Maksuttomien gallerioiden vähyys on saanut taiteilijat ja kuraattorit hakemaan ratkaisuja itsestäänselvimpien vaihtoehtojen ulkopuolelta. Aiemmin erityisesti internet-pohjaisten teosten tekijänä tunnettu Jaakko Pallasvuo löysi näyttelypaikaksi Vallilan kirjastossa sijaisevan Galleria Kajavan.

Yksityisäyttely hengityksesi givenchy esittelee monipuolisen taiteilijan viimeaikaisia töitä. Näyttely koostuu monimediaisista installaatioista, maalauksista, pienikokoisista veistoksista, zineistä, grafiikan vedoksista sekä tekstiileistä ja hyödyntää myös vaivattomasti galleriatilan olemassa olevia rakenteita.

EDIT haastatteli taiteilijaa näyttelyn tiimoilta.


Usein kirjastojen galleriat on mielletty aloittelevien tai harrastelijataiteilijoiden näyttelytiloiksi. Pidemmälle edenneiden taiteilijoiden näyttelyt sen sijaan keskittyvät tyypillisesti muutamiin harvoihin gallerioihin tai museoihin. Esimerkiksi tänä vuonna olet aiemmin ollut esillä muun muassa Titanik-galleriassa Turussa ja Tallinnan taidehallissa. Mikä sai sinut pitämään näyttelyn hengityksesi givenchy Galleria Kajavassa Vallilan kirjastossa?


JP: Hain näyttelyaikaa Vallilan kirjastosta jo reilu vuosi sitten. En ole pitänyt yksityisnäyttelyä Helsingissä sitten vuoden 2015, joten koin että voisi olla hyvä tehdä täällä taas jotakin. Olen osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla viime vuosina, mutta maksuttoman näyttelypaikan löytäminen Helsingistä yksityisnäyttelylle on ollut haastavaa. Päätin siis laajentaa etsintääni oletettavimpien tilojen ulkopuolelle.

Vallilan kirjaston galleriatila on valoisa, kaunis ja taiteilijalle maksuton. Pidän myös siitä, että tilaa käytetään muihin tarkoituksiin: opiskeluun, lukemiseen, pelaamiseen. Taide on jonkinlainen tausta-ambienssi näille toiminnoille. Tilassa on pysyvästi myös riippumatto, joka voisi olla monessa muussakin näyttelytilassa hyödyllinen kaluste.


Näyttelyn nimi viittaa muotimaailmaan ja osa teoksista on saanut innoitusta vaatteista tai tekstiileistä. Mistä näyttelyn nimi kertoo?

Olen miettinyt mahdollisuutta tehdä jonkinlaista yhteistyötä vaatesuunnitteluun liittyen jo pitkään. Jostakin syystä projektit kuitenkin aina kariutuvat. Ehkä jokin ajatellussani tai töideni sensibiliteetissä vastustaa muodin tietynlaista sulavalinjaisuutta ja kireää selkeyttä. Muodin maailma tuntuu kiehtovalta, koska se on läpeensä pahan oloinen, mutta muotimaailman korkeimmat saavutukset ovat kuitenkin pysäyttävän hienoja (vaikka huomaan tässä mielessä ajattelevani enemmän 80-luvun lopun ja 90-luvun alun Gaultieria, Mugleria ja Versacea, kuin mitään tiettyä tämän hetken muodissa tapahtuvaa asiaa). Näyttelyn nimessä on mielestäni myös jotain humoristista, pateettista, hieman säälittävää. Tavoittelua, joka ei vakuuttavasti yllä eleganttiin poseeraukseen asti.


Kirjoitat myös näyttelytekstissäsi, että ”kirjastotkin ovat nyt muotia”. Itse olen aina pitänyt kirjastoista ja työskentelen mielelläni niissä. Jäin kirjoittamaan Galleria Kajavaan sen jälkeen, kun olin katsonut näyttelysi. Oletko itse hyödyntänyt kirjastoja taiteellisessa työssäsi?

Olen työskennellyt vuosia ilman vakituista työhuonetta säästääkseni resurssejani matkoihin, videoteosten tuotantoon ja elämiseeni. Kirjastot (ja kahvilat) liittyvät päiviini olennaisesti. Olen usein etsimässä julkista tai puolijulkista tilaa, jossa vastata sähköposteihin, kirjoittaa, piirtää tai editoida. Yksinelävänä freelancerina ei päädy automaattisesti jaettuihin tiloihin (toimistot, oppilaitokset, olohuoneet tms.), vaan paikka muiden ihmisten joukosta pitää aktiivisesti löytää aina uudestaan. Tässä mielessä, ja varsinkin talvella, kirjastot ovat olennaisia yhteenkuuluvuutta vahvistavia, muuhun kuin kuluttamiseen keskittyneitä tiloja.


Teitkö näyttelyn suunnitellusti juuri kirjastoon vai olisko tämä voinut toteutua myös jossain muualla?

Alkuperäinen näyttelyidea liittyi olennaisesti juuri kirjastoihin, vaikka näyttely siitä yllättävän kauas muualle ajautuikin. Lisäksi näyttelyn teokset on valittu ja osittain tehtykin Vallilan kirjaston tila mielessä. Ajattelen, että näyttely voisi toteutua myös jossain toisenlaisessa tilassa, mutta ei olisi alunalkaen syntynyt tai muodostunut tämänkaltaiseksi ilman tätä tiettyä paikkaa.


Mitkä olivat suurimmat erot esimerkiksi museonäyttelyyn verrattuna? Vai oliko edes suuria eroja?

