihertävään mönjään, joka peittää liukkaan, valkoisen lattian ja loputtomaan siivoamisen riittiin sitoutuneet tanssijat.

Likaisuuden luonnehdintaa vasten tuntuu hieman oudolta väittää, että teos lumoaa kauneudellaan. Mutta niin se tekee.

Alussa käynnistetään teollisuusimuri, joka hitaasti, mutta varmasti imee lattialta nestettä paljastaen puhtaan valkoisen pinnan lian alta. Ennalta-arvattava, romanttinen kiltti tyttö, paha poika -tarina on poissa. Siivous on tarinan selkäranka, lastaan tai imuriin tarttuminen mahdollisuus vetää henkeä. Siivoaminen ei tule valmiiksi. Kauimmaisiin nurkkiin se ei yllä lainkaan, eikä muovilattian peittävä akvarelliliemi pääse kuivumaan, vaan muuttaa jatkuvasti muotoaan. Kahluuallasta siivotaan vain sotkemisen uutta kerrosta varten.

Koreografiasta tulee hetkellisiä déjà vu -hetkiä kasarileffan tanssikohtauksiin. Tuntuu, kuin joitain elokuvan liikkeitä olisi leikattu irralleen lineaarisesta koreografiasta ja loopattu äärimmäiseen nopeuteen. Tanssin eroottiset vihjeet läväytetään keskiöön. Vihjaileva seksikkyys kuljetetaan penetraatioiden, oraalikontaktisten tilanteiden ja kliimaksin läpi pysähtymättä ennen kuin kaikki likaisuuden rajat on ylitetty. Seksikkyyden unohtuessa aktien alle likaisuus muuttuu ihmiskehojen vastavuoroiseksi kohtaamiseksi liikkeessä.

Lattiaa peittävä valkoinen ”kangas” ja siinä vimmatusti pyörivät maalatut kehot tuovat mieleen Yves Kleinin misogynistiseksi määritellyt Antropometria-teokset, joissa taiteilija käytti sinisellä maalilla siveltyjä alastomia naisia siveltimenään. Dirty Dancingin maailmassa naiskehot ottavat itse aktiivisen, vauhdissaan suorastaan aggressiivisen roolin suhteessaan valkoisen pinnan kuviointiin galaksitrikoisia kehojansa peittävällä maalilla. Pisteet tanssille 1, kuvataiteelle 0: tarkoituksena ei ole jättää jälkeen Teokseksi nimettyä reliikkiä vaan nauttia vauhdista.

Ja sitähän riittää.

Madonnan Like a Virgin soi. Neitsyenkaltaiset laukeavat nopeasti ja koko ajan, kaikkialle. Ketsuppipurkkilanteista muodostuu riehakas suihkulähde.

Taidehistoriamielleyhtymät etsiytyvät vielä kauemmas menneisyyteen. Eroottisuudestaan nauttivat elävät veistokset liukuvat väriroiskeissa kuin keskenään kilvoittelevat nymfit ja satyyrit konsanaan. Tämän ei soisi loppuvan lainkaan. Mutta tietysti se loppuu, ja jättää janoamaan lisää.

 

 

Dirty Dancing Zodiakissa vielä:

28.10. klo 19 Zodiak Stage

29.10. klo 19 / 30.10. klo 19*

08.11. klo 19 / 11.11. klo 19

12.11. klo 19 / 15.11. klo 15

* Taiteilijatapaaminen esityksen jälkeen | Post-performance discussion

 

Kuvassa Aksinja Lommi. Kuva: Katri Naukkarinen

Kommentoi

*

*