27.8.2014 Helsingissä

Hyvä Orava, jolla on kaunis häntä (tai Orava, jolla on kauniit tuntokarvat),

tiedän, että sinulla on kehno muisti, joten kerron heti aluksi että me emme ole tavanneet. Silti minusta tuntuu että olisimme tavanneet jo vuosia sitten. Luulen, että ensi kertaa kuulin sinusta ja kauniista hännästäsi jo hyvin pienenä. Vanhemmillani oli oikein hieno 60-luvun painos Taikatalvesta (sanon oli, sillä nykyään kirja kulkee minun mukanani). Sen sivuilta katselin kuvaasi ja vanhempani lukivat minulle tarinaasi. Muistoni siitä ovat hatarat, mutta lämpimät. Palasin Taikatalveen ja tarinaasi tarkemmin yläasteiässä. Kuvataiteen tunnilla saimme tehtäväksi harjoitella kirjankuvitusta. Saimme itse valita teoksen ja vapaasti toteuttaa johonkin kohtaan kuvituksen. Valitsin tietenkin Taikatalven ja kohtauksen, jossa Jäärouva laukkaa lumihevosella paikalle. (Vaikka muuten rakastin ja rakastan Toven tapaa kuvittaa, oli lumihevonen mielestäni kankea möhkö. Omassa tulkinnassani halusin tehdä siitä siromman ja törröttävän luutahännänkin korvasin oikein tuuhealla hännällä. Liitän kuvitukseni tähän kirjeeseen, niin näet.) Sinua ei tässä kohtauksessa näy, mutta se nivoutuu kohtalokkaalla tavalla myös sinun vaiheisiisi. Vaikka sinua monesti asiasta muistutettiinkin, hajamielisenä unohdit Jäärouvan nähdessäsi tärkeimmän ohjeen: ettei häntä saa katsoa silmiin tai jäätyy kalikaksi. Ja niin siinä sitten kävi:

”Jäärouva taivutti kauniit kasvonsa oravan puoleen ja raaputti sitä korvan takaa hajamielisenä. Orava katsoi lumoutuneena häneen, suoraan hänen kylmiin, sinisiin silmiinsä. Jäärouva hymyili ja jatkoi matkaansa. Mutta hänen askeltensa jäljillä makasi orava jäykkänä ja kylmänä, pienet jalat ilmassa.”

Hassua, että Jäärouvakin oli hajamielinen, mutta miten surulliseksi tämä käänne minut saikaan! Onneksi kohtalosi sinetöitiin lopulta toisin. Muumipeikko, Tuu-tikki ja Pikku Myy (joka halusi tehdä hännästäsi muhvin itselleen) päättivät pitää sinulle hautajaiset. Hautajaisten suhteen kokemattomina veivät he sinut vanhassa uimalakissa kuljettaen lumihevosen luo. Juuri kun näkymätön päästäinen alkoi soittaa huilua, päätti lumihevonen nostaa sinut selkäänsä ja nelisti sinä uimalakissa selässään kohti taivaanrantaa. Ja Tuu-tikki lauloi:

”Se oli pieni orava, vain hyvin pieni orava ja pieni oli järki sen. Se lämmin oli, karvainen, Nyt on se kylmä kokonaan ja jäykät pikku jalat on. Vaan silti sillä vieläkin on maailman kaunein häntä.”

Sinut nähtiin uudelleen vasta kun lumet sulivat. Tietenkään et muistanut tapahtuneesta mitään, mutta kaunis häntäsi kiilsi auringossa. Kylmistä pikku jaloista tuli mieleeni myös eräs toinen orava, jonka tapasin taannoin Seurasaaressa. Tarjosin hänelle pähkinöitä, joita hän jonkin aikaa emmittyään suvaitsi noutaa kädestäni. Kuinka pieni, kylmä ja hiukan nahkea olikaan hänen kätensä omallani! Tietenkään hänen häntänsä ei vetänyt vertoja sinun kauniille hännällesi, vaikka muutoin kaikin puolin mukavalta persoonalta hän vaikuttikin. Niin kauan kuin muistan, olen pitänyt oravista. Kuulin lapsena isoisältäni että jollakulla hänen tuttavallaan oli ollut lemmikkiorava. Oravavauva oli jäänyt orvoksi ja otettu lemmikiksi. Muistelen, että orava oli sotkenut paljon mutta silti lemmikkiorava oli parasta mitä saatoin kuvitella. Haluan uskoa, että tämä kiintymykseni oraviin juontaa juurensa sinuun. Carrie Bradshaw väittää, ettei oravan kanssa voi olla ystäviä ja että ne ovat vain rottia kauniissa turkeissaan. Minä ainakin haluaisin. Ja mitä siitä turkista, kun on maailman kaunein häntä.

Toivottavasti löydät hukkaamasi kävyt.

 

Parhain terveisin,

Sanna

sannakuva2k

 

Sanna Lipponen
Olen vapaa kirjoittaja ja lukija. Olen työskennellyt erilaisissa taidealan organisaatioissa sekä tehnyt viestinnällistä työtä tiedottajana ja toimittajana. Kirjoittamista olen oppinut rakastamaan ja siinä minua kiehtovat erityisesti erilaiset mahdollisuudet sanallistaa jotakin sellaista, mikä ei välttämättä ole sanoin kerrottavissa. sanna[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*