En ole pitänyt yksityisnäyttelyä museotilassa. Ryhmänäyttelyihin verrattuna koko tilanteen kehystäminen ja luominen oli tietenkin enemmän omilla harteilla tässä näyttelyssä. Kirjoitin näyttelytiedotteen, valitsin teokset ja installoin ne itse (tai siis: installointi tapahtui Jessie Bullivantin ystävällisellä ja korvaamattomalla avustuksella).

Kirjaston puolelta ei aktiivisesti pyydetty teoslistaa tai ehdotettu avajaisia, joten en kirjoittanut teoslistaa enkä järjestänyt avajaisia. Päätin lisäksi varhaisessa vaiheessa, että en yrittäisi asettaa videoita esille tilaan, koska ajattelin että se saattaisi olla hankalaa, ja jotenkin tilan luonteen vastaista, mutta en ole varma olisiko niin ollut jos olisin yrittänyt.

Kirjastotilassa rajoitteena oli se, että ripustus tapahtui ripustuskiskojen avustuksella, mikä oli loppujen lopuksi kätevämpää kuin olin odottanut. On kuitenkin toisenlaisia näyttelyjä, jotka vaatisivat naulaamista, seinien maalausta, tilojen pimentämistä, medialaitteistoa yms. Esimerkkinä viime kuussa auennut näyttely A Very Small Window Kim? Contemporary Art Centerissä Latviassa, jossa toisten taiteilijoiden kanssa muutimme koko monihuoneisen tilan luonnetta suureellisella tavalla. Tämäntyyppisiäkin näyttelyitä haluan tehdä, mutta en välttämättä lähtisi kirjastoon tarjoamaan.

Se, mitä näyttelystä kenties puuttuu, on sellainen historiallinen ja temaattinen kehys, jonka hyvin kuratoitu museonäyttely voisi tarjota. Tai yhdelle asialle omistautunut paikalle kokoontunut intensiivinen yleisö, jollaisen voi löytää esitystaide- tai elokuvafestivaaleilta. Ajattelin näyttelyä tehdessä paljon sitä, miten kuvataide kirjastossa on vain yksi tilassa käynnissä olevista lukuisista prosesseista, eikä niistä keskeisin. Sivuroolin ottaminen oli keveää.


Moni kollegasi on myös lähtenyt järjestämään näyttelyitä epätyypillisissä paikoissa. Alkukesästä Talvipuutarhassa nähtiin Summerbabes-ryhmänäyttely ja kuraattori Antonia Hamberg on pitänyt näyttelyitä omassa kodissaan. Jotkut taas esittävät teoksiaan lähes pelkästään internetissä. Esimerkiksi Sorbus-kollektiivin Sakari Tervo kuratoi viime vuonna kaksi näyttelyä (The Exercise Park ja A Cave for Play), jotka ovat koettavissa vain dokumentaatioiden kautta. Mitä ajatuksia tällainen toiminta herättää sinussa?

Vaikuttaa, että kyseessä on ollut jonkinlainen kansainvälinen trendi muutamien vuosien ajan (epäilemättä käytännöllisistä nouseviin tilakustannuksiin ja hauraaseen rahoitukseen liittyvistä syistä). Summerbabes-näyttelyn missaaminen matkojen takia harmittaa, koska Talvipuutarha on itsellenikin merkityksellinen ja jopa utooppinen paikka.

Jäin miettimään epätyypillisiin paikkoihin sijoittuneita näyttelyitä omassa näyttelyhistoriassani. Erityisesti mieleen ovat jääneet New Scenarion toteuttamat ryhmänäyttelyt Jurassic Paint ja Body Holes, joista ensimmäinen tapahtui dinosauruspuistossa ja toinen ihmisten ruumiinaukoissa. Lisäksi Daniel Iinattin kuratoima Cruising-näyttely, joka tapahtui Tukholman ja Helsingin väliä kulkevalla M/S Mariella -laivalla.

Alvar Aallon suunnittelemassa Paimion parantolassa kesällä 2016 järjestetyn Parantola-näyttely oli merkityksellinen ja tärkeä kokemus. Siitäkin syystä, että saimme Anni Puolakan kanssa kuvata parantolan tiloissa materiaalia Sacre 2: HEX -videoteostamme varten. Paimion parantola ei ollut tilana pelkästään ’epätyypillinen’ vaan suorastaan järkyttävän hieno ja traaginenkin paikka. Taide tietenkin kalpeni mestarillisen arkkitehtuurin sisällä, mutta kalpeneminen tuntui ihan hyvältä. Paimiossa mieleen jäi myös se, miten tila aktivoitui ja eli Anni Puolakan työpajaan osallistumisen ja Anna Torkkelin ja Masi Tiitan nimeämättömän esityksen tarkastelun myötä.


Onko sinulla mielessä joku paikka, jossa ehdottomasti haluaisit pitää näyttelyn? Mikä se olisi?

Olen miettinyt näyttelyn pitämistä sairaalassa ja joskus kartoittanut mahdollisuuksia tähän. Paimion näyttely täytti toiveen jossain määrin, mutta oli kuitenkin eri asia kuin näyttelyn pitäminen aktiivisesti ja tiivisti käytössä olevassa arkisemmassa, ’ankeassa’ sairaalassa. Jatkan sopivan paikan etsimistä.

Haluaisin myös tehdä näyttelyn kahvilassa, täydentääkseni kirjaston ja sairaalan kanssa muodostuvan trilogian.


Jaakko Pallasvuo: hengityksesi givenchy
30.7. saakka Galleria Kajava, Vallilan kirjasto
Päijänteentie 5, Helsinki


Kuvat: Jaakko Pallasvuo

Viivi Poutiainen
Olen filosofian maisteri, taidehistorioitsija ja taiteen pätkätyöläinen. Pidän kuuntelemisesta, keskusteluista ja kohtaamisista. Mielessäni ovat usein taiteen välittämiseen ja sosiologiaan liittyvät kysymykset. viivi[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*