”Kohtaamisia on suomalaisesta nykytaiteesta koottu näyttely, jossa pohditaan erilaisia kohtaamisia taitelijan silmin. Ihmiset tapaavat toisiaan ravintoloissa, katukahviloissa, harrasteiden parissa tai liikenteen vilinässä. Kohtaamisista voi seurata rakastuminen, pariutuminen, perhe ja lapset. Voimme tavata kasvotusten, katsoa naamioiden takaa, ja kurkistaa menneisyyteen tai tulevaisuuteen.”

Niinpä niin, kohtaamiset vaanivat joka puolella. Arkemme täyttyy niistä ja niillä voi olla kohtalokkaita seurauksia. Myös taidenäyttelyn merkitys piilee monenlaisissa ja monentasoisissa kohtaamisissa. Niitä on tarjolla taidenäyttelyssä myös katsojan varalle aika montaa sorttia. Tilan ja taideteosten lisäksi sitä joutuu muiden katsojien ohella kohtaamaan myös itsensä. Voisi sanoa, että tietyn ilmiön kohtaamisen erityinen jäsentely sekä merkityksen antaminen tälle kohtaamiselle tekstin muodossa on lähtökohta kaikissa taiteestakin kirjoitetuissa teksteissä. Ainakin tässä se on avatessani kokemuksiani Rovaniemellä Korundissa esillä olevasta Kohtaamisia-näyttelyssä.

Kohtaamisia-näyttelyllä on siis vähän liiankin osuva nimi, jolla halutaan ilmeisesti korostaa sitä kuinka näyttelyyn valituissa taideteoksissa erilaiset hahmot kohtaavat toisensa. Kohtaamisista esiin nousevat rakkauden ja outojen kohtaamisten alalajit sekä kohtaamiset kasvokkain ja naamioiden takaa. Teoksissa seikkailevat luurankojoukot, jääkiekkoilijat ja pilkkijät – enimmäkseen omissa porukoissaan yhden taideteoksen sisällä. Eri teosten ryhmät kohtaavat muiden teosten toisia joukkioita samaan tilaan tuotuina. Ne törmäävät toisiinsa tietyssä tilassa ja ajassa ripustuksen sanelemin ehdoin ja tuntuvat huutelevan toisilleen milloin mitäkin.

Näyttelyssä koin kirjaimellisesti ottamani teeman kiintoisimpana juuri kuratoinnin kannalta. Teosten erilaiset ripustukselliset rinnastukset tuntuivat toimivilta. Olen aistivinani harkittuja nyansseja ja jopa tiettyä hienostuneisuutta parinmuodostuksessa, eivätkä ne ilmeisimmätkään muotojen ja värien perusteella tehdyt yhteensovitukset häiritse. Sari Kemppisen nappimuotokuva Aika II (2011) asettuu auliisti visuaalisen parinsa Liisa Karintauksen siima-akryylimuotokuvan Sotilas (2013) viereen. Yhdessä teokset ovat kuin portinvartijoita tilojen välisen oviaukon eri puolille sijoitettuina.

Aluksi humoristisella ja sitten hämmentävällä tavalla toistensa kuvaamia ruumiinmuotoja täydentävät Heli Ryhäsen ja Eemil Karilan teokset. Ryhäsen rehevä keinuja teoksessa Slow Motion (2010) ottaa tilan haltuun olemuksellaan. Keinuja istua napottaa katosta roikkuvassa keinussa kuin outo nahkainen monoliitti. Liikevaikutelmaa ei synny, ellei painovoimaa lasketa. Eemil Karilan luurangot täyttävät massan sijaan suurella määrällään pinkin uimarannan maalauksessa Heavenly Beach 1 (2002). Luurankoja on koko rannan täydeltä ja koko useamman metrin kankaan täydeltä. Silti ne Ryhäsen kolmiulotteisena pursuavan hahmon rinnalla kuin litistyvät entisestään, seinää vasten.

Värit ja visuaalisuus ohjaavat omaa kohtaamistani teosten ja teeman kanssa. En kiinnitä huomiotani juurikaan muihin sisällöllisiin yhteneväisyyksiin. Esimerkiksi yhdessä tilassa teokset rakentuvat ilmeisesti rakkausteeman ympärille, mutta huomaan vain vallitsevien puun ja ruosteen sävyjen lävistävän tilan kauniisti. Teoksissa käytetyt kivet, kehikot ja kehykset nivoutuvat yhteen materiaaleineen sekä maanläheisine sävyineen. Pauno Pohjolaisen teoksen Kai kaipaustakin tarvitaan (1998) materiaalit leppä ja patina heräävät eloon kun taustalla Reima Nurmikon installaatio Kvintetti (1998) tuntuu soittavan tuon kaipauksen äänetöntä sävellystä.

Näiden näyttelytilojen läpi kulkiessani, jäin ajattelemaan tai oikeastaan ajatuksiani ehkä hieman ohimennen hipoivat Nicolas Bourriaudin käsitykset relationaalisesta estetiikasta. Bourriaud nimittäin kuvaa taideteoksen muutosta läpikäveltävästä tilasta ajanjaksoksi, jonka läpi eletään ja vertaa taideteosta avaukseksi rajoittamattomaan keskusteluun.[1] Jokainen taideteos näyttäytyy ehdotuksena ja suhdekimppuna mahdollistaen uudenlaiset suhteet tai suhtautumiset äärettömyyteen saakka. Bourriaudin mukaan taide luo yhteyksiä asioiden välille ja pakottaa joskus toisiinsa liittymättömät asiat kohtaamaan.[2] Taidenäyttelyssä taideteokset alkavat ehdottelemaan katsojalle ja toisilleen vaikka mitä, huutelevat ja puhuvat toistensa päälle. Kohtaamisia-näyttely kuitenkin käsikirjoittaa teosten välille enemmänkin sopuisaa vuoropuhelua. Tuossa dialogissa teokset tuntuvat ottavan oman roolinsa vastaan mukisematta.

Taideteokset ehdotuksineen kohdataan tietyssä ajassa ja paikassa. Esimerkiksi Karilan luurangot tapasin ensimmäisen kerran Jyväskylän taidemuseossa ja nyt jo toista kertaa Rovaniemellä. Tuttavuutemme myötä sitä huomaa muutoksen. Kohtaaminen on siis usein myös muutoksen kohtaamista tai ehkäpä sen hyväksymistä, että kun kohtaamista havahtuu käsittelemään, on se jo auttamatta ohitse.

Ja niin on pian myös Kohtaamisia-näyttely sen ollessa esillä enää vain tämän viikon! Hop!

 

Kohtaamisia-näyttely Korundissa 7.9.2014 saakka

Lapinkävijäntie 4

96100 Rovaniemi

 

Kuva: Sanna Lipponen.


[1] Bourriaud, Nicolas (2002). Relational Aesthetics. Trans. Simon Pleasance, Fronza Woods, Mathieu Copeland. Les Presses du réel. 15.

[2] Bourriaud, Nicolas (2002). Relational Aesthetics. Trans. Simon Pleasance, Fronza Woods, Mathieu Copeland. Les Presses du réel. 20.

Kommentoi

*

*