Syksyisin Kuopiossa järjestettävä ANTI – Contemporary Art Festival on nostanut pohjoissavolaiskaupungin kansainvälisen performanssitaiteen keskiöön. Tänä vuonna festivaalilla esitetyissä teoksissa tarkasteltiin veden poetiikkaa ja politiikkaa.

Performanssi- ja esitystaiteeseen erikoistuva ANTI-festivaali järjestettiin Kuopiossa toissaviikolla. Kymmeniä teoksia kansainvälisiltä taiteilijoilta esittelevä viikon mittainen festivaali on perustamisestaan (2002) asti nojannut voimakkaasti osallistavuuteen, aitoon vuorovaikutukseen kaupunkilaisten ja heidän ympäristönsä kanssa sekä välttänyt institutionaalisten tilojen käyttöä ohjelmistossaan. Paikkasidonnaiset, julkiset teokset ja esitykset sijoittuvat avoimeen kaupunkitilaan: kaduille, toreille, hotelleihin, kauppakeskuksiin sekä usein myös keskustan ulkopuolelle luonnontiloihin, jonne yleisövirrat eivät helposti kulkeudu. Teosten lisäksi festivaalin yhteydessä järjestetään seminaareja, työpajoja, klubeja ja luentoja.

Festivaalin vaikuttavat ottaneen omakseen niin kansainväliset kävijät kuin paikallisetkin, jotka osaavat jo syksyisin odottaa festivaalin aiheuttamia interventioita arjessaan. Tänä vuonna esimerkiksi Kuopion torille ilmaantui kontti, jossa järjestettiin 10 minuutin teknobileitä (Joseph O’Farrell / JOF: 10 Minute Dance Parties!). Paikallisen kauppakeskuksen lattiaan ilmestyi Maapalloon törmänneen meteoriitin aiheuttama kraatteri (Gwendoline RobinCratère n°6899). Lähellä keskustaa sijaitsevan Valkeisenlammen keskellä istui eristyksissä viisi päivää ja yötä mies, johon pystyi ottamaan radiopuhelimella yhteyden (Mark Požlep: Saari). Kuopiolaiset eivät enää ihmettele mistä on kyse, kun syyskuussa törmäävät kotikaupunkinsa kaduilla kummallisuuksiin – ANTI on jälleen alkanut.

Tänä vuonna festivaalin teemana oli vesi – veden poetiikka ja politiikka. Sinänsä hieman yllättävää, että vesiteemaan on päädytty ANTIssa vasta nyt, vaikka joka puolelta järvien ympäröimässä kaupungissa, kuten lähes koko Suomessa, vesi määrittää kaupunkilaisten olemista ja olemusta perustavanlaatuisesti. Mutta kun puhutaan vedestä, mitä yleensä ajatellaan? Vettä, jota juodaan? Vettä, jossa uidaan? Kehomme koostuu vedestä ja sitä virtaa maan alla putkissa, jotka toimittavat kotiimme juomaveden. Vesi muuttaa muotoaan ja sillä on kyky muuttaa maisemaa erityisesti alueilla, jossa sitä esiintyy luonnossa kaikissa olomuodoissaan. Vesi voi olla makeaa tai suolaista. Puhtaana se pitää elossa ja likaisena tappaa. Se ajaa ihmisiä ja eläimiä liikkeelle. Ja mitä emme vielä juurikaan Suomessa joudu murehtimaan – vesi voi myös uupua kokonaan.

 

French & Mottershead, Waterborne, Estuary 2016. Kuva: Briony Campbell

French & Mottershead on Rebecca Frenchin ja Andrew Mottersheadin muodostama brittiläinen taiteilijaduo. Heidän festivaalille tuomansa teos Waterborne kuunnellaan kuulokkeilla Rönön saaren ja Varvisaaren yhdistävällä pienellä kävelysillalla keskustan ulkopuolella. Lyyrisessä ääniteoksessa kuvaillaan, mitä ihmisruumiille tapahtuu vedessä kuoleman jälkeen, sen kulkeutuessa ensin kanaalista vuoroveden mukana jokeen ja lopulta avomerelle. Kuuntelet siis kuvankauniin järvimaiseman edessä 25 minuuttia yksityiskohtaista kuvailua sormiesi rypistymisestä, ihosi värin muuttumisesta, kynsiesi ja karvojesi irtoamisesta, toukkien etsiytymisestä sisäelimiisi ja kuukausien mätänemisen jälkeen luittesi, jänteidesi ja lihastesi irtoamisesta. Kunnes kehosi on täydellisesti hajonnut ja lopulta pelkkää hiekkaa.

