Vielä heinäkuun alkuun asti SICissä esillä oleva Danilo Stankovicin näyttely Thousand Years of Sleep on parasta mitä näin juhannusviikolla voi toivoa.

Danilo Stankovicin (s. 1981, Ruotsi) näyttely on siitä hauska tapaus, että en välttämättä olisi ollut järjettömän innostunut hänen töistään, jos olisin nähnyt niitä yksittäin. Suttuiset valokuvat, pienimuotoiset akvarellit tai geometriset maalaukset eivät ole mitenkään ennennäkemättömän säväyttäviä, yksinään. On mukana toki itsenäisinäkin vaikutavia töitä kuten suurikokoinen To Make Dust of All Things (kuvassa). Näyttelyn vahvuus onkin siinä, miten sen teokset muodostavat yhdessä täydellisesti toimivan kokonaisuuden, jonka palaset tukevat hienosti toinen toisiaan. Olen myös aikaisemmin kirjoittanut olevani tiivistettyjen näyttelyiden ja karsimisen ystävä. Tämä näyttely todistaa sen taas kerran.

Stankovic on keräillyt vaikutteita sieltä täältä ja keittänyt niistä oman orgaanisen hallusinogeenisen kuvastonsa. On viitteitä pohjoismaiseen mytologiaan ja Euroopan pakanalliseen historiaan. Teokset ovat näiden vaikutteiden ohella, ehkä yllättäenkin (?), myös populaareja. Näyttelyä on helppo lähestyä, koska sieltä voi löytää vaivatta tutun tuntuisia elementtejä, jotka käynnistävät mielettömiä assosiaatioketjuja. A Thousand Years of Sleep on kuin taikasieniretki myyttiseen ulottuvuuteen ruotsalaisessa metsässä juhannusyönä. Ihailet sateenkaarenväreissä sykkiviä männynrunkoja, kun jostain ilmestyy kummittelemaan Hilma af Klintin henki. Seuraavaksi oletkin jo True Detectiven ykköskauden jaksossa, jossa joku huhuilee: ”This is Carcosaaaa!”.

Stankovic kertoi olevansa kiinnostunut myös metallimusiikista sekä uudesta pohjoismaisesta folkista, jota näyttelyn avajaisissa esittivät taiteilijan itsensä valitsemat Pekko Käppi ja Tsembla. Folklore ja mytologia taipuvat teoksissa epätyypilliseksi psykedeliaksi, jota ei ole onneksi vielä kaluttu loppuun. Kaikki tämä yhdistettynä viehättävään maalausjälkeen ja hienostuneeseen tyylitajuun avaavat oven surumielisen kauniiseen ulottuvuuteen, jonne ei ole menty liian usein. Haluan mennä sinne, mutta samalla se vähän jännittää.


DANILO STANKOVIC:
A THOUSAND YEARS OF SLEEP
6.6.–5.7.2015

SIC
Jätkäsaari, Makasiini L3
Tyynenmerenkatu 6 C, 3. krs

to–pe: klo 14–18
la–su: klo 12–16


Kuvassa teos To Make Dust of All Things, 2014–15, öljy vanerille.
Valokuva kirjoittajan.

Viivi Poutiainen
Olen filosofian maisteri, taidehistorioitsija ja taiteen pätkätyöläinen. Pidän kuuntelemisesta, keskusteluista ja kohtaamisista. Mielessäni ovat usein taiteen välittämiseen ja sosiologiaan liittyvät kysymykset. viivi[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*