Kello on kymmenen toisena Baselin päivänä, astelen messukeskukseen ja laitan tavarani läpivalaisulaitteeseen. Eiliseltä jäi mieleen Grada Kilomban dekolonisaatiota tavoitteleva projekti Conacry, ja mantramainen lausahdus kolonisaatiosta ensimmäisenä todella globaalina ilmiönä. Toisena messupäivänäkin globaalisuus tuntuu vielä iholla, mutta nyt huomio tuntuu kiinnittyvän myös taiteen ja yhteisöjen vuorovaikutukseen.

Aamukeskustelun aiheena on Culture in Urban Development. Moderaattori Ben Rogersin viereen on istutettu Jerry Garcia seattlelaisesta Olson Kundig-designtoimistosta ja EDITillekin jo vanha tuttu arkkitehti-taiteilija Alfredo Jaar, jonka näyttely nähtiin Kiasmassa pari vuotta sitten. Heti alkajaisiksi Ben latelee pöytään keskeiset teesinsä, eli viisi väittämää kaupungistumisesta. Ensimmäinen näistä toteaa, että koko maailma kaupungistuu kiihtyvää vauhtia. Toiseksi, suurissa kaupungeissa kulttuurilla ja taiteella on kasvava taloudellinen merkitys. Kolmanneksi, jotkut kaupungit menestyvät tässä paremmin, toiset huonommin. Rogers huomauttaa, että keskeistä tässä on juuri tarkastella teollisuuskaupungin siirtymää jälkiteolliseksi palvelutaloudeksi, huonona esimerkkinä mainittakoon surullisen kuuluisa Detroit. Neljäs väittämä toteaa, että palvelutalouden valjastaminen ja siinä menestyminen tuo paljon menoja ja näin ollen ne menestyvät kaupungit, jotka myös ylläpitävät laajempaa kulttuuritaloutta, muuttuvat vastaavasti kalliimmiksi. Viides kohta: oli miten oli, lopulta kaupunkien johtajat pystyvät hoitamaan kaupunkien ongelmat paremmin, kuin esimerkiksi valtiotason päättäjät. Kaupunkien voisi siis nähdä kehittyvän kasvaessaan autonomisemmiksi ja vahvemmiksi. Näillä viidellä toteamuksella luodaan perustava käsitys siitä, millaisia yhteisöllisiä olentoja kaupungit ovat ja tulevat olemaan. Samalla ymmärretään lopulta, että gentrifikaatiokin on jo globaalin tason ongelma ja sitä tulee tarkastella sellaisena.

Ei aikaakaan kun lavan ottaa haltuun Alfredo, joka esittelee kolme yhteisöllistä projektiaan, jotka on toteutettu Montrealissa, Skoghallissa ja Leibzigissä. Montrealissa Jaar sai käyttöönsä entisen Kanadan parlamentin rakennuksen, josta parlamentti itse muutti pois sen palettua peräti viiteen otteeseen. Jokaisen tulipalon jälkeen kansallismonumentti kuitenkin rakennettiin uudestaan ja nykyisin se on tyhjillään. Jaar halusi ottaa kantaa Montrealin kodittomuusongelmaan ja tuoda kaduilla ja suojissa elävät ihmiset kaupungin tietoisuuteen kuitenkin samalla suojaten kodittomien henkilöllisyyden. Entisen parlamenttirakennuksen kupoliin asennettiin suuri määrä punaisia valoja, jotka pystyi laittamaan hetkeksi päälle eri puolella kaupunkia sijaitseviin kodittomien asuntoloihin asennettuja katkaisijoita painamalla. Lopulta suuri kupoli välkkyi punaisena tuon tuosta, media kiinnostui asiasta huomattavan paljon ja kaupungin päättäjät päättivät lopettaa hankkeen.

Skoghalliin Alfredo Jaar päätyi rakentamaan tilapäisen taidehallin. Paperitehtaan varjossa kasvanut pikkukaupunki oli käytännössä syntynyt Stora Enson menestyksestä, mutta paikkakunnalla ei ollut minkäänlaista taidekeskusta. Jaar vakuutti tehtaan tarjoamaan materiaalit paperisen taidehallin rakentamiseen. Näyttelypaikalla järjestettiin paperitaiteeseen keskittynyt näyttely ja koko projekti herätti valtavasti positiivista mielenkiintoa kyläläisissä. Taiteilijan tarkoituksena oli kuitenkin koko ajan polttaa paperinen taidehalli näyttävästi maan tasalle ja sitä kautta vakuuttaa Skoghallin asukkaat siitä, että he oikeasti haluavat kotipaikkakunnalleen pysyvän taidenäyttelypaikan ja rakentavat sen itse. Tässä lopulta onnistuttiin. Keskustelun päätteeksi yleisöstä kysyttiin suoraan Alfredolta, kuinka päättäjät saisi noin yleisesti vakuuttettua siitä, että kulttuuriin ja taiteeseen satsaaminen on kannattava asia. Alfredo ei osannut vastata.

Iltapäivällä keskustellaan otsikolla Creating Art in Community ja pöydän ääressä on muun muassa Fluxusessa aikoinaan vaikuttanut Alison Knowles, jonka Make a Salad-teos on mukana Unlimited-näyttelyssä. Taiteen yhteisöjä keräävästä potentiaalista kertoo myös Tim Rollins, joka aloitti K.O.S.-projektin (Kids of Survival)  Bronxissa 80-luvulla. Nyt K.O.S.:n alkuperäisteos Darkwater VI (after W.E.B. DuBois) on sekin hyvin esillä Art Baselin kuratoidussa päänäyttelyssä.

Nuo alussa esitellyt Ben Rogersin teesit jylläävät päässä taustalla koko päivän ajan siirtyessäni keskustelusta toiseen ja poiketessani vihdoin messujen galleriaosastolla. Taiteen taloudellinen merkitys on huikea, se on selvää jo kun katselee tätä neljän päivän tapahtumaa. Samalla taide tuntuu olevan yhtäläisen kiinnostavilla tavoilla kytköksissä niin gentrifikaatioon kuin yhteisöjen voimauttamiseen (suom. syrjäytymisen esto). Samalla kun instituutioiden rooli taidekentän talouden pyörittämisessä on suuri, on syytä palauttaa jälleen mieleen Alfredo Jaar, joka omassa puheenvuorossaan totesi vain pienen osan taiteesta ja kulttuurista tapahtuvan instituutioiden maailmassa. Kaupungit ja niiden asukkaat ovat tulevaisuudessakin enemmän ja enemmän taiteen osallisia ja osallistujia.

 

Art Basel-juttusarjaa on tukenut Suomen Taideyhdistys

 

Kansikuva: Tim Rollins & K.O.S., Darkwater VI (after W.E.B. DuBois) 2016

Tuomas Laulainen
Olen taidehistorioitsija ja entinen taidemaalari, joka on työskennellyt erilaisissa taidealan tehtävissä niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Termi "taidealan sekatyöläinen" pätee kyllä minuun, mutta sen sijaan kutsun itseäni mieluummin renessanssi-ihmiseksi. Kirjoittajana kiinnostun usein herkimmin juuri niistä asioista, joiden en usko muuten päätyvän esimerkiksi sanomalehden sivuille. tuomas[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*