Waterborne on osa taiteilijaduon äänitaideteosten Afterlife-sarjaa, joka kuvaa erilaisten ympäristöjen (metsän, veden, museon ja kodin) kuolemanjälkeistä vaikutusta ihmiskehoon. Tekstin runollisuus, kertojaäänen rauhallisuus sekä tieteellisen informaation runsaus tekevät kokemuksesta yhtä aikaa häiritsevän, lohdullisen ja uskomattoman kiehtovan. Tarkan biologisen ja lääketieteellisen tutkimustyön perusteella koottu narratiivi saa tiedostamaan oman kehonsa ja kuolevaisuutensa häkellyttävällä tavalla. On lähes meditatiivista kuvitella oman kehonsa asteittaista hajoamista ystävällisen veden ympäröimänä. Samalla teos muistuttaa yhteydestämme ympäröivään luontoon – se on tarina ruumiimme omakseen ottavista loisista ja mikro-organismeista, vartalomme päälle pikku hiljaa kasvavasta levästä ja kehoamme ympäröivistä pikkukaloista.

Äänitaideteos on myös hyvin paikkasidonnainen ja varmasti jokaisen kuuntelijan kohdalla erilainen kokemus. Vesi edustaa eri ihmisille hyvin eri asioita: se voi olla uhkaavaa, lempeää ja raivokasta – traumaattistakin. Joillekin taas teoksen ensikuulemalta makaaberi sisältö on täysin arkista: taiteilija Andrew Mottershead kertoi lähistöllä asuvan patologin kuunnelleen teoksen edellisenä päivänä ja kiitelleen sen lääketieteellistä täsmällisyyttä. Veden äärellä kasvaneelle teos tuntuu turvalliselta ja intiimiltä. Sen narratiivi saa lisäksi pohtimaan yhteyksiämme ja assosioaatioitamme eri paikkoihin. Lontoossa käsikirjoitetussa ja Thamesin virtauksia tarkkailemalla luodussa teoksessa puhutaan kanaalin suolaisesta vedestä ja ruumiin kulkeutumisesta merelle. Kallaveden rannalla sen geografiset yksityiskohdat eivät enää kaikilta osin pädekään.

 

Kuva: Pekka Mäkinen

Taiteilijapari Minty Donaldin ja Nick Millarin teoksessa Watermeets yleisö pääsee seuraamaan läheltä ja uudelleenajattelemaan usein itsestäänselvyytenä pidettävää infrastruktuuria, josta kaupungit ja väestöt kaikkialla ovat kuitenkin riiippuvaisia. Taiteilijaduo on kiinnostunut käytännön vesijärjestelmistä: vesilaitoksista, vesiputkista ja vedenpoistojärjestelmistä. Juoma-, jäte- ja hulevedestä.

Teokseen osallistuvia ohjeistettiin etukäteen ottamaan mukaansa vesinäyte jostain päivittäisestä rutiinistaan, johon liittyy kohtaaminen veden kanssa. Joukkomme näytteistä löytyi ainakin uimavettä, Suomesta ja Isosta-Britanniasta peräisin olevaa hanavettä sekä järvivettä. Matkasimme taiteilijoiden kanssa Itkonniemelle Kuopion vesilaitokselle, jossa laitoksen työntekijä kertoi heidän käsittelemänsä veden reitistä aina pohjavesiesiintymistä juomalaseihimme saakka. Teoksen päätös oli Kallaveden rannalla toteutettu osallistava performatiivinen installaatio, jossa mukana tuomamme erilaiset vedet sekä taiteilijoiden muovaamat jääveistokset lopulta rituaalimaisesti yhdistettiin.

Watermeets-teokseen osallistumisen myötä alkoi tuntua kummalliselta, miten vähän päivittäin käyttämänsä veden alkuperästä ja sisällöstä lopulta tietää – tai ajattelee tarvitsevansa tietää. Kuinka moni miettii tai on koskaan miettinyt juomavetensä kovuutta, alkaliteettia tai pH-arvoa? Neljä vuotta sitten Kuopiossa otettiin käyttöön kalkkisella maalla sijaitseva Jänneniemen vedenottamo, joka nosti veden kovuutta eli kalkkisuutta puolitoistakertaiseksi. Jänneniemeltä vesi kulkeutuu Itkonniemelle, jossa se jalostetaan kymmenien tuhansien ihmisten päivittäiseen käyttöön. On suuri merkitys, millaista vettä hanastamme tulee. Joku pitää joka hetki huolen siitä, että se on puhdasta.

 

ANTI – Contemporary Art Festival
19.-24.9.2017

 


Pääkuva: Pekka Mäkinen

Rosa Kuosmanen
Olen taidehistorioitsija ja kirjoittaja, ja työskennellyt kulttuurialan organisaatioissa nykytaiteen ja viestinnän parissa. Taiteesta kirjoittaessa ollaan tekemisissä koko yhteiskunnan, ellei maailmankaikkeuden kanssa. Siksikin ajattelen, että on tärkeää tietää melkein kaikesta ainakin jotain. rosa[at]editmedia.fi

Kommentoi

*

*